tiistaina, kesäkuuta 19, 2007

Hormonimyrskyä

Olen yrittänyt olla vielä hipelöimättä vauvantarvikkeita, mutta kävin tuossa tutkimassa postimyyntifirmojen vaunuvalikoimaa ja pyysin miehenkikin katsomaan. Mutta mites kävikään, mies vaan tuhahteli ja pyöritteli silmiään. Oli sitä mieltä että olen liian aikaisin liikkeellä kun niitä katselin. Ja minähän tietysti loukkaannuin. Selitin kipakasti takaisin, että parempi nyt jo katsella ettei kaikki kaadu päälle liian nopeasti. ja mies taas sanoi, että hän ei osaa tässä vaiheessa tuollaisia edes miettiä. Hitto, olisi saanut miettiä jo silloin kun lasta aloimme yrittämään!

Anteeksi purkaus, mutta itkettää ja harmittaa. En tiedä johtuuko tästä raskaudesta, mutta itku tuntuu olevan nyt tosi herkässä.

Nuo miehen tekemiset ärsyttää paljon enemmän kuin ennen. Vielä hetkeä aikaisemmin olimme soutelemassa ja poimimassa kieloja saaresta, ja nyt toinen istuu yläkerrassa, toinen mököttää alakerrassa. Tämä on varmaan sitä odottamisen onnea...

4 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Reaktiosi on minusta vähintäänkin ymmärrettävä (osaan hyvin kuvitella omalle kohdalleni). Kuin myös se, että molemmat varmaan kasvavat asiaan omaa tahtiaan, eikä aina mennä samaa tahtia, vaikka pohjimmiltaan into ja halu ovat yhtä suuria molemmilla.

Katselen välillä esim. huuto.netistä vaunuja, vaikkei meillä olla vielä ajatusta pidemmällä. En itsekään ostomielellä, kunhan vain katselen tarjontaa.

Sanni kirjoitti...

Niin ja se vielä unohtui sanoa, että varmasti tuollaiset asiat ärsyttävät enemmän kuin ennen - nythän on tosi kyseessä! :) Sitä alkaa jo punnita itseään ja toista ihan toisella tavalla, vanhemmuuden näkökulmasta. Olen tehnyt sitä itsekin jo pidemmän aikaa, mutta meillä kaikki on vielä ajatusleikkiä.

Cazze kirjoitti...

Nii-in. Tunnelma jatkui tänä aamuna samanlaisena ja hyvä että en itkuun purskahtanut kun ajattelin, että tällaisiako meistä sitten joskus tulee. Emme puhu, emme ole läheisiä, pyöritämme arkea vaan. Analysoin varmaan ihan turhaa, pitäisi hyväksyä, että hormonit heilahtelee. Ja pitäisi tosiaankin ymmärtää sekin, ettei asia ole vielä yhtä konkreettinen miehelleni. Minussa ei näy vielä mitään ulospäin, emme ole käyneet ultrassa jne. On vain tavallista piukahtelevampi nainen kotona =)

Meidän Perhe kirjoitti...

Voi miten tuttua. Meillä mies oikeastaan tajusi vasta ekassa ultrassa, että hitsi vieköön, kai sitä lasta pitää alkaa ajattelemaan kun taitaa sellainen olla ihan oikeasti tulossa. Sitä ennen kaikki minun oireeni ärsyttivät ja kiukuttivat ja hössötykseni harmitti. Kauhealta se tuntuu, tiedetään, mutta miehillä kun ei ole niitä oireita niin njiiden taitaa olla vaikeampi tuo lapsen saaminen sisäistää.

T. 1v 7kk pojan äiti ja teidän pienen kanssa saman ikäisen möttiäisen ylpeä tuleva täti