torstaina, huhtikuuta 21, 2011

Kaksi siskosta

Tuossa vieressä tuhisee pikkuruinen tyttö. Pieni neiti saapui perjantaina 15.4, painoa oli 3690 ja pituutta 50 cm.

Äiti ja isä eivät valitettavasti ensiparkaisua kuulleet, sillä spinaalipuudutus epäonnistui, ja äiti nukutettiin eikä isääkään saliin päästetty. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin, terve pikkuinen tyttö syntyi ja äitikin toipui sektiosta hyvin, kolmantena päivänä lähdettiin jo kotiin.

Meillä asustaa nyt myös hyvin ylpeä isosisko, joka haluaisi ottaa pikkusiskonsa jatkuvasti syliin. Hieman kuitenkin isosiskoa harmittaa, kun aina siihen ei lupaa saa, ja äitikin haluaa olla ihan vieressä silloin kun vauva syliin laitetaan. Välillä hieman myös harmittaa, kun äitiä tarvittaisiin kauppaleikkiin, mutta äiti on juuri imettämässä.

Ensimmäiset yöt ovat menneet yhden-kahden herätyksen taktiikalla, eli mukavasti. Viime yönä herätyksiä oli vain yksi, mutta sitten valvottiinkin pari tuntia kerralla.

Imetys sujuu hienosti, maito nousi rintoihin nopeasti, ja ainakin toistaiseksi sitä on tullut riittävästi, eikä kaappeihin varalta ostettuihin korvikkeisiin ole tarvinnut vielä koskea. Eli äitin vointikin on ihan hyvä, normiunivelkoja laskematta.

Isä katselee uutta tulokasta ihmeissään. Muutos arkeen on merkittävä, enää ei äiti ennätä hoitamaan niin paljon asioita valmiiksi jo esikoiseenkin liittyen. Päivät on isosisko käynyt vielä hoidossa, pari seuraavaa viikkoa koko perhe on kotona isyyslomien ajan. Pääsiäisenä lähdetään ensimmäistä kertaa vaunulenkille, lupa neuvolasta kysyttiin etukäteen. Ensi viikolla sitten virallinen ensimmäinen kotikäynti .

Puklurättejä, monta kertaa päivässä vaihdettavat vaatteet, kadonneet tutit, pikku tumput suojaamassa pikku raapijan käsiä, se onnen tunne, kun huomaat pienen viimein nukahtaneen useamman syöttämis-röyhtäytys-heräämis -syöttämis -rituaalin jälkeen... Paljon asioita jotka oli jo unohtunut. Vauva-arki on taas täällä. Ja vaikka äitiä välillä väsyttää ja babyblueskin vähän itkettää, niin pois en tätä antaisi. Ihana, ihana uusi pikku ihminen.

10 kommenttia:

-S- kirjoitti...

♥ ONNEA! ♥

Lensku kirjoitti...

Paljon onnea pienestä teille koko perheelle!!! <3

susilapsi kirjoitti...

Ihanaa! Paljon onnitteluja koko perheelle!:)

Äni kirjoitti...

Paljon onnea! :)

Chaska kirjoitti...

Onnea!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein paljon onnea uudesta perheen jäsenestä! Täällä mennään viikoilla 37+5 ja millään ei enää malttaisi odotella.. (:

orava kirjoitti...

Onnittelut koko porukalle! :)

Tahruska kirjoitti...

Onnea ihan hirmuisesti!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea neitokaisen johdosta!
Terveisiä myös ylpeälle isosiskolle!!

Elina kirjoitti...

Oi onnea! Mä olen vieläkin ihan vauvahuumassa ja rakkautta täynnä. Tämä on ihanaa.
Onnea ja onnellisia vauvapäiviä teille.