maanantaina, marraskuuta 24, 2008

Ootko fiksumpi kuin koululainen...



"Ootko fiksumpi kuin koululainen,
ei oo välii ootko mies vai nainen.
Ope, ope täällä ollaan taas
kohta nähdään kuka kympin saa..."

Kyllä, tuo on aika ärsyttäväkin renkutus, mutta meidän neiti pitää siitä. Minulla kun ei tuo lastenlauluosasto ole kovinkaan vahva, niin hyräilin tuota laulua ajatuksissani tytölle. Siitäpä tulikin palkaksi oikein ihastunut hymy. Niinpä sitten opettelin loputkin sanat, ja nyt tämä on meillä "Se Biisi". Sitä hoilataan usemman kerran päivässä, ja aina laulu saa yhtä ihastuneen vastaanoton. Pitänee kai jossakin vaiheessa käydä lainaamassa lastenlaulukirja kirjastosta, että muistuisi lapsuuden laulut paremmin mieleen. (Ja saisi ennen kaikkea unohdettua tuon karmeuden...)

Nyt typy nukkuu vaunuissa - sisällä. Ulos ei menty, kun on niin kova lumimyräkkä. Nuo vaunut ovat olleet meillä aika ehdottomat etenkin viime viikkoina. Niissä on nukuttu sisällä niin päivä- kuin yöunia. Jos tyttö nukahtaa syliin, ja hänet yrittää laskea varovasti kehtoon, pinnasänkyyn tai sohvalle, niin muutaman minuutin päästä tyttö on täysin hereillä. Vaunuissa sen sijaan nukkuu sikeästi. Ja öisin nukahtaa syötön jälkeen viereen. Olemme kokeilleet myös laskea tytön puolihereillä pinnasänkyyn ja rauhoitella tytön sinne, mutta turhaan. Ei auta, vaikka sänky olisi kuinka vuorattu peitteillä ja tyynyillä pesämäisemmäksi. Pinnasänky olkoon siis edelleenkin meillä turha kapine... Ehkäpä tässä lähikuukausina saisimme sitä hieman tutummaksi. Vinkkejä asiassa otetaan kiitollisena vastaan!

Viime viikolla jo säikähdimme, että koliikki on tullut meillekin. Yhtenä iltana tyttö huusi suoraa huutoa monta tuntia putkeen, ja myös pari aikaisempaa iltaa olivat olleet itkuisia. Ei voi olla mitään niin raastavaa, kuin pikkuisen huuto johon ei löydä mitään keinoa auttaa! Yhdessä välissä minusta tuntui niin pahalta, että annoin tytön miehen syliin ja menin itse makuuhuoneeseen itkemään. Siinä me itkimme sitten suoraa huutoa molemmat perheen naiset, ja mies kanniskeli tyttöä avuttomana... Itku kuitenkin auttoi äitiä, ja hetken päästä jaksoin taas lohduttaa.

Kyseessä olivat aika tujut ilmavaivat, joihin on apua haettu nyt lähinnä minun ruokavalion muutoksilla. Rela-tipoilla ei tuntunut olevan vaikutusta, ja Cuplatonitkin hain apteekista, mutta en vielä ole kokeillut. Jätin ruokavaliostani kuitenkin pois kahvin, teen, suklaan, viljat ja maitotuotteet, ja nyt on ilmavaivat selvästi helpottuneet. Maitotuotteiden sijaan olen popsinut soijavalmisteita (hyviä, muuten!), ja viljat olet korvannut gluteenittomalla leivällä. Nyt olisi pikkuhiljaa tarkoitus palautella ruokavaliota takaisin. Kokeilen ensin palauttaa maitotuotteet, ja sitten viljat ruista lukuunottamatta.

Muuten arki rullailee meillä melko tasaisesti. Tyttö rauhoittuu nukkumaan yleensä klo 22-24 välillä. Ensimmäinen syöttö on tästä yleensä noin 3-4 tunnin päästä, ja siitä seuraava noin 3 tunnin päästä. Usein tyttö nukkua posottaa aamukymmeneen saakka, ja seuraavat päikkärit ovatkin sitten päivällä 13-14 aikaan. Pisin valveillaolo jakso onkin sitten yleensä illalla kun mieskin on kotona. Silloin voi tyttö olla valveilla 5-6 tuntiakin yhteen menoon. Eli ihan mukavasti tuo vuorokausirytmikin on alkanut löytämään uomansa.

Toki on niitä päiviä, kun tyttö heräilee yöllä tunninkin välein tai ei rauhoitu kunnon päikkäreille. Silloin on äidilläkin univelkaa ja pientä kärtyämistäkin on ilmassa. Silloin sitä saattaa nurista omaa osaansa ja valitella sitä kuinka muut elää ja itse on neljän seinän sisällä jumissa. Mutta kummasti ne ajatukset taas kirkastuvat kun saa nukuttua kunnon yöunet. Sillä enhän mie toki jumissa ole, pihalla on auto ja autossa matkarattaat. Ja iltaisin olen jo pääsyt jumppaan. Mutta pientä marttyyri-asennetta tarvitaan silloin tällöin. Jos ei muuten, niin mieheltä lisähuomion saamiseksi... =)

Noista väsyneemmistä päivistä kirjoittaminen on yllättävän vaikeaa. Seuraan tiiviisti lapsettomuuden kanssa kamppailevien blogeja, ja tuollaisina väsyneempinä hetkinä minulla oikeasti kolkuttaa omaatuntoa. Sillä en halua nurista, en kuulostaa siltä kuin olisin tyytymätön. Sitä en suinkaan ole. Tuo pieni nyytti on jotakin niin ihmeellistä, että olisin joskus nuoruusvuosina (niinä vuosina kun vielä luulin, että en koskaan lapsia edes halua) vain hymähtänyt, jos joku minulle olisi asiaa yrittänyt selittää.

Mutta niin se vain on, että esimerkiksi niinä hetkinä, kun tyttö vaikkapa hymyilee, nukahtaa rinnalle, hihkuu ääneen, tyyntyy itkeskelevänä syliin, pulauttaa juuri vaihtamallesi paidalle, tuhisee sylissäsi juuri heränneenä, kujertelee vaippaa vaihtaessasi voidetuubille tai vaikkapa vain katselee totisena silmiisi, niinä hetkinä sitä on täynnä jotakin niin suurta tunnetta, ettei sitä pysty edes kuvailemaan. Siinä on iloa, huolta, onnea, pelkoa, kiintymystä, ylpeyttä... Kai se on sitten sitä äidinrakkautta?

6 kommenttia:

Chaska kirjoitti...

Tohon pinnasänkyyn siirtämiseen voi kokeilla sitä, että kiedot vauvan peittoon jo ennen nukuttamista ja sitten peiton sisällä siirrät vauvan sänkyyn. Voi toki olla, että olet jo kokeillutkin. Meillä se tokalla lapsella auttoi asiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kirjoitus kaikin puolin! Mulle taisi jäädä hymy huulille pitkäksi aikaa :) Jotenkin näistä sun kirjoituksista tulee hyvällä tavalla malttamaton olo, sitä omaa vauvanhuuruista arkea odottaa niin hirmuisen kovin...

Hehee, voi ei mikä Biisi on pikkuisen mieleen! :D Se on ihan kamala renkutus totta tosiaan, mutta jos se toimii niin...

On varmasti vaikeaa "valittaa" olostaan kun tietää niin moni toivoisi omaa lapsukaista. Minulla on sellainen olo jo nyt, raskausaikana, kun valitan milloin mistäkin ja tiedän että moni ottaisi nämä pienet vaivat ihan mieluusti... Mutta kyllä se silti niin on, että niistä vaikeammistakin ja hankalistakin asioista saa varmasti puhua. Uskon, että ihan kuka tahansa olisi joskus pienen vauvansa valvottamisesta väsynyt tai kiroaisi sen jatkuvaa huutamista - vaikka sitä pikkuista olisikin odotettu vuosikausia. Tuskin siis kukaan voi sinua ajatuksistasi tuomita <3 Anna tulla vaan!
Musta se on vaan rehellistä kun kertoo rohkeasti kaikki puolet. Kyllä me silti tiedetään miten paljon lastasi rakastat :)

Lämpöistä joulunalusaikaa teille!

Anonyymi kirjoitti...

Peesaan Anniinaa!! Syyllisyytä minäkin olen tuntenut kun valitan raskausajan vaivoista, mutta muistan aina välillä blogissani huomauttaa että olen äärettömän onnellinen ja kiitollinen siitä että olen raskaana...

Kyllähän kaikki jo tekstistäsi huomaa miten uskomaton tunne tuo äidinrakkaus on! <3

Minäkään en malta odottaa että pääsen kujertelemaan pikkuiselleni ja vaihtamaan sen paidan taas kerran puklauksen jälkeen. :)Kyllähän kaikki ymmärtää ettei raskausaika tai vauva-arki ole aina pelkkää onnea ja iloa ja ruusuilla tanssimista. Mutta kukaan ei vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta!

Ihanaa on aina käydä lukemassa näitä teidän kuulumisia! Toivottavasti jaksat päivittää blogia jatkossakin!! :D

Anonyymi kirjoitti...

=)
Meillä tuo sama biisi on iskenyt lapsiin 2-ja 4-vuotiaisiin. Tulee sitä itsekin hyräiltyä mukana.

Mukavaa,että pikku-neiti on löytänyt jo noin hyvän rytmin itselleen.Ja toivotaan,että ilmavaivat pysyvät poissa teitä kiusaamasta!

Olen myös miettinyt,että kuinka ristiriidassa sitä tulevaisuudessa elää tunteidensa kanssa kun on kokenut niin kovan menetyksen.Kuinka huonolla omallatunnolla sitä väsyneenä onkaan varustettu kun tietä,että on saanut sen lahjoista rakkaimman ja silti suututtaa.Kaippa siittä joskus yli pääsee =)

Mukavaa ja lumista joulun odotusta!

Anonyymi kirjoitti...

En kyllä tiedä minkä osotteen laitoin tohon edelliseen kirjoitukseeni kun hyppäsi johkin ihmesivulle XD
Uus yritys!

Anonyymi kirjoitti...

Sama biisi toimii meilläkin. Tosin meillä nyt toimivat kaikki biisit, joissa on vähänkin nopeampi tahti. Tyttö hytkyy ja nyökyttää päätään musiikin tahtiin. Ääneen kikattelua saa aikaan jos äiti vielä tanssii siihen lisäksi. Kenties on sitten mun tanssitaidoissa parantamisen varaa. :)

Niin se vain on, että äitiys tuo tullessaan monelaisia suuria tunteita. Kaikki äidit väsyvät välillä, myös lapsettomuudesta kärsineet. Ei niitä aina hymyileviä superäitejä ole olemassa. Onneksi kuitenkin vastapainoksi tuolle väsymykselle tosiaan saa niitä huikeita onnenhetkiäkin.

Äläkä turhaan stressaa sitä pinnasänkyyn siirtymistä. Ehkä vielä ei vain ole sen aika. Kuukauden tai kahden kuukauden kuluttua (tai jopa kahden päivän kuluttua), kun kokeilee taas niin siirtyminen saattaakin yhtäkkiä onnistua. Vauvat ovat melko veikeitä tyyppejä, melkein joka päivä uudet tavat, mieltymykset ja kujeet. :)

Mukavia talvipäiviä teidän perheelle.