Kömmin tyytyväisenä saunan lauteille. Tyttö jäi ilmakylvyttelemään olohuoneeseen viltin päälle isänsä kanssa. Illan ilmakylpyhetki on tytöstä maailman paras juttu, ainakin heti äitin tissin ja mangososeen jälkeen.
Oikaisen itseni lauteelle ja nostan jalat kohti kattoa. Nautin kuumuudesta ja hiljaisuudesta. Jo kuukauden päivät on tyttö antanut äidinkin käydä iltaisin rauhassa saunassa, on huomannut että ihan yhtä kivaa on isänkin kanssa. Olen kai hieman haikeakin asiasta, oli hieno tunne olla maailman tärkein. Sijoitus Top 2:n joukossa on sekin hienoa, ei voi valittaa.
Kuulen kuinka mies juoksee huoneesta toiseen. Ovet avautuvat, jotakin se etsii. Vettä lasketaan ja taas juostaan. Säikähdän ensin, mutta kuulen tytön tyytyväisen kujerruksen.
Kop kop. "Tuota, meneekö sulla vielä kauan?" mies huutelee pesuhuoneen ovelta.
"Vastahan mie tulin. Miksi?"
Hetken hiljaisuus. "Tuota, meillä on täällä pieni tilanne."
"Tilanne?"
"Niin, sellainen kakkatilanne. Täällä on koko kämppä kakassa"
Suihkussa varauduin henkisesti pahimpaan. Jostakin syystä mieleeni tuli elokuva Apollo 13:sta. "Houston, we have a problem."
Ja olihan siellä pieni ongelma. Sitä ihan itteään oli viltillä, vaalealla ryijymatolla, lattialla, vauvan leluissa ja vauvassakin ihan kantapäästä kaljuun saakka. Mies kuurasi tyttöä ja mie kannoin tavaraa pestäväksi kylpyhuoneeseen.
Puhisin miehelle muka kiukkuisena. Miten tuollainen on edes mahdollista?
Ja eihän siihen oltu tarvittu kuin pari sekuntia. Mies oli jättänyt tytön viltille ja lähtenyt vaihtamaan verkkareita saunatakin tilalle. Siinä muutaman sekunnin aikana tyttö oli kuitenkin onnistunut kakan pungertamaan ja samalla tahdilla se oli sitten päättänyt harjoitella sen hetkistä liikkumareprtuaariaan: Eli kierimistä, taaksepäin mönkimistä ja kelloviisari-liikkumista. Ja tulos oli valmis.
Mies pesi tyttöä kylpyhuoneessa selvästi noloissaan. Tuli kai arvokas oppitunti siitä, että vauvakin, joka ei vielä edes osaa liikkua, saa hetkessä tuhoa aikaan. Entäpä sitten, kun vauhti on jo kovempaa?
Olin muka vieläkin kulmat kurtussa. Mökötys kuitenkin loppui kun katsoin peiliin. Sieltä se typy nauroi minulle peilin kautta, kakkaviiru otsassa. Olisi varmaan silmääkin iskenyt, jos olisi osannut.
tiistaina, huhtikuuta 21, 2009
keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2009
Äitiysloma kuluu liian nopeaa...!
Apua, tuo pikkuinen typy on asustanut meillä jo puoli vuotta! Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt todella nopeaa, toisaalta "elämä ennen tyttöä" tuntuu todella kaukaiselta. Ja vaikka rankkaakin on, niin hetkeäkään en antaisi pois. On mahtavaa löytää itsestään se leijonaemo, joka haluaa suojella pikkuistaan kaikelta mahdolliselta. Toivottavasti löydän tässäkin kultaisen keskitien, eikä minusta tule liiankin suojelevaa äitiä.
Tyttö on maistellut soseita 5kk-päivästä alkaen, ja kaikki tuntuu maistuvan, eikä houkuttelua ole tarvinnut tehdä. Heti kun lusikka ensi kerran lähestyi suuta, niin suu aukesi kuin linnunpojalla. Tällä hetkellä lempparia on Muksun riisipuuro luumusoseella höystettynä, mutta hyvin menevät myös kasvis- ja hedelmäsoseet, ja lihaakin on nyt reilun viikon ajan maisteltu. Tällä hetkellä meillä syödään aamupuuro, iltapäiväsose (kasvis-liha sekä jälkkäriksi jokin hedelmäsose) sekä iltapuuro. Ja joka väliin sitten äitin tissiä.
Vaikka noita ruokia ei olekaan vielä kuin kolme kertaa päivässä, niin olen silti jo nyt pulassa imetyksen kanssa. Rinnat kun tuntuvat täyttyvän, eikä tyttö jaksa enempää imeä. Soseiden annon jälkeen en ole tarjonnut tissiä päälle lainkaan, koska tyttö on edelleenkin niin kova pulauttelija, että kauaa eivät kiinteät sisällä pysyisi. Iltapuuron olen jättänyt välillä pois kokonaan, kun olen halunnut tyhjentää rinnat kunnolla ennen nukkumaan menoa. Ehkäpä se maidon tulo alkaa pikku hiljaa tästä hidastumaan kun tilausta ei ole enää yhtä paljon. Haikeaa sekin.
Ja nämä yöt sitten: Tyttö menee unille säännöllisesti klo 21 ja heräilee ylös 6.30-8 välillä. Yöllä syödään nykyisin kaksi kertaa, klo 01 ja 05. Välillä sain vähennettyä yösyönnin yhteen, mutta viime viikko on ollut öisin niin levotonta, että tihensin syöttöväliä. Nyt kai se unikoulukin olisi mahdollista, mutta en tiedä pitäisikö siihen vielä alkaa. Jotkut sanoo, että heräilyt vähenevät itsestään kun kiinteitä alkaa antamaan enemmän, mutta miten ihmeessä sen imetyksen sitten käy?
Päivisin tyttö nukkuu edelleenkin vähän kerrallaan, yleensä ottaa kolmet-neljät reilun puolen tunnin päiväunet päivän aikana. Eli mikään meganukkuja ei tyttö ole, mutta minä olen edelleenkin niin onnellinen siitä, että tyttö nukkuu omassa sängyssään ja että ne tunnin välein heräämiset jäivät pois, että en kehtaa valittaa.
Puolivuotisneuvolassa paino oli hivenen laskusuunnassa, mutta se kuuluu kuulemma asiaan kun tyttö alkaa liikkua enemmän. Ja kovat menohaluthan tuolla olisi, jos oikea tekniikka vain löytyisi. Selällään ei kauaa viihdytä, korkeintaan omia varpaita tutkien menee tovi, sitten kierähdetään mahalleen ja viuhdotaan raajoja kuin lentoon olisi lähdössä. Hitaasti tyttö ryömii taaksepäin, eteenpäin ei ole tekniikka vielä löytynyt. Pyörii myös kuin kellonviisari akselinsa ympäri, ja kierähdellään totta kai maton laidasta laitaan. Syöttötuoliin siirrytään neuvolan ohjeiden mukaan vasta sitten kun tyttö heijaa itseään kontillaan, vasta silloin pitäisi selän olla valmis pysyvämpään istuma-asentoon, nyt ruokaillaan vielä sitterissä..
Saapas nähdä alkaako tuo ryömimään eteenpäin ollenkaan, vai noustaanko kohta jo kontilleen. Sitten alkaakin äidillä ja isällä kova talon entraaminen. Lapsiportti pitää hommata portaisiin, ja kaikkea muutakin kiellettyä pitää raivata pois lattianrajasta. Ja laatikkoihin pitäisi kehitellä jokin hyvä systeemi myös. Ja koirille oma paikka, minne pääsevät rauhassa nukkumaan tytön ulottumattomiin... Paljon olisi siis tehtävää.
Syksy huolettaa jo paljon. Siitä pitää huolen mm. Nina Mikkonen, joka saa minut tuntemaan itseni äideistä alhaisimmaksi... Äitiyslomani loppuu heinäkuun 7. päivä. Minulla on onneksi pitämättömiä lomia säästössä sen verran, että töihin pitäisi palata vasta syyskuussa. Mutta tuokin päivämäärä tuntuu lähenevän aivan liian nopeaa. En ymmärrä, miten ikinä raskin viedä tuon pikku-piikan hoitoon? Saako tyttö varmasti tarpeeksi huomiota? Ovatko hoitotädit mukavia, kuinka tyttö ikävöi? Entä jos isommat lapset muksivat tyttöämme eikä kenelläkään ole aikaa puuttua? Entä jos, entä jos... Lukemattomia pelon ja huolen aiheita, joita mietin päivisin ja öisin jopa unissani.
Tyttö on maistellut soseita 5kk-päivästä alkaen, ja kaikki tuntuu maistuvan, eikä houkuttelua ole tarvinnut tehdä. Heti kun lusikka ensi kerran lähestyi suuta, niin suu aukesi kuin linnunpojalla. Tällä hetkellä lempparia on Muksun riisipuuro luumusoseella höystettynä, mutta hyvin menevät myös kasvis- ja hedelmäsoseet, ja lihaakin on nyt reilun viikon ajan maisteltu. Tällä hetkellä meillä syödään aamupuuro, iltapäiväsose (kasvis-liha sekä jälkkäriksi jokin hedelmäsose) sekä iltapuuro. Ja joka väliin sitten äitin tissiä.
Vaikka noita ruokia ei olekaan vielä kuin kolme kertaa päivässä, niin olen silti jo nyt pulassa imetyksen kanssa. Rinnat kun tuntuvat täyttyvän, eikä tyttö jaksa enempää imeä. Soseiden annon jälkeen en ole tarjonnut tissiä päälle lainkaan, koska tyttö on edelleenkin niin kova pulauttelija, että kauaa eivät kiinteät sisällä pysyisi. Iltapuuron olen jättänyt välillä pois kokonaan, kun olen halunnut tyhjentää rinnat kunnolla ennen nukkumaan menoa. Ehkäpä se maidon tulo alkaa pikku hiljaa tästä hidastumaan kun tilausta ei ole enää yhtä paljon. Haikeaa sekin.
Ja nämä yöt sitten: Tyttö menee unille säännöllisesti klo 21 ja heräilee ylös 6.30-8 välillä. Yöllä syödään nykyisin kaksi kertaa, klo 01 ja 05. Välillä sain vähennettyä yösyönnin yhteen, mutta viime viikko on ollut öisin niin levotonta, että tihensin syöttöväliä. Nyt kai se unikoulukin olisi mahdollista, mutta en tiedä pitäisikö siihen vielä alkaa. Jotkut sanoo, että heräilyt vähenevät itsestään kun kiinteitä alkaa antamaan enemmän, mutta miten ihmeessä sen imetyksen sitten käy?
Päivisin tyttö nukkuu edelleenkin vähän kerrallaan, yleensä ottaa kolmet-neljät reilun puolen tunnin päiväunet päivän aikana. Eli mikään meganukkuja ei tyttö ole, mutta minä olen edelleenkin niin onnellinen siitä, että tyttö nukkuu omassa sängyssään ja että ne tunnin välein heräämiset jäivät pois, että en kehtaa valittaa.
Puolivuotisneuvolassa paino oli hivenen laskusuunnassa, mutta se kuuluu kuulemma asiaan kun tyttö alkaa liikkua enemmän. Ja kovat menohaluthan tuolla olisi, jos oikea tekniikka vain löytyisi. Selällään ei kauaa viihdytä, korkeintaan omia varpaita tutkien menee tovi, sitten kierähdetään mahalleen ja viuhdotaan raajoja kuin lentoon olisi lähdössä. Hitaasti tyttö ryömii taaksepäin, eteenpäin ei ole tekniikka vielä löytynyt. Pyörii myös kuin kellonviisari akselinsa ympäri, ja kierähdellään totta kai maton laidasta laitaan. Syöttötuoliin siirrytään neuvolan ohjeiden mukaan vasta sitten kun tyttö heijaa itseään kontillaan, vasta silloin pitäisi selän olla valmis pysyvämpään istuma-asentoon, nyt ruokaillaan vielä sitterissä..
Saapas nähdä alkaako tuo ryömimään eteenpäin ollenkaan, vai noustaanko kohta jo kontilleen. Sitten alkaakin äidillä ja isällä kova talon entraaminen. Lapsiportti pitää hommata portaisiin, ja kaikkea muutakin kiellettyä pitää raivata pois lattianrajasta. Ja laatikkoihin pitäisi kehitellä jokin hyvä systeemi myös. Ja koirille oma paikka, minne pääsevät rauhassa nukkumaan tytön ulottumattomiin... Paljon olisi siis tehtävää.
Syksy huolettaa jo paljon. Siitä pitää huolen mm. Nina Mikkonen, joka saa minut tuntemaan itseni äideistä alhaisimmaksi... Äitiyslomani loppuu heinäkuun 7. päivä. Minulla on onneksi pitämättömiä lomia säästössä sen verran, että töihin pitäisi palata vasta syyskuussa. Mutta tuokin päivämäärä tuntuu lähenevän aivan liian nopeaa. En ymmärrä, miten ikinä raskin viedä tuon pikku-piikan hoitoon? Saako tyttö varmasti tarpeeksi huomiota? Ovatko hoitotädit mukavia, kuinka tyttö ikävöi? Entä jos isommat lapset muksivat tyttöämme eikä kenelläkään ole aikaa puuttua? Entä jos, entä jos... Lukemattomia pelon ja huolen aiheita, joita mietin päivisin ja öisin jopa unissani.
Olen toki miettinyt kotiin jäämistäkin, mutta se taitaa olla mahdotonta. Kotihoidontuki on todella mitätön, 300 euroa kuussa, eikä kuntalisää paikkakunnallamme ole. Kun yhdessä miehen kanssa lyhennämme asuntolainaa, niin töihin on valitettavasti mentävä. Jotenkin ehkä saisin sinniteltyä jouluun saakka, mutta ei kauempaa.
Perhepäivähoito tuntuu jotenkin vieläkin vaikeammalta kuin päiväkoti. Jos vain tietäisi jonkun niin hyvän tyypin, että varmasti uskaltaisi, mutta kun puskaradio ei tässä suhteessa ole auttanut... Jotenkin lapsen vieminen toisen omaan kotiin tuntuu hankalalta. Päiväkodissa on sentään useampi hoitaja, jotka katsovat myös toistensa työskentelytapojen perään, mutta kuka katsoo perhepäivähoitajien perään? Ja entä jos kemiat hoitajan kansaa ei kolahdakaan, ei kai sitä hoitopaikkaa niin vain vaihdeta?
Miehen mukaan minä murehdin taas liian varhain tätäkin asiaa, mutta kun se nyt minun luonteenmukaista on... Eli jos teitä noin 1-vuotiaan päiväkotiin vieneitä on täällä lukijoissa, niin mielelläni kuulisin kokemuksistanne. Miten kauan tottuminen vei, oliko isot itkut ekoina päivinä? Tuliko sairastumisia lisää? Oliko takapakkeja?
torstaina, helmikuuta 19, 2009
Helpotusta
Kannattaa näköjään aina käydä tänne blogiin purkamassa mieltään huolista, niin johan alkaa helpottaa.
Eli "The Kakka" saapui samaisena päivänä kun tänne kirjoitin. Ja olipas lasti! Pyykkikoriin meni niin äidin kuin tytön vaatteet.
Ennen pesua hoitopöydällä olevasta tytöstä vaippasisältöineen otettiin kuva kamerakännykällä ja lähetettiin isille työpaikalle. Oli siellä sitten kuulemma kuvaa näytellyt ja kehuskellut, kun olihan ne työkaveritkin jo huolissaan, että eikö jo...?
Tapauksen jälkeen onkin sitten sinappikone ruutannut tavaraa säännöllisesti niin, että isäkin on päässyt laittamaan vaatekertansa pyykättäväksi. (Jos joku tietää keinon, miten kakkapylly saadaan kannettua pesulle ilman, että itse likaantuu, niin kertokaa meille, kiitos.)
Ja tämä oli viikon kohokohta. Ihan oikeasti.
Eli "The Kakka" saapui samaisena päivänä kun tänne kirjoitin. Ja olipas lasti! Pyykkikoriin meni niin äidin kuin tytön vaatteet.
Ennen pesua hoitopöydällä olevasta tytöstä vaippasisältöineen otettiin kuva kamerakännykällä ja lähetettiin isille työpaikalle. Oli siellä sitten kuulemma kuvaa näytellyt ja kehuskellut, kun olihan ne työkaveritkin jo huolissaan, että eikö jo...?
Tapauksen jälkeen onkin sitten sinappikone ruutannut tavaraa säännöllisesti niin, että isäkin on päässyt laittamaan vaatekertansa pyykättäväksi. (Jos joku tietää keinon, miten kakkapylly saadaan kannettua pesulle ilman, että itse likaantuu, niin kertokaa meille, kiitos.)
Ja tämä oli viikon kohokohta. Ihan oikeasti.
tiistaina, helmikuuta 17, 2009
Soserallia ja sinappikoneen lakkoa
Viime kirjoitukseeni viitaten, oli ihanaa huomata, että meidän typy ei olekaan ainoa uniongelmainen. Kiitos kaikille vinkeistä ja kokemuksista.
Meillä on menty nyt iso harppaus parempaan suuntaan. Kaksi päivää viime kirjoituksen jälkeen, maanantain vastaisena yönä, oli tulossa taas levoton yö. Tyttö ähisi ja ähisi, ja heräsi heti vartin päästä kun oli nukahtanut, halusi aina vaan tissin uudelleen suuhun. Koska oli vielä alkuilta (klo 22), niin päätin kokeilla pinnansänkyä jälleen kerran. Ja sitten tapahtui jotakin, jota en vieläkään ymmärrä: tyttö sylttäsi tyytyväisenä harson kasvojensa eteen, huoli antamani tutin ja nukahti. Ei mitään protestointia siitä, ettei äiti ollutkaan vieressä. Aamuyöllä heräsin puoli viideltä, ja säikähtäneenä menin tarkastamaan hengittääkö tyttö vielä. Hyvin hengitti ja nukkui vielä aamuseitsemään! Mies ei ollut uskoa korviaan kun kömmin makuuhuoneesta tytön kanssa ja kerroin miten meillä oli mennyt.
Ihan noin pitkiä yöunia ei sentään ole sen jälkeen ollut, mutta nyt meillä kuitenkin jo nukutaan. Tavallinen yö meillä on nyt sellainen, että tyttö nukahtaa klo 21. Ensimmäinen herätys ja syönti on yleensä klo 01 ja seuraavan kerran noin 04-05 aikaan. Ja aina syötön päätteeksi nostan hänet saman tien olalle, röyhtäytän ja laitan pinnansänkyyn. Tutti suuhun ja harso tytölle käteen, niin uni jatkuu. Yleensä nukumme sitten 7.30-8.30 saakka. Välillä tyttö saattaa heräillä useammankin kerran, mutta jatkaa unia kun annan tutin suuhun.
Arvaatte varmaan, että olin todella helpottunut. Mietin, että olin murehtinut turhaan sitä pinnansänkyyn opettamista. Tyttö alkoi nukkumaan siellä sitten kun oli siihen itse valmis. Eli meillä ratkaisuna oli näköjään pinnasänkyyn siirtyminen pois äidin vierestä. Vaikka minusta oli ihanaa kun tyttö nukkui vieressä, niin ilmeisesti kai minusta lähtevä maidon tuoksu häiritsi tytön unta. Vai oliko kenties liian kuuma, vai häiritsikö kääntyilyni? Mysteeriksi jää, mutta nyt meillä nukutaan. Ja minä voin nukkua vaikka kuinka leveässä x-asennossa!!!
Päiväunet ovat edelleenkin lyhyitä, 30 min-45 minuutin torkkuja, mutta tyttö nukahtaa kuitenkin päikkäreille todella helposti pinnasänkyyn. Vaunuja ei siis meillä enää sisällä tarvita. Soittorasia vain soimaan, niin tyttö on unessa muutamassa minuutissa. Olisitte nähneet miehen ilmeen kun hän palasi makuuhuoneesta tytön nukahdettua. "Sehän nukahti heti!"
Mutta kun uniongelmista päästiin, niin uusia ongelmiahan sitä tulee heti tilalle. Nyt meillä pantataan kakkaa. Tänään on menossa jo 16. päivä ilman kakkaa. (Itse asiassa se viimeisin kakka tuli juuri sinä yönä kun tyttö alkoi nukkua yönsä hyvin) Kuulostaa aika hurjalta, tiedän! Koska tyttö on kuitenkin iloinen, eikä arista vastaa, ei lääkärin pakeille ole vielä menty. Neuvolan terveydenhoitajan ohjeiden mukaan ostettiin mallasuutetta, sitä nyt eilen ensi kertaa lisäsin oman maitoni sekaan. Mutta vielä ei näy, ei kuulu.
Niin se minäkin joskus aikoinaan naureskelin pienten lasten vanhemmille, joilla jutut tuntuivat liikkuvan vaipan sisällön ja muiden eritteiden ympärillä. Nyt meillä mies soittaa jopa kesken työpäivän ja kysyy "joko?" Ja itse aina nuuskin tyttöä pöristelyn jälkeen takapuolesta: säilyykö haju, vai oliko se taas vain pieru... Ja huokaan uudelleen ja uudelleen vaippaa vaihtaessani pettymyksestä, ei mitään vieläkään.
Terveydenhoitajan mukaan tyttö käyttää nyt kaiken saamansa rintamaidon niin hyväkseen, että sitä (t)ulostettavaa ei vain riitä samaan tahtiin kuin ennen. Ja onhan ne syötöt todella harventuneet, etenkin nyt kun tyttö ei roiku tississä enää yöt läpeensä kiinni. Olen kyllä kuullut legendaa kahden viikon kakkalakosta, mutta että jo 16 päivää!?
Tyttö on kyllä kasvanut, joskin painossa ollaan laskeuduttu sieltä yläkäyriltä nyt lähemmäs keskikäyrää. Siispä mekin aloitimme nyt soserallin. Eilen kokeilimme ensimmäistä kertaa perunaa, ja se oli menestys! Niinkään menestys ei ollut luumusose, jota tyttö hieman irvistellen nieleskeli. Luumun yritän nyt kuitenkin pitää mukana, jotta avittaisi vatsan toimintaa.
Aika maltillisina saamme nyt maisteluiden kanssa olla, sillä tytölle on ilmestynyt selkään allergista ihottumaa. Minä huomasin vaivan pahenevan aloittaessamme vauvauinnin, mutta terveydenhoitajan mukaan ihottuma näyttää allergiselta. Vauvauinnin nyt kuitenkin lopetimme kolmen kerran jälkeen, ja lisäksi varon syömästä suklaata, kaakaota, herneitä, sitrushedelmiä, tomaattia, mansikkaa... Verestä otetut allergiatestit näyttivät negatiivista sekä pölyjen (mm. eläinpölyt, punkki, pujo) että ruoka-aineiden kohdalla (maito, vehnä, munanvalkuainen, soija, maapähkinä, kala). Näin pienillä tulos ei ole kuulemma kovin luotettava, mutta maitoa olen nyt kuitenkin turvallisin mielin käyttänyt. Itse kyllä olen aika luottavainen, että tuo iho-ongelma kohta korjaantuu.
Mutta tulis nyt edes se kakka.
Meillä on menty nyt iso harppaus parempaan suuntaan. Kaksi päivää viime kirjoituksen jälkeen, maanantain vastaisena yönä, oli tulossa taas levoton yö. Tyttö ähisi ja ähisi, ja heräsi heti vartin päästä kun oli nukahtanut, halusi aina vaan tissin uudelleen suuhun. Koska oli vielä alkuilta (klo 22), niin päätin kokeilla pinnansänkyä jälleen kerran. Ja sitten tapahtui jotakin, jota en vieläkään ymmärrä: tyttö sylttäsi tyytyväisenä harson kasvojensa eteen, huoli antamani tutin ja nukahti. Ei mitään protestointia siitä, ettei äiti ollutkaan vieressä. Aamuyöllä heräsin puoli viideltä, ja säikähtäneenä menin tarkastamaan hengittääkö tyttö vielä. Hyvin hengitti ja nukkui vielä aamuseitsemään! Mies ei ollut uskoa korviaan kun kömmin makuuhuoneesta tytön kanssa ja kerroin miten meillä oli mennyt.
Ihan noin pitkiä yöunia ei sentään ole sen jälkeen ollut, mutta nyt meillä kuitenkin jo nukutaan. Tavallinen yö meillä on nyt sellainen, että tyttö nukahtaa klo 21. Ensimmäinen herätys ja syönti on yleensä klo 01 ja seuraavan kerran noin 04-05 aikaan. Ja aina syötön päätteeksi nostan hänet saman tien olalle, röyhtäytän ja laitan pinnansänkyyn. Tutti suuhun ja harso tytölle käteen, niin uni jatkuu. Yleensä nukumme sitten 7.30-8.30 saakka. Välillä tyttö saattaa heräillä useammankin kerran, mutta jatkaa unia kun annan tutin suuhun.
Arvaatte varmaan, että olin todella helpottunut. Mietin, että olin murehtinut turhaan sitä pinnansänkyyn opettamista. Tyttö alkoi nukkumaan siellä sitten kun oli siihen itse valmis. Eli meillä ratkaisuna oli näköjään pinnasänkyyn siirtyminen pois äidin vierestä. Vaikka minusta oli ihanaa kun tyttö nukkui vieressä, niin ilmeisesti kai minusta lähtevä maidon tuoksu häiritsi tytön unta. Vai oliko kenties liian kuuma, vai häiritsikö kääntyilyni? Mysteeriksi jää, mutta nyt meillä nukutaan. Ja minä voin nukkua vaikka kuinka leveässä x-asennossa!!!
Päiväunet ovat edelleenkin lyhyitä, 30 min-45 minuutin torkkuja, mutta tyttö nukahtaa kuitenkin päikkäreille todella helposti pinnasänkyyn. Vaunuja ei siis meillä enää sisällä tarvita. Soittorasia vain soimaan, niin tyttö on unessa muutamassa minuutissa. Olisitte nähneet miehen ilmeen kun hän palasi makuuhuoneesta tytön nukahdettua. "Sehän nukahti heti!"
Mutta kun uniongelmista päästiin, niin uusia ongelmiahan sitä tulee heti tilalle. Nyt meillä pantataan kakkaa. Tänään on menossa jo 16. päivä ilman kakkaa. (Itse asiassa se viimeisin kakka tuli juuri sinä yönä kun tyttö alkoi nukkua yönsä hyvin) Kuulostaa aika hurjalta, tiedän! Koska tyttö on kuitenkin iloinen, eikä arista vastaa, ei lääkärin pakeille ole vielä menty. Neuvolan terveydenhoitajan ohjeiden mukaan ostettiin mallasuutetta, sitä nyt eilen ensi kertaa lisäsin oman maitoni sekaan. Mutta vielä ei näy, ei kuulu.
Niin se minäkin joskus aikoinaan naureskelin pienten lasten vanhemmille, joilla jutut tuntuivat liikkuvan vaipan sisällön ja muiden eritteiden ympärillä. Nyt meillä mies soittaa jopa kesken työpäivän ja kysyy "joko?" Ja itse aina nuuskin tyttöä pöristelyn jälkeen takapuolesta: säilyykö haju, vai oliko se taas vain pieru... Ja huokaan uudelleen ja uudelleen vaippaa vaihtaessani pettymyksestä, ei mitään vieläkään.
Terveydenhoitajan mukaan tyttö käyttää nyt kaiken saamansa rintamaidon niin hyväkseen, että sitä (t)ulostettavaa ei vain riitä samaan tahtiin kuin ennen. Ja onhan ne syötöt todella harventuneet, etenkin nyt kun tyttö ei roiku tississä enää yöt läpeensä kiinni. Olen kyllä kuullut legendaa kahden viikon kakkalakosta, mutta että jo 16 päivää!?
Tyttö on kyllä kasvanut, joskin painossa ollaan laskeuduttu sieltä yläkäyriltä nyt lähemmäs keskikäyrää. Siispä mekin aloitimme nyt soserallin. Eilen kokeilimme ensimmäistä kertaa perunaa, ja se oli menestys! Niinkään menestys ei ollut luumusose, jota tyttö hieman irvistellen nieleskeli. Luumun yritän nyt kuitenkin pitää mukana, jotta avittaisi vatsan toimintaa.
Aika maltillisina saamme nyt maisteluiden kanssa olla, sillä tytölle on ilmestynyt selkään allergista ihottumaa. Minä huomasin vaivan pahenevan aloittaessamme vauvauinnin, mutta terveydenhoitajan mukaan ihottuma näyttää allergiselta. Vauvauinnin nyt kuitenkin lopetimme kolmen kerran jälkeen, ja lisäksi varon syömästä suklaata, kaakaota, herneitä, sitrushedelmiä, tomaattia, mansikkaa... Verestä otetut allergiatestit näyttivät negatiivista sekä pölyjen (mm. eläinpölyt, punkki, pujo) että ruoka-aineiden kohdalla (maito, vehnä, munanvalkuainen, soija, maapähkinä, kala). Näin pienillä tulos ei ole kuulemma kovin luotettava, mutta maitoa olen nyt kuitenkin turvallisin mielin käyttänyt. Itse kyllä olen aika luottavainen, että tuo iho-ongelma kohta korjaantuu.
Mutta tulis nyt edes se kakka.
perjantaina, tammikuuta 30, 2009
Wanted: nukkumatti!
Minusta tuntuu, että minulla on maailman ainoa vauva, joka ei nuku öitään kunnolla. Välillä tulee kyllä oikea huono äiti -fiilis, kun kuulee kuinka hyvin muilla vauvallisilla yöt jo menevät. Moni samanikäinen nukkuu jo yöt läpeensä, osalla on tehnyt sitä jo ihan vastasyntyneestä. Ja minä mietin aina näitä tarinoita kuullessani, että mitä ihmettä minä teen väärin.
Tällä hetkellä meidän unelmayö on sellainen, että tyttö nukkuu 3-4 tuntia, ja herää sitten syömään. Osa päivittelee jo tuota meidän unelmayötäkin. Noin hyviä öitä on kuitenkin nykyään todella harvoin. Viime viikkojen aikana kun tytöllä on ollut useita sellaisia öitä, että heräilee todella tiheään, noin tunnin välein. Herää yleensä ähisemään, eikä uni tule uudestaan kuin tissille nostamalla. Välillä on heräämisen syyksi osoittautunut pulautus, välillä ilmavaivat. Välillä ei kumpikaan.
Ja kierre on valmis kun nostan tytön rinnalle; nukahtaa kyllä pian, mutta herää myös uudelleen pian. Kunpa joku vain keksisi meille jonkin muun keinon nukuttaa tytön yöllä uudelleen. Olen silitellyt, kanniskellut, hyräillyt, nukuttanut vaunuihin, pinnasänkyyn, yrittänyt saada tuttia suuhun... Mikään muu ei tepsi kuin tissi. Mies on ajettu ajat sitten nukkumaan yläkertaan, että jaksaisi aamulla herätä töihin.
Täytyyhän tuolla tytöllä olla jo aikamoiset univelatkin, kun päivisinkään ei pitkiä unia nuku. Joinakin päivinä on saldoksi voinut tulla vain noin kahdet noin puolen tunnin unet... Siinä on kotitöiden teko ollut kortilla. Näinä vähäunisina päivinä tyttö herää jopa vaunulenkillä katselemaan maisemia, kun yleensä nukkua posottaa tyytyväisenä. Ja silti hymyjä riittää äidille ja isälle! - Ihan ihmeellinen typy.
Neuvolaankin olin asiasta yhteydessä, ja ensin kokeiltiin maidotonta dieettiä - tytön punaisena helottavana posket kun voivat terveydenhoitajan mukaan viitata allergiaan. Viikon päivät kun olin maidottomalla ollut ja levottomat yöt vain jatkuivat, varattiin meille jo neuvolalääkärin kanssa tapaaminen. Lääkäri totesi, että terveen ja jäntevän oloinen tyttö. Lääkäri ei usko kyseessä olevan maitoallergian, koska tytön iho on muuten hyvässä kunnossa. Uskoikin pulautteluiden korventyavan tyttöä öisin, ja siihen määräsi gavisconia aina puolen tunnin päästä syötöstä.
Määräsi typyn kuitenkin varmuudeksi verikokeeseen allergioiden katsomiseksi (- vaikka verikokeen tulos antaakin kuulemma vain suuntia.). Siinä olikin sitten neuvolalääkäripäivälle karmea päätös: Ensin ei meinannut löytyä suonta millään, ja kun viimein löytyi, niin verta ei meinannut tulla putkeen riittävällä paineella ja neulaa piti sorkkia ja pyöritellä vaikka kuinka kauan. Siinä minäkin nielin kyyneleitä, kun ensiksi niin valloittavasti labrahoitajalle hymyillyt tyttö puhkesi sydäntäsärkyvään itkuun.
Ja me jatkamme edelleenkin täysimetyksellä. Lääkärin mukaan ei kannata alkaa vielä maistattamaan mitään makuja, kun kerran tyttö hyvin rintamaidolla kasvaa. Toisaalta olin hieman pettynytkin, sillä olimme jo hieman odottaneet, että pääsisimme antamaan tytölle maistiaisia perunasta, porkkanasta ja hedelmäsoseista. Toisaalta tuntuu hyvältä, että maitoa riittää.
Lääkäri oli myös hieman epäileväinen, että ovatko imettävän äidin ruokien karsimiset hyvästä, ja neuvoikin kokeilemaan viljatonta ruokavaliota vasta muutaman viikon päästä kun verikokeiden tulokset ovat tulleet. Olen nyt jatkanut vielä maidotonta, kun noita soijatuotteita on kaapissa vielä riittänyt.
Aika neuvoton olo on tämän tilanteen kanssa kaikkinensa. Tyttö on nyt muutenkin sellaisessa vaativassa vaiheessa, että iltaisin ei kelpaa kuin äidin syli. Vieraat eivät kelpaa ollenkaan, koska on alkanut vierastamaan. Isän sylissä kyllä voidaan olla, jos äiti on näköetäisyydellä. En tiennyt olisko pitänyt nauraa vai itkeä, kun isä tuli jopa löylyhuoneeseen näyttämään ikäväänsä itkevälle tytölle, että täällä se äiti on, ei se ole joutunut hukkaan. Ja tytön naama levisi samassa aurinkoiseen hymyyn. On se kuitenkin niin ihana - valvoo tai ei.
Tällä hetkellä meidän unelmayö on sellainen, että tyttö nukkuu 3-4 tuntia, ja herää sitten syömään. Osa päivittelee jo tuota meidän unelmayötäkin. Noin hyviä öitä on kuitenkin nykyään todella harvoin. Viime viikkojen aikana kun tytöllä on ollut useita sellaisia öitä, että heräilee todella tiheään, noin tunnin välein. Herää yleensä ähisemään, eikä uni tule uudestaan kuin tissille nostamalla. Välillä on heräämisen syyksi osoittautunut pulautus, välillä ilmavaivat. Välillä ei kumpikaan.
Ja kierre on valmis kun nostan tytön rinnalle; nukahtaa kyllä pian, mutta herää myös uudelleen pian. Kunpa joku vain keksisi meille jonkin muun keinon nukuttaa tytön yöllä uudelleen. Olen silitellyt, kanniskellut, hyräillyt, nukuttanut vaunuihin, pinnasänkyyn, yrittänyt saada tuttia suuhun... Mikään muu ei tepsi kuin tissi. Mies on ajettu ajat sitten nukkumaan yläkertaan, että jaksaisi aamulla herätä töihin.
Täytyyhän tuolla tytöllä olla jo aikamoiset univelatkin, kun päivisinkään ei pitkiä unia nuku. Joinakin päivinä on saldoksi voinut tulla vain noin kahdet noin puolen tunnin unet... Siinä on kotitöiden teko ollut kortilla. Näinä vähäunisina päivinä tyttö herää jopa vaunulenkillä katselemaan maisemia, kun yleensä nukkua posottaa tyytyväisenä. Ja silti hymyjä riittää äidille ja isälle! - Ihan ihmeellinen typy.
Neuvolaankin olin asiasta yhteydessä, ja ensin kokeiltiin maidotonta dieettiä - tytön punaisena helottavana posket kun voivat terveydenhoitajan mukaan viitata allergiaan. Viikon päivät kun olin maidottomalla ollut ja levottomat yöt vain jatkuivat, varattiin meille jo neuvolalääkärin kanssa tapaaminen. Lääkäri totesi, että terveen ja jäntevän oloinen tyttö. Lääkäri ei usko kyseessä olevan maitoallergian, koska tytön iho on muuten hyvässä kunnossa. Uskoikin pulautteluiden korventyavan tyttöä öisin, ja siihen määräsi gavisconia aina puolen tunnin päästä syötöstä.
Määräsi typyn kuitenkin varmuudeksi verikokeeseen allergioiden katsomiseksi (- vaikka verikokeen tulos antaakin kuulemma vain suuntia.). Siinä olikin sitten neuvolalääkäripäivälle karmea päätös: Ensin ei meinannut löytyä suonta millään, ja kun viimein löytyi, niin verta ei meinannut tulla putkeen riittävällä paineella ja neulaa piti sorkkia ja pyöritellä vaikka kuinka kauan. Siinä minäkin nielin kyyneleitä, kun ensiksi niin valloittavasti labrahoitajalle hymyillyt tyttö puhkesi sydäntäsärkyvään itkuun.
Ja me jatkamme edelleenkin täysimetyksellä. Lääkärin mukaan ei kannata alkaa vielä maistattamaan mitään makuja, kun kerran tyttö hyvin rintamaidolla kasvaa. Toisaalta olin hieman pettynytkin, sillä olimme jo hieman odottaneet, että pääsisimme antamaan tytölle maistiaisia perunasta, porkkanasta ja hedelmäsoseista. Toisaalta tuntuu hyvältä, että maitoa riittää.
Lääkäri oli myös hieman epäileväinen, että ovatko imettävän äidin ruokien karsimiset hyvästä, ja neuvoikin kokeilemaan viljatonta ruokavaliota vasta muutaman viikon päästä kun verikokeiden tulokset ovat tulleet. Olen nyt jatkanut vielä maidotonta, kun noita soijatuotteita on kaapissa vielä riittänyt.
Aika neuvoton olo on tämän tilanteen kanssa kaikkinensa. Tyttö on nyt muutenkin sellaisessa vaativassa vaiheessa, että iltaisin ei kelpaa kuin äidin syli. Vieraat eivät kelpaa ollenkaan, koska on alkanut vierastamaan. Isän sylissä kyllä voidaan olla, jos äiti on näköetäisyydellä. En tiennyt olisko pitänyt nauraa vai itkeä, kun isä tuli jopa löylyhuoneeseen näyttämään ikäväänsä itkevälle tytölle, että täällä se äiti on, ei se ole joutunut hukkaan. Ja tytön naama levisi samassa aurinkoiseen hymyyn. On se kuitenkin niin ihana - valvoo tai ei.
torstaina, tammikuuta 08, 2009
Ennen kuin minusta tuli äiti
Olen usein miettinyt, miten saisin kuvailtua tätä olotilaa mikä minulla on ollut lapsen saamisen jälkeen. Seuraava runo on taatusti useimmille tuttu entuudestaan. Minusta se on hieno ja koskettava, ja kuvaa todella hyvin myös minun ajatuksiani, siksi halusin sen tänne blogiini. Kirjoittajaa en tunne, mutta kiitos hänelle.
Ennen kuin minusta tuli äiti
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Nukuin niin myöhään kuin halusin
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja hampaani joka päivä.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin
tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tullut ajatelleeksi olivatko minun
huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
- ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta,
jotta lääkärit voisisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen
yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi, etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan
miljooniksi palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakaistaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä
lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Nukuin niin myöhään kuin halusin
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja hampaani joka päivä.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin
tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tullut ajatelleeksi olivatko minun
huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
- ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta,
jotta lääkärit voisisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen
yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi, etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan
miljooniksi palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakaistaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä
lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti.
sunnuntaina, joulukuuta 21, 2008
(T)ulostus toimii taas...
Niinhän siinä sitten kävi, että samaisena iltana kun tuon kirjoitin ja lähdin illalla jumppaan, niin typyn tulostin oli pyörähtänyt käyntiin... =) Kun tulin kotiin, odotti kodinhoitohuoneen lattialla läjä sekä tytön että miehen vaatteita, eivät olleet vielä kakkasouvilta ehtineet laittamaan koneeseen. Oli myös mies joutunut vaihtamaan omat vaatteensa, eli lähetys oli ollut melkoinen! Mutta ei päässyt äitikään kauaa ilakoimaan omaa tuuriaan, sillä kun otin nyytin syliin, niin samalla typy alkoi keskittyneesti ähertämään myös äidille omaa pakettia... Sai sitten seuraa isän ja tytön vaatteet pyykkikoneeseen. Neuvolassakin käytiin ja typy painoi jo komiat 6640 grammaa! Eli hyvin riittää rintamaito, ei tarvitse sitäkään miettiä. Painossa mennään jo yläkäyrillä, jossakin siellä +20 luvuissa. Kysyin, että tarvitseeko minun olla huolissaan, niin ei kuulemma, rintaruokitulla lapsella saa yläkäyrillä luvut mennäkin. Jostakin syystä minua on kuitenkin korventaneet muutamat kommentit joita olemme saaneet. Pari tahoa kun on käyttänyt tytön nähdessään adjektiivia "lihava". Tiedän, että sanojat eivät ole tarkoittaneet pahaa, mutta jotenkin tuo sana on minusta niin negatiivinen, että se on hieman loukannut. Minun mielestä vauvojen kuuluukin olla suloisia palleroita ja pulleroita, ei kai niitä lihaviksi sanota? Tietenkin jos tyttö olisi oikeasti ylipainoinen, niin tekisimme asialle jotakin, mutta kun niin ei ole. Toivon oikeasti, että nuo ulkonäköpaineet pysyisivät poissa tytön elämästä vielä useita vuosia, ja toivottavasti niitä ei tarvitse pohtia edes teini-iässäkään. Uskon ja toivon, että sekä minun että miehen elämäntavat (terveellinen ravinto ja liikunta) tulisivat luonnostaan myös tytölle elämäntavoiksi. Ja oikeasti toivon, että tuo anorektisuuden ihannointi alkaisi mennä ohi, ja tytön ollessa teini-iässä ei kukkakeppimäisyys olisi enää in. Ja jos olisikin, niin olisimme onnistuneet kasvattamaan terveen itsetunnon omaavan tytön. Huoh - mietinkö taas liian kauas? Olen arastellut laittaa blogiin tytön kuvia, mutta pitäähän minun esitellä tuo meidän suloinen pyöreäposkinen tonttu. Jos joku minut näistä kuvista tunnistaa, niin huuda hep! Eipäs sitä täällä niin kamalan salaisia asioita ole kirjoittanut, mutta välillä kipeän henkilökohtaisia kuitenkin. Mutta nyt siis hyvän joulun toivotus kaikille blogin lukijoille meidän pikku-piikalta sekä äidiltä! *kuva poistettu myöhemmin*
keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008
Kolmen kuukauden etapilla
Eilen heijasin rauhoittavasti tavaratalossa ollessani ostoskärryä.... Jossa ei edes ollut vauvaa. Enpäs olisi asiaa edes itse huomannut, ellei äitini olisi asiasta huomauttanut. Puolustuksekseni sanottakoon, että toisessa kädessä minulla oli matkarattaat, jossa typy nukkui kaukalossa. Noh, samallahan sitä nyt rauhoittelee niitä kärryissä olevia joulukoristeita ja maitopurkkejakin...
Nyt meneillään on iltapäivän harvinainen hetki, tyttö nukkuu vaunuissaan oikein levollisesti, eikä ole vaatinut tavanomaista heijausta. Ja niinpä minäkin kerkesin päivittämään kuulumisia. Tänään typy onkin kokonaiset 3 kuukautta vanha!
Ja mitäpä meidän neiti osaa/tekee tällä hetkellä:
- Hymyilee (tämä ilme sulattaa kenet vaan)
- Jokeltaa ujosti (ei mikään suupaltti-neiti siis vielä ainakaan)
- Kiljaisee silloin tällöin kuin kokeeksi (ja säikyttää yhtä usein äitinsäkin)
- Kuolaa (puhkeavia hampaita ei silti havaittu)
- Yrittää tunkea nyrkkinsä suuhun kokonaan. (Vielä ei ole onnistunut, mutta sinnikkäät yritykset jatkuvat.)
- Ihmettelee varpaitaan, joita hänelle olen näyttänyt (ei nuo voi minun olla- vie äiti ne heti pois)
- On äidin kulta. Isän syli ei oikein iltaisin enää kelpaa. Ja äidin sydänhän on pakahtua ylpeydestä, mutta samalla harmittaa miehen puolesta.
- Inhoaa äidin vasenta tissiä. (Ihan oikeasti, en tajua mikä tuossa vasemmassa tississä on niin kamalaa. Kyllä ne peilistä katsoen ihan samalta näyttää). Tämän vuoksi on äiti joutunut jopa pumppaamaan välillä vasemman tissin tyhjäksi kun neidille ei ole kelvannut kuin oikea.
- Tykkää katsella lehtiä yhdessä isän kanssa. Esimerkiksi eilen molemmat tutkivat hyvin pitkään pystykorvayhdistyksen lehteä. No, olihan siinä hassuja eläimiä isäntineen...
- On kakkalakossa. (Viimeksi havaittu niskakakka viikko sitten keskiviikkona. Äiti ja isä odottaakin nyt kauhulla, että seuraava kakka ei olekaan enää pelkkä niskakakka vaan ihan päähän-asti-kakka)
- Jaksaa kannatella päätään jo todella pitkään (jaksaa seurata jo pari Salkkareiden dialogia. -Ja äiti miettii jo nyt, saako tyttö vääriä vaikutteita televisiosta).
- Syö pelkää äidinmaitoa. Työvoitto! Korvikkeet saavat vanhentua rauhassa kaapissa.
Pian meillä toivottavasti:
- Tartutaan jo leluihin. Nyt kyllä katselee ja huitoo käsillään, mutta ei aktiivista tarttumisyritystä
- Nauretaan ääneen. Muutama vaimea "he he" kuultu. Mutta ei sitä nyt vielä voinut varmasti nauruksi tunnistaa. Typy taitaa olla hyvin pidättyväistä sorttia.
- Nukahdettaisiin ilman tissiä. Tällä hetkellä on iltaisin parinkin tunnin imetysmaraton, ei suostu nukahtamaan mihinkään muualle.
- Huolittaisiin tutti. Edelliseen kirjoitukseen liittyen, äidin tissit tarttisi lomaa.
- Nukuttaisiin pinnasängyssä. (Kyllä me vielä jokin jippo tuohon keksitään)
- Nukuttaisiin useampi tunti putkeen. Edelleenkin yöllä syödään n. 2-3 tunnin välein. (Mutta aamulla nukutaankin ruhtinaallisesti 9-10 saakka, eli hyvin jaksetaan!)
- On kakattu. Ei kai tätä tarvitse edes perustella.
Huomenna lääkärineuvola, sitten nähdään minkä kokoinen typy meidän maailmaamme tällä hetkellä paneekaan mullin mallin.
Nyt meneillään on iltapäivän harvinainen hetki, tyttö nukkuu vaunuissaan oikein levollisesti, eikä ole vaatinut tavanomaista heijausta. Ja niinpä minäkin kerkesin päivittämään kuulumisia. Tänään typy onkin kokonaiset 3 kuukautta vanha!
Ja mitäpä meidän neiti osaa/tekee tällä hetkellä:
- Hymyilee (tämä ilme sulattaa kenet vaan)
- Jokeltaa ujosti (ei mikään suupaltti-neiti siis vielä ainakaan)
- Kiljaisee silloin tällöin kuin kokeeksi (ja säikyttää yhtä usein äitinsäkin)
- Kuolaa (puhkeavia hampaita ei silti havaittu)
- Yrittää tunkea nyrkkinsä suuhun kokonaan. (Vielä ei ole onnistunut, mutta sinnikkäät yritykset jatkuvat.)
- Ihmettelee varpaitaan, joita hänelle olen näyttänyt (ei nuo voi minun olla- vie äiti ne heti pois)
- On äidin kulta. Isän syli ei oikein iltaisin enää kelpaa. Ja äidin sydänhän on pakahtua ylpeydestä, mutta samalla harmittaa miehen puolesta.
- Inhoaa äidin vasenta tissiä. (Ihan oikeasti, en tajua mikä tuossa vasemmassa tississä on niin kamalaa. Kyllä ne peilistä katsoen ihan samalta näyttää). Tämän vuoksi on äiti joutunut jopa pumppaamaan välillä vasemman tissin tyhjäksi kun neidille ei ole kelvannut kuin oikea.
- Tykkää katsella lehtiä yhdessä isän kanssa. Esimerkiksi eilen molemmat tutkivat hyvin pitkään pystykorvayhdistyksen lehteä. No, olihan siinä hassuja eläimiä isäntineen...
- On kakkalakossa. (Viimeksi havaittu niskakakka viikko sitten keskiviikkona. Äiti ja isä odottaakin nyt kauhulla, että seuraava kakka ei olekaan enää pelkkä niskakakka vaan ihan päähän-asti-kakka)
- Jaksaa kannatella päätään jo todella pitkään (jaksaa seurata jo pari Salkkareiden dialogia. -Ja äiti miettii jo nyt, saako tyttö vääriä vaikutteita televisiosta).
- Syö pelkää äidinmaitoa. Työvoitto! Korvikkeet saavat vanhentua rauhassa kaapissa.
Pian meillä toivottavasti:
- Tartutaan jo leluihin. Nyt kyllä katselee ja huitoo käsillään, mutta ei aktiivista tarttumisyritystä
- Nauretaan ääneen. Muutama vaimea "he he" kuultu. Mutta ei sitä nyt vielä voinut varmasti nauruksi tunnistaa. Typy taitaa olla hyvin pidättyväistä sorttia.
- Nukahdettaisiin ilman tissiä. Tällä hetkellä on iltaisin parinkin tunnin imetysmaraton, ei suostu nukahtamaan mihinkään muualle.
- Huolittaisiin tutti. Edelliseen kirjoitukseen liittyen, äidin tissit tarttisi lomaa.
- Nukuttaisiin pinnasängyssä. (Kyllä me vielä jokin jippo tuohon keksitään)
- Nukuttaisiin useampi tunti putkeen. Edelleenkin yöllä syödään n. 2-3 tunnin välein. (Mutta aamulla nukutaankin ruhtinaallisesti 9-10 saakka, eli hyvin jaksetaan!)
- On kakattu. Ei kai tätä tarvitse edes perustella.
Huomenna lääkärineuvola, sitten nähdään minkä kokoinen typy meidän maailmaamme tällä hetkellä paneekaan mullin mallin.
perjantaina, marraskuuta 28, 2008
Mennyttä ja tulevaa
Tämä meemi on napattu Minttumaarialta. Hauska idea, napatkaapas koppi muutkin blogittajat!
Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1998
1. Päätin muuttaa kotikylästäni kaupunkiin.
2. Menin kännykkäliikkeeseen myyjäksi. Siksi kunnes löytäisin oman alani töitä.
3. Aloin seurustelemaan tulevan exän kanssa.
Viisi vuotta sitten, vuonna 2003
1. Työpaikkani vakinaistettiin.
2. Ostin elämäni ensimmäisen asunnon, rivarikolmion.
3. Elelin sinkkuna ja hankin koiran.
Kolme vuotta sitten, vuonna 2005
1. Harrastin aktiivisesti koirani kanssa.
2. Raavin yliopisto-opintoja kasaan työnteon ohessa. Hitaasti.
3. Aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa.
Vuosi sitten, vuonna 2007
1. Tein kesällä positiivisen raskaustestin.
2. Ostimme mieheni kanssa yhteisen kodin.
3. Syksyllä synnytin kohtuun kuolleen pienen pojan.
Tähän asti, vuonna 2008
1. Alkuvuoden kasvatin masua.
2. Synnytin pienen, ihanan tytön syyskuussa.
3. Opettelemme elämää kolmisin.
Eilen
1. Keksin hassun ilmeen, joka saa tyttöni nauramaan.
2. Viikkasin pesemiäni lukemattomia harsoja.
3. Nukahdin kesken imetyksen.
Tänään
1. Kävimme vaunulenkillä pehmeässä vastasataneessa lumessa. Rankkaa oli, joten päätimme seurata lumiauraa.
2. Olen kahden vaiheilla, lähdenkö jumppaan vai en...
3. Olin tyytyväinen, kun tytöllä ei ollut mahanpuruja.
Huomenna
1. Lähdemme typyn kanssa kahdestaan seuraamaan jouluvalmisteluita kaupungille.
2. Toivon, että saisimme katsottua miehen kanssa videon.
3. Sykkeet ylös, tavalla tai toisella.
Ensi vuonna 2009
1. Pääsemme seuraamaan tytön kasvua.
2. Palaan töihin syksyllä.
3. Olen jo hitusen varmempi äitinä.
HAASTAN: 1. Ne, joiden blogit ovat seurattujen listallani (hih, sisältää myös blogilistan blogit)
2. Kaikki, joiden mielestä tämän tekeminen voi olla hauskaa!
3. Ne, joilla ei ole parempaakaan tekemistä.
Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1998
1. Päätin muuttaa kotikylästäni kaupunkiin.
2. Menin kännykkäliikkeeseen myyjäksi. Siksi kunnes löytäisin oman alani töitä.
3. Aloin seurustelemaan tulevan exän kanssa.
Viisi vuotta sitten, vuonna 2003
1. Työpaikkani vakinaistettiin.
2. Ostin elämäni ensimmäisen asunnon, rivarikolmion.
3. Elelin sinkkuna ja hankin koiran.
Kolme vuotta sitten, vuonna 2005
1. Harrastin aktiivisesti koirani kanssa.
2. Raavin yliopisto-opintoja kasaan työnteon ohessa. Hitaasti.
3. Aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa.
Vuosi sitten, vuonna 2007
1. Tein kesällä positiivisen raskaustestin.
2. Ostimme mieheni kanssa yhteisen kodin.
3. Syksyllä synnytin kohtuun kuolleen pienen pojan.
Tähän asti, vuonna 2008
1. Alkuvuoden kasvatin masua.
2. Synnytin pienen, ihanan tytön syyskuussa.
3. Opettelemme elämää kolmisin.
Eilen
1. Keksin hassun ilmeen, joka saa tyttöni nauramaan.
2. Viikkasin pesemiäni lukemattomia harsoja.
3. Nukahdin kesken imetyksen.
Tänään
1. Kävimme vaunulenkillä pehmeässä vastasataneessa lumessa. Rankkaa oli, joten päätimme seurata lumiauraa.
2. Olen kahden vaiheilla, lähdenkö jumppaan vai en...
3. Olin tyytyväinen, kun tytöllä ei ollut mahanpuruja.
Huomenna
1. Lähdemme typyn kanssa kahdestaan seuraamaan jouluvalmisteluita kaupungille.
2. Toivon, että saisimme katsottua miehen kanssa videon.
3. Sykkeet ylös, tavalla tai toisella.
Ensi vuonna 2009
1. Pääsemme seuraamaan tytön kasvua.
2. Palaan töihin syksyllä.
3. Olen jo hitusen varmempi äitinä.
HAASTAN: 1. Ne, joiden blogit ovat seurattujen listallani (hih, sisältää myös blogilistan blogit)
2. Kaikki, joiden mielestä tämän tekeminen voi olla hauskaa!
3. Ne, joilla ei ole parempaakaan tekemistä.
maanantaina, marraskuuta 24, 2008
Ootko fiksumpi kuin koululainen...
"Ootko fiksumpi kuin koululainen,
ei oo välii ootko mies vai nainen.
Ope, ope täällä ollaan taas
kohta nähdään kuka kympin saa..."
Kyllä, tuo on aika ärsyttäväkin renkutus, mutta meidän neiti pitää siitä. Minulla kun ei tuo lastenlauluosasto ole kovinkaan vahva, niin hyräilin tuota laulua ajatuksissani tytölle. Siitäpä tulikin palkaksi oikein ihastunut hymy. Niinpä sitten opettelin loputkin sanat, ja nyt tämä on meillä "Se Biisi". Sitä hoilataan usemman kerran päivässä, ja aina laulu saa yhtä ihastuneen vastaanoton. Pitänee kai jossakin vaiheessa käydä lainaamassa lastenlaulukirja kirjastosta, että muistuisi lapsuuden laulut paremmin mieleen. (Ja saisi ennen kaikkea unohdettua tuon karmeuden...)
Nyt typy nukkuu vaunuissa - sisällä. Ulos ei menty, kun on niin kova lumimyräkkä. Nuo vaunut ovat olleet meillä aika ehdottomat etenkin viime viikkoina. Niissä on nukuttu sisällä niin päivä- kuin yöunia. Jos tyttö nukahtaa syliin, ja hänet yrittää laskea varovasti kehtoon, pinnasänkyyn tai sohvalle, niin muutaman minuutin päästä tyttö on täysin hereillä. Vaunuissa sen sijaan nukkuu sikeästi. Ja öisin nukahtaa syötön jälkeen viereen. Olemme kokeilleet myös laskea tytön puolihereillä pinnasänkyyn ja rauhoitella tytön sinne, mutta turhaan. Ei auta, vaikka sänky olisi kuinka vuorattu peitteillä ja tyynyillä pesämäisemmäksi. Pinnasänky olkoon siis edelleenkin meillä turha kapine... Ehkäpä tässä lähikuukausina saisimme sitä hieman tutummaksi. Vinkkejä asiassa otetaan kiitollisena vastaan!
Viime viikolla jo säikähdimme, että koliikki on tullut meillekin. Yhtenä iltana tyttö huusi suoraa huutoa monta tuntia putkeen, ja myös pari aikaisempaa iltaa olivat olleet itkuisia. Ei voi olla mitään niin raastavaa, kuin pikkuisen huuto johon ei löydä mitään keinoa auttaa! Yhdessä välissä minusta tuntui niin pahalta, että annoin tytön miehen syliin ja menin itse makuuhuoneeseen itkemään. Siinä me itkimme sitten suoraa huutoa molemmat perheen naiset, ja mies kanniskeli tyttöä avuttomana... Itku kuitenkin auttoi äitiä, ja hetken päästä jaksoin taas lohduttaa.
Kyseessä olivat aika tujut ilmavaivat, joihin on apua haettu nyt lähinnä minun ruokavalion muutoksilla. Rela-tipoilla ei tuntunut olevan vaikutusta, ja Cuplatonitkin hain apteekista, mutta en vielä ole kokeillut. Jätin ruokavaliostani kuitenkin pois kahvin, teen, suklaan, viljat ja maitotuotteet, ja nyt on ilmavaivat selvästi helpottuneet. Maitotuotteiden sijaan olen popsinut soijavalmisteita (hyviä, muuten!), ja viljat olet korvannut gluteenittomalla leivällä. Nyt olisi pikkuhiljaa tarkoitus palautella ruokavaliota takaisin. Kokeilen ensin palauttaa maitotuotteet, ja sitten viljat ruista lukuunottamatta.
Muuten arki rullailee meillä melko tasaisesti. Tyttö rauhoittuu nukkumaan yleensä klo 22-24 välillä. Ensimmäinen syöttö on tästä yleensä noin 3-4 tunnin päästä, ja siitä seuraava noin 3 tunnin päästä. Usein tyttö nukkua posottaa aamukymmeneen saakka, ja seuraavat päikkärit ovatkin sitten päivällä 13-14 aikaan. Pisin valveillaolo jakso onkin sitten yleensä illalla kun mieskin on kotona. Silloin voi tyttö olla valveilla 5-6 tuntiakin yhteen menoon. Eli ihan mukavasti tuo vuorokausirytmikin on alkanut löytämään uomansa.
Toki on niitä päiviä, kun tyttö heräilee yöllä tunninkin välein tai ei rauhoitu kunnon päikkäreille. Silloin on äidilläkin univelkaa ja pientä kärtyämistäkin on ilmassa. Silloin sitä saattaa nurista omaa osaansa ja valitella sitä kuinka muut elää ja itse on neljän seinän sisällä jumissa. Mutta kummasti ne ajatukset taas kirkastuvat kun saa nukuttua kunnon yöunet. Sillä enhän mie toki jumissa ole, pihalla on auto ja autossa matkarattaat. Ja iltaisin olen jo pääsyt jumppaan. Mutta pientä marttyyri-asennetta tarvitaan silloin tällöin. Jos ei muuten, niin mieheltä lisähuomion saamiseksi... =)
Noista väsyneemmistä päivistä kirjoittaminen on yllättävän vaikeaa. Seuraan tiiviisti lapsettomuuden kanssa kamppailevien blogeja, ja tuollaisina väsyneempinä hetkinä minulla oikeasti kolkuttaa omaatuntoa. Sillä en halua nurista, en kuulostaa siltä kuin olisin tyytymätön. Sitä en suinkaan ole. Tuo pieni nyytti on jotakin niin ihmeellistä, että olisin joskus nuoruusvuosina (niinä vuosina kun vielä luulin, että en koskaan lapsia edes halua) vain hymähtänyt, jos joku minulle olisi asiaa yrittänyt selittää.
Mutta niin se vain on, että esimerkiksi niinä hetkinä, kun tyttö vaikkapa hymyilee, nukahtaa rinnalle, hihkuu ääneen, tyyntyy itkeskelevänä syliin, pulauttaa juuri vaihtamallesi paidalle, tuhisee sylissäsi juuri heränneenä, kujertelee vaippaa vaihtaessasi voidetuubille tai vaikkapa vain katselee totisena silmiisi, niinä hetkinä sitä on täynnä jotakin niin suurta tunnetta, ettei sitä pysty edes kuvailemaan. Siinä on iloa, huolta, onnea, pelkoa, kiintymystä, ylpeyttä... Kai se on sitten sitä äidinrakkautta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
