keskiviikkona, joulukuuta 26, 2007

Kuusi ulos, joulu meni jo....

No niin, kinkun sulatus on täydessä käynnissä! No ei kuusta nyt sentään ihan vielä ulos kanneta, olkoot vain loppiaiseen saakka. Hommasin siihen vielä tänä vuonna uudet koristeet, joten olkoot vaikka juhannukseen...

Jouluaattoaamuna kävimme pikkuisen haudalla. Itkuksi meni siis aattoaamu, mutta jotenkin arvasinkin, että joulu herkistää. Mielessä pyöri se, kun olimme puhuneet silloin kesällä, että mahdunkohan edes joulupöytään ison mahani kanssa. Niin se kohtalo vaan heittelee.

Viikoloppuna tulee siskoni perhe uuden vuoden viettoon, joten happeningia on tiedossa. Ovat siinä iässä, että heiltä tulee niin hauskoja lausahduksia, että iloisia hetkiä pitäisi olla tiedossa.

Olin kerran siskon nuorimmaisen kanssa taloamme lähellä olevan koulun leikkikentällä. Eskari-ikäinen poika ihmetteli minulle, että miksi minä en ollut käynyt siellä aiemmin. Kun yritin selittää, että siksi kun meillä ei ole lapsia, niin poika vaan nyökkäsi ja totesi, että "kyllä teille niitä lapsia voi vielä tulla". Lisäsi vielä, että minun pitää sitten muistaa, että niitä pitää sitten komentaa jos ne eivät tottele. "Lupasin niin tehdä.

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Joulua odottamaan...

No nyt saa tämä emäntä heittää höpöttämisen näiden kiertojensa kanssa. Tänä aamuna sitten aukesivat padot ja kp 1.

Hetken aikaa tuntui pahalta, ja kerroin parin päivän piinasta myös miehelleni. Hän teki lähtöä hirvimetsälle ja kysyi, pitäisikö hänen jäädä seuraksi. Silloin minulla alkoi jo naurattamaan, että ei tämä nyt niin haudanvakava juttu ole!

Nyt otan kävelysauvat ja lähden nauttimaan päivän kirkkaimmasta hetkestä. Tänään on talvipäivänseisaus ja kohti kevättä lähdetään menemään. Lenkin jälkeen odottaisi sauna.

Ennen iltavuoroon menoa olisi tarkoitus vielä ehtiä laittamaan jonkin verran joulua. Muutossa on osa koristeista mystisesti kadonnut, niitä pitäisi metsästää. Joulukuusenkynttilät olisivat nyt tärkeimmät löydettävät, sillä en suurin surminkaan halua lähteä ostamaan niitä kaupasta, sen verran härdelliä oli jo eilen. Meidän ensimmäinen yhteinen kuusi odottaa kuistilla. Mies sen kävi valitsemassa. Oli oikein soma ja korkea kuusi. Keskeltä vähän harvanlainen, mutta muuten ihan täydellinen. Ja täydellisessä kuusessahan pitää pieniä kauneusvirheitä ollakin =)

Mikäli runosuoneni nyt tästä ennen joulua tyrehtyy, niin oikein ihanaa joulua kaikille teille, jotka olette blogiani seuranneet. Ensi vuodesta tulee oikein hyvä vuosi, tunnen sen!

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Ei kuulu ei näy

Nyt olen oikeasti tosi ihmeissäni. Menkat eivät ala, mutta testikin näyttää negaa. Silti kova painon tunne alavatsassa ja jomotus. Nyt siis kp 30/28.

Voinko oikeasti stressata asian kanssa niin paljon, että kierto häiriintyy? Himputti, muuten hyvä mutta tässähän herää ihan turhaa toivoa... Viime yönä heräsin miettimään outoa alavatsatuntemusta, ja uni karkasi. Silloin olin jo varma, että raskaana ollaan, mutta tämän aamuinen nega kyllä latisti sen ajatuksen. Mitään muita oireita ei ole.

Nyt pitää oikeasti saada jo jotakin muuta ajateltavaa....

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Testausta kehiin....

kp 29/28. Luulin, että menkat alkavat, mutta olikin pieni veritihru pari päivää sitten, sen jälkeen ei mitään. Menkkakipuja on ollut jo viisi päivää...

Enkä siis suinkaan ole ollut niin kärsivällinen, ettenkö olisi jo testannut. Ehei, kaksi testiä on jo tehty, tänä aamuna viimeisin. Negaa näyttivät, eli kai tässä pitäisi vain odotella menkkojen alkua. Olen kuitenkin todella toiveissani, nyt vain toivon, että menkat eivät ikinä alkaisikaan....

Osa minussa hokee, että luultavasti nyt vain on kyse stressistä ja jännittämisestä, siksi ovat myöhässä. Toisaalta olo alavatsassa on niin outo, että oikeasti jo odotan huomista ja testausta. Ja miehelle en puhu enkä pukahda, ei tarvita kaksinkertaista pettymystä.

Peukut pystyyn!

lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Oih ja voih. Pikkujouluissa syöty savukalasalaatti oli ihan varmaan pilalla.  Sen verran tiheään on joutunut nyt vessassa juoksemaan. - Tosi kuvottava olo ja vatsaa vääntää.  (Juu, eikä ole edes krapula, sillä on työviikonloppu. )

Projekti käiverö on nyt jännäilytilassa, taitaa olla kp 24/28 menossa. Enpäs oikein jaksa uskoa tärppäykseen, ja yritän muutenkin olla ajattelematta asiaa liikaa, ettei tulisi taas kovia kolahduksia. Ehkäpä tähänkin alkaa turtumaan, sillä niin palavasti en ole asiaa nyt miettinyt.

Siskoni mies kävi heidän nuorimmaisen poikansa kanssa, olipas siinä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ihan hetkessä oli kaikki matot rullalla, sohvatyynyt pitkin ja poikin ja koirat ryntäsivät hankeen vilvoittelemaan kuumissaan. =) Kyseessä on aika ihana vesseli, touhukas, mutta hyvin kasvatettu. Myös mies seurasi nauraen pojan touhuja. Sanoi mulle sitten jälkeenpäin, että olisi aika mukavaa jos meilläkin olisi pari tuollaista täällä vipeltämässä.  Olisihan se, mutta mistä niitä saa?

Oho, 10 minuuttia tehokasta työaikaa käytetty blogiin *katsoo olkansa yli, ja jatkaa töitä ihan kohta. Pitää ensin kurkistaa, mitä muille blogeille kuuluu*

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Kiinni jäin...

... Nimittäin blogistani. Mieheni serkku kertoi, että on lukenut blogiani alkumetreiltä saakka... =) No niin, kuinkas monta muutakin täällä on, jotka minut tuntee? Käsi ylös heti!

Vaikka ensin vähän hämmästyinkin, niin on myös kiva, että nyt on taustajoukoissa tuttuja myötäjännäilijöitä! Kai nämä lapsentekohaaveet ovat kuitenkin niin omaanapaa, ettei niillä edes viitsi muita arkielämässä kiusata. Ketään tuskin kiinnostaa oikeasti kuunnella, mikä kp on menossa, saati että onko ovulaatiotestissä haamu vai vahva viiva... Aika hurahtaneelta touhulta tämä välillä kyllä tuntuu, vaikka meillä ihan luomuyritystä onneksi vielä onkin. Toivottavasti ei koskaan lääketieteellistä apua tarvitse aloittaa.

Blogin pitäminen on ollut oikeasti aikamoinen henkireikä. Tänne voi päästellä ne äkäisimmät vauvakuumehöyryt, jotta arkielämä sujuu sitten asiasta oikein enempiä puhumatta. Samalla sai tallennettua raskauden alkuihmetykset ja muut, en tiedä olisinko koskaan asioista kirjoittanut tavalliseen päiväkirjaan. Nyt on dokumenttina nekin ajat, vaikka suruun päättyivätkin.

Olen kyllä kaikille jotka asiaa utelevat, sanonut suoraan, että yritämme taas uudelleen. Heti perään olenkin sitten lisännyt, että ei niiden tekeminen kuitenkaan ihan tuosta noin vaan onnistu. Samalla saa kuitattua turhat utelut että joko ja joko.... Katsoimme miehen kanssa muuten äsken videolta sen Onnen Varjot -leffan, joka tuli maanantaina. Tiina Lymin sanat "Toiset tekee vauvoja, me teemme enkeleitä", osuivat ja upposivat, liikutusitku siinä taas pääsi..

Takassa on tuli, masu on täynnä hyvää ruokaa ja raparperipiirakkaa, koirat ja mies lepäilevät pitkän ulkolenkin päätteeksi. Jos vaikka glögiä lämmittäisi mukillisen. Ei pöllömpi sunnuntai.