Merkkipaalulla seisoskellaan!

Eli 12+0 tänään! Ensimmäinen tavoite on siis ainakin saavutettu. Sitten katse vaan kohti 16 viikon rajapyykkiä...

Olo on ollut ihan hyvä, tänään on vain vatsanseutu tuntunut aika aralta, kenties siellä kohtu taas kasvaa... Pieni huilaaminen tekisi kuitenkin terää, töissä on ollut kiireitä ja tänäänkin olin ennen iltavuoroon menoa kielikurssilla. Kun pääsen kotiin, lupaan olla tekemättä yhtään mitään.

Nyt pelko keskenmenosta alkaa olla aika voimakas. Mietin koko ajan, että miten kestän, jos tämäkin otetaan pois. Tutkin aikaisempia kirjoituksiani, viime raskaudessa ensimmäinen verinen vuoto alkoi viikoilla 12+4. Kolme viikkoa silloin vielä sinniteltiin ennen kuin raskaus sitten päättyi. Nyt tietysti toivon, ettei mitään säikyttäviä vuotoja tulisi ainuttakaan, ja pääsisin kokemaan myös keski- ja loppuraskauden.

Vanhempani tietävät nyt raskaudesta. Tarkoitus oli kertoa vasta pääsiäisenä, mutta niinhän se vatsan kumpu sitten paljasti meidät. Äiti kysyi asiasta hyvin varovaisesti, kertoi ajatelleensa, ettei halua loukata jos olenkin vain lihonut... =) Mies ei ole kertonut kenellekään, minulla sen sijaan tietää jo yksi työkaveri, vanhemmat, kolme ystävää ja isosisko.

Raskaushormonit ovat saaneet kipinöitä myös parisuhteeseen. Kovin iso asia ei tarvitse olla, josta hiillyn. Toisaalta kaipaisin nyt extrahuomiota, mutta mies on tuiskahtelujeni vuoksi varpaillaan ja pysyttelee kaukana. Ja minä sitten ärsyynnyn ja oravanpyörä on valmis.

Huomaan myös haluavani vetäytyä hiljaisuuteen, oman rauhaan. Saatan vain makoilla sängyllä ja antaa ajatuksen lentää. Mietin tulevaisuutta, minkälainen se voisi olla jos kaikki menee hyvin. Kuinka erilaista on sitten, kun pieni käärö tulee laittamaan elämänrytmimme uuteen uskoon. Etusijalla ei ole enää minä eikä me kaksi, vaan se pieni käärö ja sen tarpeet. Sen jälkeen on vasta aikuisten vuoro.

Jos vain niin käy. Jos ja jos ja jos. Inhottava sana.