tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Terkut touhuajalta!

Pikaista raporttia, ennen kuin koirat kutsuu ulos...

Eli ultrassa kaikki näytti olevan ok, pikkuinen siellä heilui ja touhusi niin, ettei ultraaja meinannut perässä pysyä. Käiverö sai hikankin kesken kaiken ja sammutti sen työntämällä peukalon suuhun. Pää-perämitta oli 59,8 milliä ja laskettu aika pysyi samana, 27.9. niskaturvoketta oli 1,6, mikä oli kuulemma normaalilukema.

Muuten en kyllä sitten viisastunutkaan, vuodosta ei hoitaja osannut sanoa mitään. Kai olisi pitänyt olla lääkäri jos olisi sitä halunnut tutkia. Uskoi sen johtuvan kohdunkaulan normaalista pikku tihkuttelusta. Ei myöskään kommentoinut istukan paikasta mitään, sanoi että on pienessä kohdussa vielä niin laajalle levittäytynyt, että sen paikkaa ei pysty arvioimaan. Kumma juttu sinänsä, sillä jo alkuraskauden ultrassa lääkäri sen paikkaa minulla jo arvioi... Oli kylläkin joku aloitteleva ultraaja, että ehkä ei senkään vuoksi halunnut alkaa analysoimaan tarkemmin. Muuten oli kyllä tosi symppis, saimme kuviakin mukaan kymmenkunta ja toivotteli meille vielä oikein sydämellisesti parempaa onnea tähän odotukseen. Pissanäytteen kävin kuitenkin antamassa, ja tulehduskokeita otetaan vielä neuvolan kautta.

Eli nyt siis kaikki on ainakin toistaiseksi hyvin, mutta minulla tuo pelko taitaa pysyä sydänalassa tuonne 16 viikolle saakka, ja varmaan siitä eteenkin päin. Nyt kun vuoto vielä jatkuu, niin ei osaa olla ihan huoleton. Nyt vain täytyy tyytyä siihen, että mie en pysty sitä rääpälettä auttamaan tahdonvoimalla vaikka niin kuinka yrittäisin tehdä. Yritän nyt vain ottaa mahdollisimman rennosti ja pysyä luottavaisena että kaikki menee painollaan.

Samalla tavalla kuin silloin viimeksikin, me kuitenkin rakastuimme taas ihan täysillä siihen pikku huitojaan. Minä tietenkin pillahdin onnen itkuun, ja kyllähän mieskin aika totisena oli. Oli jotenkin paljon touhukkaampi tapaus kuin aikaisempi, jota piti herätellä touhuamaan, tällä oli kova meno pällä koko ajan. Otti kohdun seinämästä vauhtia ja oikein ponnisti vauhtia, käänteli kylkeä, heilutteli käsiä ja päätä. Toukokuun lopussa meillä sitten seuraavat treffit olisi rakenneultran merkeissä, toivottavasti silloin tavataan....

14 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Ihania uutisia, ihan onnenkyynel tirahti täällä =)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa. Onnea nyt ja jatkossakin tämän raskauden suhteen!

Anonyymi kirjoitti...

Kovasti kaikkea hyvää teille ja pikkuiselle Touhuajalle.

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten hienoja uutisia! Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin, peukut on ainakin pystyssä.

Saattaahan se olla, että se huoli säilyy koko raskauden ajan ja vielä senkin jälkeen, seuraavat 18 vuotta, ainakin :D

Anonyymi kirjoitti...

Hieno juttu! Maanantaina äitikin kyseli kuulumisiasi, kun se oli eksynyt blogillesi silloin kun vauva kuoli. Sitä asia oli koskettanut myös kovasti, kun kerran lasketut aikamme olivat aivan vierekkäin.

Siitä tihkuttelusta. Olisiko sinulla nyt kuukautiset, jos et olisi raskaana? Minä tihkuttelin viidennelle kuulle saakka kuukautisten aikaan. Kehotuksena neuvolasta oli ottaa rauhallisesti aina tihkupäivinä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana uutinen, että kaikki oli hyvin!

Anonyymi kirjoitti...

Olen blogiasi lukenut mielenkiinnolla jo hetken, meillä kun on prikulleen sama LA. Ihanaa, että kaikki on kunnossa. Ruskeasta vuodosta, mulla on ollut alkuraskauden ajan ruskeaa ja kellertävää vuotoa, nyt tuloksena harmiton hiivatulehdus. Kannattaa käysä testauttamassa se ja emätintul.!
T. Cora ja 3mm pienempi potkija

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa :))) Hymy korvissa täällä teidän puolesta.

Itsellänikin oli tuota rusehtavaa tiputteluvuotoa kun odotin poikaa ja mulle sanoi yksityinen kätilö/ultraaja, että kohdunkaula on niin verevä odotuksen aikana, että pienet verisuonet katkeilevat helposti ja aiheuttavat sitä tiputteluvuotoa. Seksin jälkeen sitä voi tulla sitten myös.

Onerva kirjoitti...

Mahtavan paljon onnea nyt ja jatkossakin! Hienoja uutisia! Olen mielenkiinnolla seurannut blogiasi, LA:t kun ei eroa kuin viikolla.

Anonyymi kirjoitti...

Peukut!
Hienoja uutisia!!!

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihania uutisia, onnenkyynel tirahti täälläkin :) Antoisaa, ihanaa, unohtumatonta ja upeata odotusta! *halaus*

Anonyymi kirjoitti...

Hello. This post is likeable, and your blog is very interesting, congratulations :-). I will add in my blogroll =). If possible gives a last there on my blog, it is about the Webcam, I hope you enjoy. The address is http://webcam-brasil.blogspot.com. A hug.

Hanna kirjoitti...

Hienoja ultrakuulumisia!

Mulla oli kanssa alkuun rusehtavaa vuotoa, mutta se loppui sitten vko 12 jälkeen ihan itsestään. Pelottavaa se oli, ihan kauheaa...

Cazze kirjoitti...

Te kaikki olette aivan ihania, halaus jokaikiselle! Tuntuu niin upealta, kun on ympärillä joukko ihmisiä, jotka huolehtivat ja pitävät peukkuja puolestamme, sellaisia joita emme ole ikinä edes tavanneet. KIITOS!