keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Vuosipäivä

Tasan vuosi sitten maailma romahti. Silloin saimme kuulla lääkäriltä, että sisälläni olevan pienen sydän ei sykkinyt enää. Olen lukenut vanhoja blogimerkintöjäni, itkenyt ja muistellut. Samaan aikaan meillä oli muutto, elämä meni hetkessä onnellisesta odotuksesta mustaan kaaokseen. Nyt kun mietin noita päiviä, en ymmärrä miten siitä kaikesta selvisi, muuttolaatikoiden ja remontin keskellä. Jostakin se voima kuitenkin löytyi.

Vaikka kyyneleitä tapahtuneen vuoksi vielä riittääkin, on lohdullista, että samaan aikaan sisälläni potkii uusi elämä. Mutta taikauskoisena ihmisenä tunnustelen koko ajan mahaani, lasken liikkeitä, juttelen pienelle, silittelen. Pelkään, että vuoden takainen toistuu uudelleen.

Huomenna aiomme mennä miehen kanssa pikkuisen haudalle, viemme kynttilän sekä kukkia pihaltamme. Mies pitää huomista varsinaisena vuosipäivänä, koska silloin synnytin hänet ja saimme hänet hetkeksi viereemme. Minä itse taidan viettää kolmen päivän muistopäivää, eilen kun tuli vuosi siitä päivästä kun en enää pikkuisen sydänääniä dopplerilla löytänyt.

Eräs työkaverini sanoi minulle, että jostakin syystä vauva ei silloin ollut valmis vielä syntymään, mutta nyt hän on. Ikäänkuin hän olisi sama vauva. Kaunis ajatus tämäkin. Puhuimme asiasta eilen mieheni kanssa. Meistä kumpikin ajatteli kuitenkin toisin, eli mielestämme kyseessä on ihan eri vauva. Tämä vuosi sitten menetetty kuuluu meidän perheeseemme aina ajatuksissamme. Uskon, että hän on suojelusenkelinä odottamallemme pikkuiselle. Vaikka me odotamme kuin kuuta nousevaa tätä pikkuista syntyväksi, niin silti me kaipaamme edelleen sitä pientä poikaa, jonka vuosi sitten hyvästelimme.

Emme ole vieläkään polttaneet sitä kastekynttilää, jonka pappi meille pikkuisen siunaustilaisuudessa antoi. Taidamme tänään sytyttää sen, ja huomenna poltamme sen loppuun saakka. Aika laskea irti.

perjantaina, elokuuta 22, 2008

Viisi viikkoa...

Viisi viikkoa laskettuun. Toisaalta niin vähän, mutta toisaalta loputtoman pitkään. Olen tottunut jo tähän mahaani niin hyvin, että onkohan olo sitten tyhjä, kun käiverö joskus maailmaan putkahtaa? Iltaisin nukahdan yleensä käiverön jumpatessa, ja aamuisin makailen sängyssä rauhassa odottaen, että myös masussa alkaisi liikehdintä. Vasta sen jälkeen aloitamme yhdessä uuden päivän.

Nyt kun mies on viihtynyt sorsa- ja hanhijahdissa, ja olen ollut aika paljon yksin kotona, niin huomaan juttelevani mahalle entistä enemmän. Kun mies on kotona, niin sitä höpöttelyä vähän pidättelee. Mutta enhän minä en yksin ole ollut kotona pitkään aikaan. Kotona ollaan nyt kahdestaan, käiverö ja minä. No vanhin noutajamme on toki ollut vahtikoirana, eli kolmestaan.

Kiitos kaikille sektiota ja perätila-asiaa kommentoinneille. Nyt minulla on sellainen olo, että en pelkää enää kumpaakaan. Pitää kuunnella lääkärien mielipide ja yrittää toimia sen mukaisesti. Kun nyt sinne asti vielä jaksaisi odottaa.

Kävin äitiyspolilla tiistaina verenpaineiden vuoksi. Neuvolassa oli verenpaine hurjat 150/110. Paineet olivat olleet koholla jo kotona, joten tiesin kyllä, että neuvolassa luvut ovat sitten erityisen suuret. Äitiyspolilla makasin vähän aikaa käyrillä. Käiverö nukkui ensin ja sykkeet olivat 125 luokkaa. Sitten alkoikin kova jumppahetki ja sykkeet kävivät välillä 180:ssa. Oli mukavaa seurata käiverön elkeitä. Jos vaikkapa yskäisi, niin alkoi pienessäkin olla heti eloa. Ultralla tilanne katsottioin myös, painoarvio oli 2200g (viikkoja oli tuolloin 34+3). Lääkärin mukaan olisi tulossa jonkin verran alle 3500-grammainen vauva, mikäli syntyy laskettuna aikana.

Paineetkin asettuivat, kun ne käyrällä makoilun perään mitattiin, niin lukema oli laskenut 130/92:een. Lääkärin mukaan verenpaineeni ei ainakaan vielä viittaa raskausmyrkytykseen koska muita oireita ei ole. Lääkäri mietti tavallisen verenpainelääkityksen aloittamista, mutta päätyi sitten siihen, että kokeillaan vielä ilman, lepopaineet kun olivat kuitenkin paremmat. Nyt on kuitenkin sitten taas kaikki turha rehkiminen kielletty, imuroinnit ja isommat siivoamiset on miehen huolena (*ai kun harmittaa*). Kontrolikäynti olisi sitten viikolla 36+3, samalla mietitään kai jo synnytystapaakin, jos vielä perätilassa viihtyy.

Niin, niitä hankintojakin on jo tehty. Haaparannan reissulta ei vielä vaunuja ostettu, löydettiin kyllä mieluinen malli, mutta saatiin kuitenkin ne halvemmalla suomalaisesta verkkokaupasta. Elikkä tässä ovat sitten meidän vaunut (pitäisi tulla viikon sisään). Noihin ostimme siis lisäksi pehmeän kantokopan. Ihastuin vaunujen ketteryyteen ja vakauteen. Olen tuttavieni nelipyöräisiä vaunuja lykkinyt kaupoissa ja hämmästellyt niiden vaikeaa liikuteltavuutta. Näitä kolmirattaisia suositteli sitten yksi tuttavaperhe, jolla vaunulenkillä ovat usein myös koirat mukana. Hyvin pelittävät kuulemma myös lumessa. Toivottavasti oli hyvä hankinta, olivat hieman kalliimmat kuin Quinnyt, joita ensin mietimme.

Ja sitten: lastenhuoneeseen on valittu yhdelle seinälle RTV:n uudesta Woodlandin mallistosta suurta tulppaanikuviota (ei ollut missään kuvaa, höh), muut seinät maalataan. Ensi viikolla aikoi mies hoitaa rempan. Sitten Ikeasta ostettiin iso lipasto vauvantarvikkeille. varsinaista hoitopöytälipastoa ei sitten hankittu, vaan ostettiin samalla reissulla Ikean rimpula. Kestää sen minkä kestää ja sitten saa mennä varastoon apupöydäksi. Huoneeseen tulee lisäksi valkoinen puusepän tekemä kehto (päiväunipaikaksi) sekä joko sohva tai nojatuoli. Laitan kuvaa sitten kun koko homma alkaa olla valmis.

Ja lisäksi on sitten hommattu Gracon turvakaukalo, korvakuumemittari, sähköinen rintapumppu, tuttipullot, silikoniset ensitutit, liivinsuojia, puhdistuspyyhkeitä, hoitoalusta, kotiintulovaatteet, kylpyamme ja imetystyyny... Pinnasänky tulee alussa meidän makkariin ja on valmiina petivaatteineen yläkerran lämpimässä varastossa. Hankintaa odottavat vielä sitteri ja rintareppu, ne hankitaan sitten kun/jos siltä tuntuu. Eli kyllä kai kaikki alkaa pääpiirteissään olla valmiina... Ne mitä puuttuu, saa mies sitten juosta kaupasta =)

Ja se vaippamaailma sitten.... Taidan olla täysin hurahtanut jo nyt kestoihin, mutta se onkin sitten kokonaan toisen tarinan paikka. Nyt makuuasentoon hetkeksi.

Cazze 34+6

perjantaina, elokuuta 15, 2008

Vaaliuurnille!

Lisäsinpäs tuohon sivun vasempaan laitaan pikku veikkauksen. Pyydänkin sinua nyt meditoimaan hetken ja heittämään villin arvauksen kehiin!

Omasta mielessä tuolla masussa voi olla hyvinkin tyttö- tai poikakäiverö. On toisaalta ollut ihanaa, kun ei vielä tiedä. Toisaalta olisi niin paljon helpompaa ostaa vaatteita, nyt asusteet ovat hyvin neutraaleja värityksensä suhteen. En ole noissa väreissä mielstäni kuitenkaan kovin tarkka, mielestäni pojalle voi hyvinkin pukea kirkaanpunaista ja tytöille sinistä, mutta sitten kun ne vaatteet on usein vielä kuvitettu traktoreilla tai prinsessoilla, niin eivät ne oikein istu kuvaan. Vaikka ei kai se tytteli tai poika välitä', että mikä kuva siinä rinnassa on, eikä edes sitä näe. Meitä aikuisia vartenhan nuo kaikki on tehty. Ja jos tyttö tulisi, niin olisihan se kivaa ostaa joku pikku mekko, pojalle taas jotkin henkselihousut. Noh, kuusi viikkoa niin sitten selviää, mikäli laskettuun aikaan mennessä on maailmaan tullut.

Minäpäs olen tänään perätila-urheillut. Tämä siis tarkoittaa sitä, että ensin olin maassa kontallani pylly pystyssä ja naama olohuoneen matossa, sitten hetken päästä taas korkeita tyynyjä pyllyn alla niin, että lantio nousee korkeammalle (tuttu asento kaikille vauvakuumeilijoille). Näissä asennoissa kun uskomuksien mukaan perätilavauva voisi kääntyä pää alaspäin ihan itsekseen. Etenkin ensimmäinen asento oli aika epämiellyttävä, siinä olisi kuitenkin pitänyt olla noin 15 min. En tiedä tykkäsikö käiverö vai ei, mutta kova muljunta kyllä kävi. Mutta edelleenkin hän kuitenkin puskee päällään kylkiluita ulos.

Tuon perätilan vuoksi olen sukeltanut jälleen googlen kautta internetin syövereihin. Olen etsinyt muun muassa vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin maidon tuloon silloin kun kyseessä on suunniteltu sektio, sekä sektiohaavan paranemisesta. Jostakin luin, että sektion jälkeen pityäisi olla parikin vuotta yrittämästä uutta, voiko aika olla tosiaankin niin pitkä? Uutta yritystä nyt en vielä edes mieti, tämä ensimmäinen pitäisi ensin saada hengissä maailmaan, mutta pari vuotta voi olla aika pitkä aika, jos sen kakkosen kuitenkin haluaa joskus saada.

Mielessä on jopa käynyt, että jos lantio olisikin tarpeeksi tilava, niin uskaltaisinko alkaa perätilavauvaa sittenkin synnyttämään alakautta? Jos oikein olen ymmärtänyt, niin perätilassa syntyvää vauvaa ei juurikaan avusteta. Sitä ei voida esim. vetää jaloista, jottei refleksinomaisesti levitä käsiään jne. Eli synnyttäjän pitäisi olla tämänkin vuoksi kai kokeneempi konkari, koska olisi aika itsenäistä touhua...

Hankala ja mystinen paikka kaikkinensa. Toivottavasti käiverö nyt ratkaisee tilanteen itse, ja pyörähtää lähtöasemiin ihan itse. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia, eli kaikki sektion tai perätilasynnytyksen kokeneet, kertokaas omat kokemuksenne kyseisestä tapahtumasta!

Cazze 34+0 (hihii, kello on juuri yli puolenyön)

torstaina, elokuuta 07, 2008

Harsomeressä

No niin, nyt olen aloittanut valmistautumisen vauvan tuloon.... Olen pessyt kaikki harsot! Nyt minulla on 28 puhdasta harsoa odottamassa pulauttelijaa... Siskolta perityissä tarvikkeissa oli siis aikamoinen harsoläjä. Nyt siis otetaankin vastaan kaikkia mahdollisia vinkkejä mihin näitä harsoja voi käyttää. Kestoiluun tott kai, sekä pulautteluiden varalta, oliskos muita niksipirkka-ohjeita?

Ja muutenkin aiomme edistyä valmisteluissa, huomenna lähdemme Haaparannalle ostamaan ne vaunut sekä hoitopöydän. Ilouutinen tuli myös miehen äidiltä ja siskolta, he aikoivat kustantaa meille vaunut. Useamman satasen menoerä on siis vähempänä. *Tuuletuksen paikka!*

Me kävimme tänään eläintarhassa, pitihän sitä masuasukkia nyt sentään siellä käyttää. Ei tainnut vain reppana juurikaan tietää, että oli oudossa paikassa, sen verran hiljaisina eläimet olivat. Puhuvaa korppia kun yritin innostaa raakkumaan, tuli muutama mojova potku, muuten taisi nukkua onnellisesti koko ajan.

Tiistaina oli ensimmäinen perhevalmennus. Olisikohan noin kymmenkunta paria ollut paikalla. Alun jäykähkö ilmapiiri ja tosi typerä MLL:n video saivat meidät molemmat jo miettimään, että noinkohan enää seuraaville kerroille tulemme. Mutta kyllä se ilmapiiri onneksi siitä vapautui, joten emmeköhän me nyt perhevalmennuksen läpi kahlaa. Mies kauhistui, kun kaikki muut isät olivat kuulemma mopoikäisiä, mutta oli siellä kyllä minun mielestä useampikin kolme kymppiä ylittänyt. ja mitä väliä sillä iällä on, samassa jamassa me kaikki kuitenkin oltiin, esikoista maailmaan kaikki odotti.

Nyt valmistautumaan huomiseen, pitää laittaa sitten hankinnoista kuvia tännekin.