maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Tänään kävin katsomassa haudalla, josko pikkuisen hauta olisi jo tasoitettu. Ja olihan se. Niinkin tehokkaasti, että tarkkaa paikkaa oli enää vaikeata löytää. Tiesin siis paikan, mutta en tarkkaa sijaintia, johon uskaltaisi kiven laittaa. Niinpä päivä meni sitten soitteluna seurakunnan hautatoimistoon. Yllätyksenä tuli myös se, että suunnittelemamme luonnonkivi piti käyttää vielä hyväksyttävänä. Juuh, olisihan se pitänyt arvata, ettei nykybyrokratian aikana moinen olisi ihan helpopoa ollutkaan.... Onneksi mies, jonka numero minulle annettiin totesi kiven mitat kuultuaan, ettei sitä tarvitse hänelle nähtäväksi raahata.

Nyt sitten yritämme päästä ennen lumia laittamaan haudan kuntoon. Tällä viikolla elämme vain mieheni kanssa sellaista rytmiä, en hän lähtee töihin kun minä nukun ja kun minä tulen töistä, niin hän on jo nukkumassa. Kenties kiven vienti pitää hoitaa siis yksin.

Kyllä sitä tasaista hiekkamaata katsoessa itku taas pääsi. Hautausmaalla oli kaatosateen vuoksi hiljaista, ja se olikin helpompaa, joskus ne ohimenevien ihmisten katseet häiritsevät. Kuiskailin pikkuiselle sanoja, kerroin kuinka olisimme hänet halunneet pitää. Pyysin häntä olemaan siellä jossakin suojelusenekelinä meille, sekä toivomallemme pikkuiselle, mikäli hän joskus syntyy. Siinä haudalla seistessäni tuuli yltyi silloin pariksi sekunniksi kovaksi puuskaksi. Kenties se oli vain syystuuli, mutta minä ajattelin, että pikkuisemme lähetti siinä terveisensä.

3 kommenttia:

Pupu kirjoitti...

Kirjoitat kauniisti. Uskon, että pikkuisenne teitä siellä jossain katselee ja kuulee, mitä hänelle kuiskailette!

Edelleen voimia ja jaksamista marraskuun kaamokseen toivottaa

Pupu

Kukannuppu kirjoitti...

Olet kyllä rohkea, kun jaksat kulkea kipeätkin hetket tunteitasi kuunnellen.

Toivon, että saatte vielä monta monta ihanaa pientä perheeseenne.

Anonyymi kirjoitti...

Oi voi kun itkettää.Ekaa kertaa sun sivuilla,luin heinäkuusta lähtien ja loppu oli surullinen.Tuli oma verenvuoto v-05 mieleen.Viikkoja oli 10+2.Päivystyksessä täti oli töykeä,sanoi: kyllä keskenmenolta näyttää,luonto hoitaa huonot pois.Naistantautien puolella jouduttiin odottaan monta aikaa käytävällä istuen.Itkettiin ihan sairaasti.Jostain kuului vauvan itkua.Jälkeen olen kuullut,että joskus joudutaan sijottaan äitejä ja vauvoja samaan osastoon.En tiedä miksi.Oli hirveää kuulla itkua.Hoitaja tuli josain vaiheessa sanoon,että lääkäri on synnytysosastolla tulee kun kerkiää.Ois voinu jättää ton yhen sanan pois. Itkin ja hoin etten voi mennä tonne huoneeseen ja jättää vauvaamme sinne astiaan.Alistuttiin,mentiin ja tehtiin sisäultra.Istukassa näkyi hematoomakakku ja verenvuoto näkyi selvänä liikkeenä.Syytä ei tiedetty,syitä arvattiin;esikoinen on poika joten poikien jälkeen uudessa raskaudessa suurempi riski vuotoon&keskenmenoon.Tai sitten istukka joutui "venymään" kun kohtu kasvoi...Sydämensykkeet kuitenkin löytyivät,mitä ei uskottu millään!!!Kuvaa en hänestä silti silloin halunnut.Lääkkeeksi lepoa kotona,seksin jätimme suosiolla pois,ilman käskyjä.Vuoto loppui n.1vkon kuluessa.Ja saimme terveen tytön 40+2vkolla.Kokemus ei ole unohtunut mielestäni,tunnen suurta surua kun muistelen.Samalla tietenkin kiittäen lopputulosta. VOIMIA SUURESTI TEILLE!!!