maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Ei voi kuin odottaa...

Kävin tk:n ultrassa, vuotoa oli silloinkin runsaasti, mutta syytä ei lääkäri osannut sanoa. Asukki oli ainakin vielä mukana, ultrassa näkyi lapsivesipussi ja hyvävointinen sikiö. Kohdunsuu oli kiinni, eli ainakin vielä raskaana ollaan.

Vuoto kuitenkin huolestuttaa, niin selvää verenvuotoa minulla ei ole koskaan ollut raskaana ollessani aiemmin.

Yksi syy voisi lääkärin mukaan olla kohdunsuulla oleva verisuoni, joka ärtyy ja vuotelee. Veikkasi myös hematoomaa sekä mahdollista alkanutta kaksosraskautta, josta nyt toinen vuotelisi pois. Jälkimmäiseen en usko, koska alkuraskauden ultrassa ei merkkejä sellaisesta ollut.

Mahdollista myös on, että raskaus voi olla menossa kesken. Aikoi ensin kontrollia 2 viikon päähän, mutta näki kai ilmeeni, kun aikaisti kontrollin viikon päähän tiistaille. Sitä ennen on mentävä päivystykseen jos vuoto runsastuu. Sikiön koko oli hänen mukaansa 8+3 , eli pienempi mitä pitäisi oikeasti olla. Sanoi kyllä, ettei saanut oikein hyvin mitattua. Mutta sekin huolettaa.

Kohdussa tuntuu edelleen ikävältä, nyt illalla ei ole enää runsasta vuotoa ollut. Viime yönä heräsin keskellä yötä siien, kun kohtu tuntui jotenkin painavalta. Yritin hyväksyä, että nyt asiat vain eivät ole omissa käsissä. Väliä ei ole sillä, kuinka paljon me tätä pikkuista toivoisimme, kuinka tervetullut pieni uusi ihminen olisi.

Nyt ei voi kun odottaa, ja katsoa miten tässä tarinassa käy. Rauhoittuisi tuo vuoto nyt ensin.

Cazze 9+2

6 kommenttia:

Tahruska kirjoitti...

Tsemppiterveiset täältä! Pidän peukkuja että pikkuinen pysyisi tiukasti kyydissä ja pulskistuisi siitä äkkiä. Jaksamista sinulle ja miehellesi, tämä tulevan odottelu on varmasti hermoja raastavaa!

Äni kirjoitti...

Paljon tsempitystä täältäkin! Seurasin jo edellistä raskauttasi, mukavaa että palasit tänne samaan blogiin kertomaan tästä toisestakin. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin!

Santtu kirjoitti...

Hyyi, mä muistan kuinka kamalaa oli odotella vaan ja verta sen kun tulee. :( Mulla tuli verta runsaasti, siis ihan tosi paljon. Tavalliset siteet ei riittäny vaan piti laittaa monta. Ja sit tuli sellasia isoja klönttejä. Ravasin lääkäreillä ja kaikki sano, että on ihan normaalia. Ei se tuntunut siltä! Kaiken tän ällöttävän kerroin vaan siksi, että se veri voi oikeestikin olla muka normaalia... En oikein uskonut, kun olin aiemmin kokenut keskenmenon... Tiedän, miten pelottavaa se on... Mulle sano toiset lääkärit, että kannattaa levätä ja toiset, että voi olla normaalisti. Verenvuodon syistäkin oli eri käsityksiä... Tsemppiä sinne toooosi paljon.

Verona kirjoitti...

Tsemppiä ja toivon, että vauveli malttaa nyt pysyä sisällä ja kasvaa! Kärsivällisyyttä paljon...

Anonyymi kirjoitti...

Mites täällä sujuu?

PiKo kirjoitti...

Hei, mitä tänne kuuluu?
Iso Voimahali sinne!