tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Onnen kukkuloita odotellessa

On ollut eriskummallinen viikko. Olen huomannut märehtiväni syvällisiä koko ajan, niin parisuhdeasioita, muuttoa, omaa kelpoisuuttani äidiksi, omaa elämääni. Hiukan turhankin raskaita aatoksia välillä. Nyt kun osaisin vain löysätä ja antaa asioiden rullata omalla painollaan. Murehtimalla näistä asioista ei taida ikinä päästä.

Ystäväni joka hiljaittain sai vauvan, sanoi minulle, että jos olisi itse aikoinaan odotusaikana tiennyt, millaista arki tulee olemaan, olisi hän heittänyt kaikki murehtimiset ja nauttinut odotusajastaan täysillä. Arki kun on ollut hänestä sangen mukavaa. Tähän kun nyt sitten uskaltaisi luottaa itsekin.

Asuntoasiat ovat edistyneet, olen nyt myynyt nykyisen asuntomme, ja elokuun lopussa olisi muutto uuteen kotiin. Eli härdelliä olisi luvassa seuraavaksi pariksi kuukaudeksi, menee aikaa, että oma kämppä alkaa olla kunnossa. Tarkoituksena kun on heti tehdä kylppäriremontti alakertaan.

Eilen keskustelimme mieheni kanssa jälleen suhteestamme, sillä pari viimeistä päivää on ollut aika painostava tunnelma. Tuntuu, kuin molemmat tarkkailisimme toisiamme tuntosarvet ojollaan, eikä kumpikaan oikein uskalla nauttia. Tuloksena parin tunnin hyvälle keskustelulle oli, että minä tarvitsen nyt huomattavasti enemmän huomioimista ja tunnetta siitä, että olen tärkeä. Minun puolestani olisi yritettävä enemmän hillitä omia kiukunpuuskiani, sillä vaikka mieheni ne yrittääkin laittaa raskauteni piikkiin, kärsii hän niistä selvästi ja vetäytyy omaan kuoreensa. Lisäksi toivoin, että miehen pitää sanoa reilusti vastaan ollessaan asioista eri mieltä, sillä raskauteni vuoksi hän on antanut turhan paljon periksi. En silti säry vaikka käiverö niin fysiikkaani kuin psyykeänikin rassaa!

Käiverön kanssa olisi torstaina ultra, ja toivomme viimeinkin saavamme varmuuden siitä, että siellä kohdussa kaikki on kohdallaan ja käiverö on oikeassa paikassa. Maha on aloittanut nyt kasvunsa, ja tiukimmat lempihousut on pitänyt jättää kaapin pohjalle, pöh. Muuten oireet ovat jääneet aika lailla taka-alalle, ei ole enää huimausta tai etovaa oloa. Kasvava masu ja ailahteleva mieli kuitenkin muistuttaa siitä, että eteenpäin mennään päivä kerrallaan.

1 kommentti:

Onnellinen kirjoitti...

Onnea onnea onnea vaan teillekkin sinne! Taalla selailen naita blogeja ja on IHANA loytaa blogeja joissa ollaan samoissa ajoissa menossa, siis raskaana!Taalla kanssa vietellaan 12vk eteenpain (menkoista laskettuna, laakarii ja ultraa viela odotellaan)! TOinen muru tulossa, ensimmainen on 1.5vuotias. Ihanaa..Kannattaa nattia!