torstaina, elokuuta 20, 2009

Pelko kaiken loppumisesta

Eräs minulle tärkeä blogisti (tunnistat kyllä itsesi, en laita kuitenkaan linkkiä kun blogisi ei ole julkinen) kirjoitti, kuinka hän on lapsen saamisen jälkeen alkanut pelätä omaa sairastumistaan ja kuolemaansa. Entä jos hänen pieni tyttönsä joutuisi kasvamaan ilman häntä. Kuka ottaisi kasvatusvastuun, kuka opastaisi ja tukisi elämän tärkeillä etapeilla.

Kuuluvatko nämä ajatukset äitiyteen, sillä tunnistin tuosta kirjoituksesta myös itseni. Olen mielikuvissani nähnyt itseni kuolevan niin auto-onnettomuuksissa, aggressiiviseen syöpään, sairaskohtaukseen, jonkun mielipuolen kylmäverisen teon seurauksena... Ja jokaikinen kerta tuo ajatuskin lamauttaa. Miten kävisi pikku tytöllemme? Tuolle "lahjepuntille" joka heti äidin nähdessään kiljahtaa ilosta ja konttaa syliin pienet kämmenet lattiaan läpsyttäen. Muistaisiko tyttö kovinkaan kauan, että ketä oikein kaipaakaan, jos se odotettu henkilö ei enää saapuisikaan ovesta? Katsoisiko tyttö valokuvia vanhempana ja miettisi, että jotakin tuttua äidin hymyssä on, mutta ei muistaisi kuitenkaan? Pääsisinkö minä oikeasti seuraamaan hänen eläämänsä sieltä jostakin, vai olisiko filmi vain kerrasta poikki?

Kun tyttö syntyi, pelkäsin menettäväni hänet. Ihan samalla tavalla kuin jo odotuksen aikana. Varoin joka ikistä nostoa, jokaikistä vaipanvaihtoa, vahdin kuin haukka mieheni kantaessa häntä, nousin yöllä kuuntelemaan hengitysääniä. Itkin jo ajatuksesta, että tyttömme otettaisiin meiltä pois. Mitään niin suurta menetystä en osaa edes kuvitella. Jos jotain sellaista tapahtuisi, niin minua ei vain enää olisi. Mielessäni heitinkin ilmaan rukouksen, että jos joku on otettava, niin minä lähden ennen kuin tyttö.

Jos jostakin ajatukset kuulostavat synkiltä, niin en toki niitä ympärivuorokautisesti päässäni pyöritellyt. Eli varmaankaan ei ole kyse synnytyksenjälkeisestä masennuksesta - mutta kuitenkin jonkinlaisesta herkistymisestä ajatuksilleen. Ja ihan hyvässä mielessä - näitä asioita en ole ennen näin pohjamutia myöten miettinyt.

Ja mitä oikeasti toivoisin, jos minua ei olisi? Tiedän mieheni osaavan kasvattaa tytöstämme juuri sellaisen kuin minäkin olisin toivonut. Ja tiedän, että siskoni ja omat vanhempani olisivat tiiviisti lapsen elämässä edelleenkin läsnä. Mutta tiedän myös, että kaikista paras tytöllä on olla minun kanssani. Haluan olla saattamassa häntä kouluun, järjestämässä rippijuhlia, ja kenties joskus, hoitamassa hänen lastaan, minun lapsenlastani.

Kenties nämä pelot ovat osa äitiyttä, ja ne kertovat siitä syvästä onnesta mikä sisälläni on. Onnesta ja kiitollisuudesta, että on saanut lapsen ja niistä uskomattoman voimakkaista välittämisen tunteista. Ja pelosta, että onni loppuukin yhtäkkiä. Oikeasti - kyllä mieheni on minulle erittäin erittäin rakas, mutta tunne omaan lapseen on jotakin niin paljon voimakkaampaa ja syvempää, että sitä on vaikeaa kuvailla. Kyllä te tiedätte - minulta loppuvat sanat kesken.

Turvaistuin... Voiko tämä olla näin vaikeaa?

Tämä teksti sisältää pelkästään turvaistuinpohdintaa, jos olet löytänyt hyvän istuimen, kannattaa varmaan hypätä yli. Mikäli satun arvostelemaan juuri omistamaasi istuinta, ethän loukkaannu, se ei ole tarkoitukseni :)


Neitin on aika siirtyä kaukalosta turvaistuimeen. Hyvin meitä palvellut kaukalo Graco Logico S jalustoineen saa siirtyä kaverille lainaan. Näppärämpää kaukaloa saa kyllä hakea, suosittelen! Kun siihen hommaa vielä sarjaan sopivan matkarattaan johon kaukalo vain loksautetaan paikalleen, niin eipä tuon näppärämmin kulkeminen kaupungilla voi tapahtua. Kerrankin tuli tehtyä hyvä hankinta.


Noh, turvaistuinta hankkiessa katselin saman valmistajan penkkejä, koska niitä niin auliisti meille tyrkytti paikallinen lastentarvikkeiden myymäläkin. Kun samaa penkkiä olisi löytynyt myös Prismasta, niin tottahan me uskollisina s-keskittäjinä halusimme hankkia penkin sieltä. Valikoimissa olisi ollut siis Prisman Gracon cosmic xtp, duoflex xtp tai sitten lastentarvikkeen Cosmic comfort tai logico. Tämähän on helppoa kuin heinänteko, mietimme, joku näistä vaan valitaan.


Sitten tämä tyttö lähti surffaamaan netin syövereihin - Ja löysi testit. Niin hölynpöly-testejä kuin hieman vakuuttavampia arvioita. Erityisesti Autoliiton sivuilla olleet Eurotestin tulokset joutuivat tarkkaan syyniin. Ja mitäs sitten selvisikään: Gracon istuimet eivät tuota omistamaamme kaukaloa lukuunottamatta testeissä ole juurikaan pärjänneet, vaan ovat saaneet arvostelukseen jopa välttävän. Ruotsalaisessa vastaavassa tukimuksessa istuimia oli jopa hylätty. Uusissa testeissä Gracon istuimia ei ollut enää lainkaan, joten uusien mallien testimenestyksestä on vaikeaa sanoa mitään.


Kritiikkiä nämä testit ovat saaneet kuitenkin mm. siitä, että esimerkiksi juuri näitä Gracon istuimia olisi asennettu testeihin jopa väärin, minkä vuoksi istuimet ovat käyttäytyneet niin kuin ovat. Mutta arvatkaapas vaan, mitä turvaistuinasiaa harkitsevan äidin päässä näitä testejä lukiessaan liikkuu? -Ei kiitos, oli asennettu sitten vaikka väärinpäin.


Seuraavaksi listasin lähivuosilta ne turvaistuimet, jotka ovat saaneet Eurotestissä arvosanakseen vähintään hyvän (erinomaista ei tainnut olla yhdelläkään). Ja aika lyhyt lista loppujen lopuksi oli: Maxi Cosi priorifix 2005, Römer King Plus 2008, Römer King TS Plus 2005, Römer Safefix Plus 2008, HTS Besafe iZi Comfort X1 2007 (isofix), Kiddy Infinity Pro 2007, Römer Duo Isofix 2003, Wavo Fix XL 2008 (isofix)...

Pienen nettisurffailun jälkeen Römerin istuimet vaikuttivat kivoilta, eikä hintakaan ollut ihan päätä huimaava. Ja nettitilausta tekemään siis. Kunnes välähtää: Näitä istuimia ei saa asentaa kuin kasvot menosuuntaan! Ei näitä keskieurooppalaisia penkinvalmistajia tunnu juurikaan kiinnostavan pohjoismaiset suositukset, että lapsi matkustaisi selkä menosuuntaan aina 3-vuotiaaksi asti. Nokkakolaritilanteessa kun lapsen painava pää ei saisi mitään tukea, toisin kuin selkä menosuuntaan istuttaessa. Ja kun tarkemmin testituloksia lukee, niin näiden hyvien penkkien miinuksina juurikin on tuon suojan puuttuminen.

Noh - tilauksen sai onneksi helposti peruttua, mutta ei löytynyt vieläkään sitä täydellistä istuinta. Kerrottakoon, että mies tippui kärryiltä/vetäytyi pois tässä penkinvalinnassa jo alkumetreillä. Huomasi kai, että nyt mammalla menee lujaa noiden testiensä kanssa, eikä väliin kannata yrittää mennä sotkemaan .... :) Lupasi sentään raottaa lompakkoaan kun sen aika on.

Eilen illalla sitten asensin autoomme HTS:n Besafe izi Combin. Yhtään virallista testitulosta en tästä penkistä ole nähnyt, liekö niitä tehtykään, mutta koska saman valmistajan penkki oli tuolla hyvien penkkien joukossa, niin se puhui sitten puolestaan.

Tähän asti penkki vaikuttaa todella hyvältä ja tuolin sai todella jämerästi kiinnitettyä. Tuossa tuolissa tyttö sitten matkustaa 18-kiloiseksi saakka, ja kolmivuotiaana käännetään ne kasvotkin sitten menosuuntaan. Ainoa todella iso miinus on hinta: Penkki maksoi ilman isofix-kiinnitystä 420 euroa, saimme kannettua ulos kaupasta 380 eurolla.

Mies kävi katsomassa illalla penkin kiinnitystäni. (Tosi äiti asentaa turvapenkinkin itse... hih). Tuumasi vaan, että ei halua olla paikalla jos kyseinen penkki saakin jossakin uudessa testissä tosi huonon arvosanan. Kyseli myös huolestuneena, että eihän tyttömme ihan pian ole sitä 18 kiloa painamassa... Olipa sellainen operaatio, että samaa toivon minäkin.

Mikäli jollakin on sama hankinta edessä, niin ohessa linkkilistaa, jossa ainakin itsellä tuli seilattua aika paljon:

Autoliiton testi:

http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/lasten_turvaistuimet/

Ruotsalaistesti artikkeleineen:

http://www.testfakta.se/Article.aspx?a=5969

Videopätkä Aktan Graco Cosmic -istuimen testistä : http://www.testfakta.se/img/2007/4/13/7861.wmv
(artikkelista löytyy linkit muillekin videoille, tuo esimerkkinä)

Ja vielä kooste testistä
http://www.testfakta.se/img/2007/5/28/13864.pdf

Artikkeli selkä menosuuntaan matkustamisesta:
http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/lapsi-autossa-selka-menosuuntaan

perjantaina, elokuuta 07, 2009

Lapsi-tokoa

Koiria on aika helppo kasvattaa. Tähän tulokseen on tullut, kun on hokenut neidille viimeiset kuukaudet ei-sanaa. Olisipa joskus jaksanut yhtä päättäväisesti kasvattaa perheen koirat, ne olis tässä vaiheessa vähintäänkin kansainvälisiä tottelevaisuusvalioita.

Ehdottomat ei-paikat ovat meillä tällä hetkellä kukat ja takka-luukku. Kukat ihan siksi että voivat olla myrkyllisiä ja takka siksi, että talvipakkasilla voi takka olla polttavan kuuma. Käytännössähän tämä on sitä, että tyttö konttaa kohteeseen ja me sanomme ei ja haemme pois ja yritämme turhaan keksiä tilalle jotakin muuta mielekästä tekemistä. Ja tätä tehdään potenssiin ties kuinka monta kertaa. Tuloksena on se, että tyttö konttaa kohteeseen aina uudelleen, kikattaen jo valmiiksi . Jossakin vaiheessa tyttöä saattaa kielto jo turhauttaa, ja lopuksi itkeä pirautetaankin. Tyhmä äiti. Tyhmä isä.

Vaikka kyseessä onkin kai typyn mielestä lähinnä leikki, niin hiljalleen kai sanan merkitys alkaa mennä perillekin. Muutama päivä sitten tyttö lähestyi jälleen kukkaa. Kun ojensi kätensä kohti, sanoin napakasti ei. Tyttö pysähtyi, mietti hetken ja konttasi sitten kukan ohi. Äitillä loksahti suu auki: kielto tehosi! Tyttö uskoi EI-sanan! Tätä tuuletellessa tyttö palasi konttausretkeltään ja tarttui tyynesti kukkaan ja sulki samalla korvansa uusilta käskyiltä. Joopa joo, lyhyt oli sekin ilo.

Muissa kohteissa sitten ollaan sovellettu "tutkikoot, niin toivottavasti kyllästyy aikanaan" -taktiikkaa. Tämä on toiminut ainakin koirien vesikuppiin ja televisioon digibokseineen. Kärsittävä oli vain märäksi itsensä lotranneen tytön vaatteiden vaihto pariin kertaan sekä sormenjäljet taulu-tv:ssä. Mutta keino tuntui tehoavan, sillä kaikki sallittuhan on tylsää.

Muuten onkin kodistamme tulossa turvallisempi tytön liikkumisen edistymisen myötä. Pesuaineet on siirretty ylös, ja keittiössä sekä vessassa on muutama luvallinen tongintalaatikko. Tytön kovaa kiipeilyvimmaa estämään portaikon alapäähän hankittiin lapsiportti, mutta silti päivittäin otetaan useammat valvotut "kiipeilytreenit". On muuten uskomatonta, kuinka nopeaa 10-kuukautinen voi mennä portaat ylös!

Hankala päätöskin on tehty: syyskuun puolessa välissä palaan töihin, ja tämän kuun lopussa aloitetaan tutustuminen päiväkotiin. Nyt näyttäisi siltä, ettei tyttö ole ottanut ensiaskeleitaan ennen hoitoon menoa, kuten toivoin. Napakasti kyllä seisoo, mutta haluja askeleiden ottoon ei ole, ja taaperokärryäkin on vielä mukava lähinnä lastata ja purkaa. Toivotaan kuitenkin, että pääsisimme todistamaan miehen kanssa tytön ensiaskeleita tarhatätien sijaan!

Aikamoinen tahdonpakkaus tyttö kyllä on. Jos jokin ei menen tytön mielen mukaan, jännittyy vartalo kaarelle huudon säestyksellä. Kauppareissuillakin kurottelee jo käsillään ja kuuluvasti huutaa "tätätätä" nähdessään jotakin minkä haluaa. Ja äidillä on kova homma keksiä miten luovia näistä tilanteista lävitse antamatta periksi ja silti keräämättä koko Prisman asiakkaiden sääliviä katseita. Eli niitä varsinaisia oman tahdon vuosia odotellessa... :)

Sanavarastona on muun muassa "tuh", mikä on tällä hetkellä hyvin yleisluontoinen vastaus kaikkeen mitä tyttö katsoo tai osoittaa. Äiti on jo "äiti", ja isä on "ätä". Jonkin verran alkaa jo kuulua omia muunnoksia myös lampuista ja tauluista, eli kovasti tyttö jo tapailee ja juttelee omalla salaperäisellä kielellään.

Ihanimpia hetkiä ovat ehdottomasti ne, kun tyttö kiljaisee "äiti" minut nähdessän ja konttaa syliin jakamaan suu ammollaan omia märkiä pusujaan. Ihana rakkauspakkaus. Mutta ne pari viikkoa sitten puhjenneet ylähampaat eivät olleetkaan niin kiva juttu, sillä joskus noista pusuista on tullut kipeitäkin... Muutaman kerran on imettäessäkin äitiltä parahdus päässyt. Nyt olemmekin alkaneet pikku hiljaa lopetella imetystä päiväkotiin menoakin silmällä pitäen, enää tissillä ollaan aamuisin ja iltaisin ennen nukkumaan menoa. Haikeaa, mutta olen onnellinen että näinkin pitkälle onnistuttiin pääsemään.

Mutta totta se on, minun pikkuisesta vauvasta on tulossa taapero...