tiistaina, elokuuta 07, 2007

Pelkoa

Viime viikon aikana mentiin sitten onnen kukkuloilta epätoivon partaalle...

Torstaina oli siis ultra. Kaikki oli hyvin, näimme mitä hurmaavimman pikku huitojan, minä itkin ja mies mykistyi täysin tunnemyrskyssään. Kaikki näytti olevan hyvin, niskaturvotus 1,1 mm, kaikki raajat paikallaan jne. Miehellekin, joka ei ole oikein sisäistänyt koko raskautta, asia konkretisoitui kirjaimellisesti. Rakastuimme siihen pikkuiseen, tuijottelimme ultrasta mukaan saatua kuvaa vuoron perää haltioissamme.

Lauantaina alkoi verenvuoto. Olimme koirakokeissa juuri talkoilemassa, kun tunsin, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Vatsassa tuntui myös ikäviä vihlaisuja. Kun näin veren, tuntui, että maailma pysähtyi. Lähdin samantien ajamaan kohti päivystystä.

Päivystyksessä odotin 2,5 tuntia, ja sain todellakin tuntea, ettei asiaani pidetty kovin kummoisena. Olin jo matkalla soittanut ensiapuun, josta oli yhdistetty synnytysosaston kätilölle. Tämä kätilö kuitenkin totesi, että en kuulu vielä heidän asiakkaakseen, koska raskausviikkoja on alle 21 ja ohjasi minut takaisin yleiseen päivystykseen. Istuin siellä ja kuuntelin kun juopot räyhäsivät ja heidän päitään paikattiin. Hoitaja oli jo puhelimessa todennut, että mikäli keskenmeno oli käynnissä, ei sitä voinut enää estää. Eli sen takia en ollut myöskään mikään kiireellinen potilas. Se miltä minusta tuntui omine ajatuksineni, oli kai ihan samantekevää...

Kun viimeinkin pääsin vastaanotolle, oli vastassa nuori, mutta todella ystävällinen naislääkäri. Harmi vain, ettei muu sitten toiminutkaan. Sisätutkimuksessa hän kyllä pystyi toteamaan, että kohdunsuu oli kiinni ja vuotoa näkyi. Sitten lääkäri ja hoitaja yrittivät tuloksetta saada toimimaan ultraa ja hälyttivät avukseen päivystävän lääkärin kirurgian osastolta. Kun oikea anturi oli saatu paikalleen, ajattelin jo, että kohta saadaan varmuus. Mutta koska lääkäreillä tai hoitajilla ei ollut minkäänlaista koulutusta kyseisen ultran käyttämiseen, eivät he saaneet valittua laitteesta sellaista asetusta, että kohteena olisivat genitaalialueen elimet, ja ultra näytti mitä sattui.

Siinäpä se käynti oli. Lääkäri vain kätteli ja totesi, ettei voi auttaa enempää, enkä minä saanut tietää, onko sikiö elossa vai ei. Sairaalasta ei löytynyt edes laitetta, jolla olisi voinut kuunnella sydänääniä! Kun ihmettelin asiaa ääneen lääkärille, kertoi hän, että tarvittavat laitteet olivat kyllä gynen päivystyksessä, mutta minun tapaukseni ei ollut niin kiireellinen, että sinne olisi tarvinnut minua lähettää. Neuvoi minua ottamaan maanantaina neuvolaan yhteyttä, jotta sydänäänet voitaisiin kuunnella.

Siitä alkoi elämäni pisimmät kaksi päivää. Uni ei tullut, pelkäsin ja itkin. Tuijotin ultrassa saatua kuvaa ja itkin vielä lisää. Yritin pysyä rauhallisena, mutta jo vessaan menokin pelotti. Pelkäsin, että pikkuinen tulee ulos. Mies yritti pysyä positiivisena ja lohdutti, että kyllä se pikkuinen vielä hengissä on.

Eilenaamulla olin oman terveydenhoitajni luona heti kahdeksan jälkeen, hän onneksi otti asiani vakavasti. Kun sydänääniä alettiin kuuntelemaan, ei niitä ensin löytynyt, mutta kun viimein kiivas syke alkoi kuulua, itkin helpotuksesta. Käiverön syke oli noin 165, eli kaikki näyttäisi ainakin vielä olevan hyvin. Pientä vuotoa ja vilhlaisuja on kuitenkin edelleen, ja aionkin huomenna olevalla lääkärissäkäynnilläni kysellä todella tarkkaan, että mistä tämä vuoto voi johtua. Seuraava ultra on vasta lokakuun puolessa välissä, ja ajattelinkin, että käyn tässä välissä yksityisellä, jotta rauhoittuisin.

Toivottavasti kaikki sujuu nyt hyvin. Jo ajatus siitä, että menettäisimme nyt mukkelon, tuntuu todella hirveältä! Tulkoon vaikka kaikki maailman pahoinvoinnit ja tunnemyrskyt, ne ovat pientä, kunhan vauva pysyy masussa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivotaan parasta, vauvakeskustelupalstoilla toivotettaisiin nyt kai "tarrasukkia", eli niitä siis kovasti teille.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa tosi ikävä kuulla sekä vuodosta että nihkeästä suhtautumisesta hätäänne. Toivotaan, että kyseessä on väärä hälytys. Olen ymmärtänyt, että vuodot raskauden aikana ovat suht yleisiäkin, eivätkä ne välttämättä viesti mistään vakavammasta. Vaikka ei se varmasti paljoa lohduta. Toivottavasti vuodot ja kivut loppuvat pian ja voit nauttia raskaudesta ilman noin suuria huolia. Voimia!

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun saakka. Joskushan voi tulla vuotoa raskauden aikana, mutta ko sa oot jo 'noin pitkalla' ni kyl ma suosittelen et kayt viela tsekkaamassa ennen lokakuuta itsesi. Myos sun oman terveyden takia! TOivottaavsti kaikki menee hyvin!!!

Anonyymi kirjoitti...

Voi Teitä. Aivan taatusti on ollut vaikea viikonloppu. Mulla tuli itku kun luin että sydänänet saatiin kuuluviin. *halii* Toivottavasti kaikki menee hyvin ja niitä tarrasukkia, niitä paljon sinne päin.
Halit, JonnaKonna(joka varmasti kävisi itse teidän tilanteessanne ultrassa lähiaikoina...)