maanantaina, heinäkuuta 02, 2007

Asuntokuume!

Kävimme katsomassa iki-iki-ihanaa paritaloa. Oli perinnetalo, kaksikerroksinen, takka-leivinuuni... kaikki juuri sellaista kuin olemme haaveilleet... Hintaluokkakin oli sellainen, että tulisi asuntolainalle ihan kohtuulyhennys.

Koulu oli parinsadan metrin päässä, ja pihalla oli lääniä koirille temmeltää, aidan kun vain rakentaisi. Ainoa mietityttävä asia oli asunnon koko, siinä kun oli huikeat viisi makuuhuonetta! Noh, yksi olisi tietysti vanhempien huone, ja toinen olisi tietysti tälle käiverölle. Yksi olisi vierashuone ja yhden voisi ottaa kirjasto/työhuoneeksi. Jäisi vielä yksi huone käyttämättä. Eli tarkoittaa, että toisellekin lapselle kyllä tilaa löytyisi...

Nyt olemme täällä kovasti laskeskelleet menoja ja tuloja, huomenna mies aikoo kysäistä pankeilta, että olisiko meillä mahdollisuutta niin suurta lainaa saada. Nyt oikeasti huimaa kohta ihan muustakin syystä kuin käiveröstä johtuen. Voiko olla totta, että niin moni unelma kävisi toteen?

1 kommentti:

ikuinen kirjoitti...

Heippa, mä tulin tänne katselemaan, kun olit blogiini kommenttia jättänyt ja kerralla luin läpi kaikki mitä olit kirjoittanut. Hymyilin niin kovasti kun kaikki tuntemuksesi tuntuvat niin tutuilta, että melkeinpä halaisin sinua jos vain voisin.

Mä muistan kyllä, kuinka tiedonjano nousi potenssiin miljoona heti kun tikkuun oli kusaissut ja saanut ne haamuviivat siihen. Vauhdilla apteekkiin ostamaan vain vitamiineja, josta sai foolihapot, lisärautaa, kalsiumia + kaikki muut tarvittavat vitamiinit.

Ja nettihän pursuaa todellakin tietoa siitä, että mitä ei saisi syödä ja mitä saisi, mutta kuten neuvolantäti sanoi mulle, on ne vähän harkinnanalaisia. Kun pesee kasvikset yms hyvin, ei syö raakaa kalaa ja käyttää pastöroituja maitotuotteita (fetaa, tuorejuustoa jne), voi syödä kuten ennenkin. Mulla esim. lohi on nykyään suunnatonta herkkua ja sitä on saatava.

Ja kyllä, tiedän mitä tarkoitat raivokohtauksilla. Mielialat heittää, hetkessä valuu kyyneleet ja pian jo on raivo täydessä terässään. Ja kun miehelle se odotus ei ole konkreettista, hän ei tunne niitä nipistelyjä, jotka sinua muistuttavat jatkuvasti sisälläsi kasvavasta ihmeestä. Mä itse otin mieheni mukaan siihen asettamalla hänen kätensä mahani päälle ja kerroin, että nyt nipistää tuosta, siellä on pieni ihminen.

Ja todella, aika menee niin hitaasti ensimmäisen kolmanneksen aikana. Vahtii pakkomielteisesti syömisiään, olotilaa ja haluaa hukkua vain siihen raskauteen ja sen tuomiin ajatuksiin. Ne ajatukset eivät kyllä lakkaa ensimmäiseen kolmannekseen ;)

Ja puhuminen kyllä on paras lääke parisuhteen ylläpitämiseen. Ennen oli helppoa heittäytyä vain intohimojen pyörteeseen, mutta entäs kun tosiaan halut on nyt poissa, mutta ne eivät ole poistaneetkaan kuitenkaan hellyydenkipeyttä, tarvetta olla hommassa mukana kaksin. Puhuminen pitää miehenkin mukana odotuksessa. Vaikka se vaatii tilitystä ja oman olon analysointia miehelle, niin hänkin herää mukaan odottamiseen, kun avaat salaiset fiiliksesi :)

Tsemppiä hirmuisesti!