sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Juhlittavana vuoden päästä?

Olipas mukava aamu. Sain maata sängyssä pitkään, mies käytti koirat ja nosti lipun salkoon. Meni haaveiluksi. Mietin, että vietänkö elämäni ensimmäistä äitienpäivää vuoden päästä. Samalla laskin, että jos seuravaassa ovulaatiossa tärppäisi, lapsi syntyisi helmikuun lopussa. Sehän olisi oikein mainio aika. Ei tarvitsisi olla viimeisillään kesähelteillä. (Voisiko joku sanoa minulle, että jarruta jo!)

Minun ei pitänyt kertoa kenellekään vauvaprojektistamme. Mutta olen kertonut jo sisarelleni sekä kahdelle ystävälleni. Tyhmä minä, olisi nyt niin paljon helpompaa kun ei tarvitsisi tehdä tiliä kaikista ovulaatioistani.... Jotenkin olen vain ollut niin innoissani, että olen halunnut kertoa asian koko maailmalle. Nyt lupaan, että en kerro enää kenellekään. Piste. Jospa tämä blogi auttaisi tähän pulpahteluuni...

Olen aina ollut sellainen nyt-tänne-kaikki-heti -ihminen, malttamattomuus on yksi paheistani. Nyt taitaa olla aika opetella tätäkin piirrettä. Muuten tunteet ovat menneet vuoristorataa, en sitten tiedä johtuuko lääkityksen lopettelemisesta vai mistä. Huomaan ärtyväni helposti, toisena hetkenä leijun pilvissä. Kumppani on onneksi sellainen napakymppi, ettei se moisesta säikähdä. Tuo ajoittainen tiuskahtelu kuitenkin harmittaa myös itseäni, sillä ihan aiheettomasti tulee joskus nakeltua asioita. Haluaisin olla maailman aurinkoisin ja ihanin tyttöystävä - se ei vain aina mene niin.

Olipas muuten kiva huomata, että blogissani oli käynyt vieraita, tervetuloa vaan uudelleenkiin! =)

3 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Kovin samanlaisia tunteita. Tekisi niin mieli kertoa joillekin ystäville ja ehkä tänään äidillekin, että syksyllä varmaan aletaan yrittää. Kukaan ei näitä uutisia osaa odottaa, kun minäkin luulin, etten koskaan tule ajatukselle syttymään. En kerro vielä. Jotenkin sitä ajattelee, että voihan tässä sattua vielä vaikka mitä. En ole edes blogia uskaltanut perustaa.

Cazze kirjoitti...

Hih, perusta vaan Sanni blogi, tämä auttaa. Kyllähän tässä tulee tunne, että saa kertoa tavallaan koko maailmalle. Kukaan ei vaan onneksi tunnista.

Sanni kirjoitti...

Se kai siinä juuri on, että pelkään jonkun tunnistavan. Panen harkintaan!