perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Epävarmuuteen suostumista

"Raskaana olo on suostumista epävarmuuteen." En muista mistä luin tuon lauseen, mutta niinhän se taitaa olla, että riskit on vaan hyväksyttävä.

Olen täällä ollut ihmeissäni sen eilisen vuodon kanssa. Se onneksi loppui ainakin toistaiseksi, mutta alavatsa ja kohtu tuntuvat aroilta, pientä jomotusta on, joskaan ei kovaa. Soitin neuvolaan, terveydenhoitaja oli sitä mieltä, ettei lääkäriin kannata lähteä, kun vuotoa ei enemmän tullut. Sanoi kyllä suoraan, että jos vuotoa alkaa tulla niin "sittenhän se on keskenmeno". Muuten oli todella sympaattisen oloinen hoitaja, tiesi aikaisemmasta keskenmenosta ja ymmärsi hätäni.

Olen nyt kuitenkin ajatellut jättää turhan vauvahehkuttamisen sikseen, kunnes pääsen siihen alkuraskauden ultraan 12. helmikuuta. En halua tippua kovaa ja korkealta, vaan yritän valmistautua myös siihen ajatukseen, että tämä ei ehkä onnistunut vieläkään. Sillä jos kesken menee, niin jotakinhan on alkiossa ollut pielessä.

Eilen itkin miehelle sitä, että rankimmalta tuntuu se ajatus, että pitäisi aloittaa taas uudelleen alusta koko härdelli, ja jos sattuu tärppäämään, niin sitten taas sydän sykkyrällä pelätä, että miten käy. Mies sanoi, että hän uskoo, että joku päivä me kuitenkin onnistutaan. Jos se ei ole nyt, niin sitten se on myöhemmin. Hän pystyy suhtautumaan asiaan paljon järkevämmin kuin minä, joka heti ensi hetkestä ajattelen asiaa 24/7 ja rakastun siihen pieneen, joka sisälläni yrittää kasvaa.

Minulla on nyt yksi teoria, jonka toivon olevan kyseessä: Raskauden aikanahan limakalvot turpoavat ja saattavat ärsyyntyä herkästi. Siitähän saattoi olla kyse siis eilenkin, kun olin kävelemässä koirien kanssa. Vaikka vain kävelin, niin tahti oli aika reipas, joten ehkäpä verenvuoto johtui siitä. Tämä hetkinen lievä jomotus kuitenkin hieman mietityttää.

Oli siellä tapahtumassa sitten mitä vain, niin asia on kuitenkin otettava vastaan sellaisena kuin se tulee. Ei auta, vaikka kuinka yrittäisin asiaa toiseksi ajatella, ymmärrän sen. Mutta on tämä aika pirun raastavaa.

2 kommenttia:

Tiitu kirjoitti...

Toinen hypoteesi voisi olla hematooma. Kahdella raskaana olevalla ystävälläni todettiin hematooma, joka aiheutti alkuraskauden verenvuotoa varsinkin fyysisten suoritusten jälkeen. Hematoomakin on kuulemma aika yleinen ja edellyttää ottamaan rauhallisesti kunnes sikiö on riittävän iso ja/tai hematooma pienentynyt riittävästi. Hematooma todetaan ultraamalla: harmi, ettei sitä julkisella puolella oikein tuossa vaiheessa vielä tahdota tarjota...
Pidän peukut ja varpaat pystyssä, että kyseessä on jotakin harmitonta. Tsemppiä!

Ryömijä kirjoitti...

Tsempittelen täällä minäkin. Löysin sun blogin tuolta vauvapalstan kautta ja tuntui muuten tuo kuvaus vuodosta tosi tutulta. Mulla oli justiinsa samanlaista vuotoa joskus 6.-7. viikolla ja siitä pari viikkoa eteenpäin (ei siis todellakaan niiden oletettujen menkkojen aikaan). Ja mullakin se alkoi juuri kävelylenkin jälkeen. Syytä en tiedä, mutta nyt mennään viikolla 20+ ja kaikki on toistaiseksi kunnossa. Tiedän, ettei nyt ehkä lohduta, mutta toivoa on ihan varmasti!