perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Ensimmäiset viikot äitinä

No ei ihan "lähipäivinä" tullut sitten päivitettyä blogia, niin on maailma mullistunut pikkuisen myötä. Pikkuinen on nyt reilut kolme viikkoa vanha, ja vieläkin me katsomme häntä ihmeissämme; onko tuo juuri meidän ikiomamme?

Heti alkuun, kiitoksia kaikille onnitteluista! Olen lukenut kommenttejanne baby blues-herkistyneenä tippa linssissä, on ollut ihana huomata kuinka paljon teitä siellä nettimaailmassa oikein on! Mahtavaa myös oli kun esittäydyitte, te aiemmin taustalla blogiani seuranneetkin! Halaus kaikille ja kiitos.

Me siis pääsimme kotiin viidentenä päivänä leikkauksesta. Nyt alkavat arjen pikku rutiinit jo löytyä, mutta univelka oli kyllä melkoinen ensimmäisten päivien aikana! Tytöllä ei ollut vielä vuorokausirytmiä, ja oli yöt virkeämpi kuin päivällä. Ohessa poiminto ensimmäisen viikon yöstä, kirjoitin kerran väsyneenä päivän kulustani miehelleni, hän kun oli alussa sitä mieltä, että eihän vauvanhoito ole rankkaa, vauvahan vaan nukkuu ja syö välillä... Mies kun oli ensimmäisen viikon vielä töissä.


"Klo 23.00. Sain nukahdettua. Klo 23.30 Tyttö herää, on puklannut paitansa ihan märäksi, nyrkit heiluu, on pahalla päällä. Otan hetkiseksi viereen, toivon rauhoittuvan siihen. Tyttö nukahtaakin puolen tunnin tissin lutkutuksen päätteeksi. Siirrän tytön pinnasänkyyn ja kömmin takaisin peiton alle.

15 min myöhemmin tyttö on taas pahalla päällä, huomasi, että olen poistunut vierestä. Ei auta kuin nousta taas.

Klo 01 maissa tyttö on vaihdettu kuiviin ja pesty. Huomaan napatyngän irronneen. Minne - ei harmainta hajua, ei löydy vaikka etsin vessasta ja hoitopöydältä. Ei kai vain joku koirista ole löytänyt ja syönyt? Yritän löytää olohuoneen sohvalla hyvää imetysasentoa, tyttö suuttuu kun ei saa hyvää imuotetta rinnasta. Löytyy kuitenkin lopulta.

Hieman ennen kello 02, tyttö viimeinkin antaa minun irroittaa itsensä tissiltä. Muutaman minuutin päästä paidalle tulee taas kauheat puklut. Tytön silmät rävähtävät apposen ammolleen. Kanniskelen pikkuista, joka rauhoittaa sitä hieman. Imee sormia ja tekee tissin hamuamisliikkeitä. Nälkä sillä on taas - vaikka vasta syötiin. Ilmeisesti suurin osa tuli puklun kautta ulos. En tarjoa enää tissiä, molemmat nännit tuntuvat todella aroilta, vaan lämmitän jäljelle jääneen korvikkeen ja ajattelen nukahduttaa tytön keinutuolissa syöttäen. Kello on 3 aamuyöllä.

Tyttö on yritetty laittaa jälleen pinnasänkyyn, taas pulauttelee, vaikka kuinka yritin röyhtäyttää. Huolestuttaa, onko pikkuinen kipeä, kun kakkakin on niin vetistä. Ja tyttö jotenkin tyytymättömän oloinen. Vaippaa vaihtaessa irronnut napatynkä löytyy päällä olevan bodyn mutkista. Kello lähenee neljää, ja moni tytön nukahduttamisyritys on päättynyt pulautteluun tai läheisyyden kaipuuseen. Äiti ei saa olla kaukana. Mietin, missä mahtuisin nukkumaan tytön kanssa vierekkäin, parisängyssä se ei onnistu, sillä mies heräisi tai kierähtäisi tytön päälle.
Päätän pedata olohuoneen sohvalle pedin. Sitten tyttö nopeasti viereen ja tissi suuhun. Viimeinkin tyttö nukahtaa imetyksen päätteeksi. Kello on 04.30. Nousen ja käyn vessassa, otan banaanin ensiavuksi nälkäiseen oloon. Nukahdan noin klo 05.00.

Mies lähtee töihin, siirrymme tytön kanssa makuuhuoneeseen, tyttö herää kello 7. Uni tulee uudestaan 8 aikaan vaipanvaihdon ja imetyksen jälkeen. Klo 10.30 tyttö herää. Unta tähän mennessä minulle kertynyt noin 3,5 -4 tuntia. "

Muutaman tällaisen yön jälkeen oma väsymykseni meni niin suureksi, että otimme miehen kanssa käyttöön vuoroyöt; minä hoidan vauvaa joka toinen yö, ja mies joka toinen yö, varustautuneena pumppaamallani maidolla sekä tarvittaessa korvikkeella. Toinen sai sitten kavuta yläkertaan nukkumaan täyden yöunen. Tämän systeemin turvin on arki helpottunut, ja nyt kun rutiinit ovat löytyneet, niin myös yöt ovat helpompia. Enää emme myöskään yritä siirtää tyttöä joka syötön jälkeen pinnasänkyyn vaan annamme nukkua peittoon käärittynä vieressämme, siihen nukahtaa paljon helpommin.

Nyt tuntuu, että tytön vuorokausirytmikin on alkanut muuttua, ja nukkuu yöt vähän paremmin. Puhuinkin jo miehelle, että voisin yrittää hoitaa nyt jokainen yö, josko oma kroppakin olisi jo tottunut katkonaisempiin uniin. Olen huolissani etenkin omasta maidontuotannosta, se kun tuntuu nyt jo hiipuvan. Tyttö jää joskus imettämisen jälkeen vielä nälkäisen oloiseksi, ja olemme joutuneet antamaan joskus korviketta liäksi. Kenties nyt ei kestä olla yhtään yötä imettämättä, vaikka aamuisin heti pulloon maidon pumppaankin... Haluaisin päästä lisämaidon antamisesta kokonaan.

Jahas, tyttö heräilee unilta, tässä kuulumiset ensialkuun!

5 kommenttia:

Tiitu kirjoitti...

Olin juurikin tulossa ehdottamaan, että mitä jos kokeilisit nukuttaa Käiveröä viereesi, mutta olitkin ehtinyt sitä kokeilla. :) Ja ilmeisen hyvin seurauksin.

En ollut ennen vauvan syntymää mikään perhepetifanaatikko (enkä tunnustaudu sellaiseksi vieläkään), mutta kyllä käytäntö nopeasti osoitti sen, että kaikkien kannalta on helpompaa, että vauva nukkuu samassa sängyssä kanssamme. Yösyötöt ovat menneet tosi kivuttomasti, joskus jopa niin, etten ole kunnolla edes herännyt.

Mies totesi alkuun, ettei hän pystyisi nukkumaan perhepedissä lainkaan pelätessään kierähtävänsä pikkuisen päälle. Tämä pelko osoittautui myös nopeasti turhaksi: sujuvasti mies nukkuu, oli vauva vieressä tai ei. Viisaammat väittävät, että vanhempien vaistot estävät heitä kierähtämästä vauvan päälle ja nyttemmin olisin aika lailla valmis tämänkin allekirjoittamaan. Siinä tapauksessa, jos vanhemmat ovat humalassa tai tupakoivat, vauva on syytä pitää omassa sängyssään.

Sinällään kyllä ymmärrän pelon vauvan päälle kierähtämisestä: minuakin se alkuun mietitytti. Tosin eipä vastasyntynytkään nyt niin avuton ole, etteikö mitenkään reagoisi, jos joku kierähtää päälle. Ja eiköhän sitä itsekin aika nopeasti havahtuisi siinä tilanteessa. Että jokseenkin vaikea on uskoa, että perhepeti voisi olla vauvalle vaarallinen. Muistan lukeneeni jostain, että tällaiset näkemykset pohjautuvat aikaan, jolloin perheissä oli paljon lapsia, eikä ruokaa riittänyt kaikille ja niinpä lapsia tukehdutettiin öisin. Tästä siis seuraisi käsitys perhepedin vaarallisuudesta. No, tiedä häntä, mutta meillä ainakin perhepeti on toiminut hyvin ja toimii edelleen. Paremmin lapsi meidän vieressämme nukkuu kuin yksin omassa sängyssä.

Tiitu kirjoitti...

Ai niin, se piti vielä mainitsemani, että muistan jostain lukeneeni (lähdettä en nyt tähän hätään valitettavasti muista), että yli kuutta tuntia ei kannata olla imettämättä/pumppaamatta, jos haluaa varmistaa maidontuotannon jatkumisen ennallaan. Lähinnä mietin sitä, että kun toivotte pääsevänne korvikkeesta eroon, niin olisi varmasti hyvä ainakin kertaalleen yön aikana imettää silloinkin, kun on miehen "yövuoro" maidontuotannon ylläpitämiseksi. Mutta luonnollisesti tässäkin on kuunneltava itseään ja omaa jaksamistaan ja toimittava sen mukaan.

Itse olen ollut viime aikoina huomaavinani maidontuotannon vähentyneen oltuani aika usein yli kuusi tuntia lapsesta erossa ja siten imettämättä. Vaikka pikkuhiljaa kai alkaakin olla ihan ok vähentää imetystä, niin tuntuu se silti aika surulliselta ja myös herättää pelkoja siitä, että maidontuotanto vähenee liikaa tai loppuu ennenkuin olemme valmiit imetyksestä luopumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jos yösyötöt jättää pois niin maito putoaa, on ihan omakohtaista kokemusta. Esikoisen kanssa en tiennyt yösyöttöjen merkitystä :( Meidän vaavi söi ekat kaksi kuukautta 1,5-2,5h välein ympäri vuorokauden ja 2kk jälkeen rytmi tasoittui. Meillä oli ruoka-aineallergioita mitkä pitivät hereillä ja kun jäljitin ne niin johan helpottui. (mm. kala, kaura, tee&kahvi, suklaa, kananmuna) Oon kuullut muiltakin, että runsas maidon pulauttelu voisi kieliä allergioista. Jos on maitoallergikko (siis lehmänmaito) niin korvikkeet pahentaa asiaa. Toisekseen korvikeet kuulemma isontaa masua ja nälkäkin on sit aina kovempi, niin ja normaali rintamaito sulaakin hitaammin.

Ellipsi kirjoitti...

Hurjan kuuloinen yö sinulla... Itse sitä aina miettii että mitenköhän sitä jaksaa sitten joku päivä kun tuo on itselleen ajankohtaista... Mutta tsemppiä siis sinne, varmasti jossain vaiheessa helpottaa :)

Onerva kirjoitti...

Kohta meilläkin on elämä tuota. Huoh. Rankkuudestaan huolimatta kuulostaa ihanalta.