"Hellanlettas..."

Jee! Tänään minulla huimasi! *tuulettaa*. Raskausoireet ovat olleet niin vähissä, että puoliltapäivin ollut huimaava olo otettiin ilolla vastaan. Mitä enemmän huimasi, sen leveämpi oli mulla hymy =).

Masussa on ollut onneksi nyt hiljaista, ei vuotoja eikä kovempia kipuja, pikku nippailuja silloin tällöin. Tasan viikon päästä olen viimein jo viisaampi, sitten nähdään ultrassa, että onko siellä joku vain säikytellyt.

Tämä kaikkeen mahdolliseen varautuminen on tuntunut auttavan, asia ei pyöri mielessä enää 24/ 7, korkeintaan 23/7. Itsellä on kuitenkin nyt sellainen olo, että kaikki ehkä onkin ihan hyvin *koputtaa puuta*...

Töissä piti purra hammasta pariinkiin kertaan. Kaksi vanhempaa rouvaa, tuoreita isoäitejä molemmat, ryntäsivät melkein ovella vastaan esittelemään viimeisimpiä kuvia heidän lapsenlapsistaan. Siinä sitä sitten yritetään kuorossa huokailla hymyillen hellanlettaksia ja he sitten heti perään vakuuttelevat, että "kyllä sinäkin sitten joskus". Ja minä vaan typerästi hymyilen, ja sanon, että toivottavasti...

Oikeasti, molemmat tietävät, että minulla on ollut keskenmeno. Onko se sitten niin, että kun kertoo kokeneensa keskenmenon, niin muut sitten kokevat velvollisuudekseen rynnätä esittelemään minulle kuviaan kun ajattelevat minun potevan kauheaa vauvakuumetta. Totta, mutta en nyt kuitenkaan tiedä, että haluanko kuulla koko ajan muiden onnistumisia kun itsellä on epävarma olo siitä, että onko sitä kykenevä tätä naisen tehtävää ikinä edes täyttämään... Toinen näistä on vielä erityisen hankala tapaus, työpaikan "besserwisser". Hän on jo kuvaillut, millainen raskausmaha minulla tulee sitten joskus olemaan jos raskaaksi asti pääsen... Huoh.

Lapsiperheellisten ystävien kanssa asiasta jutteleminen on helpompaa, saatan sanoa heille suoraan, jos jokin asia tuntuu pahalta. Parille kaverille olen sanonut suoraan tuntevani joskus kateuden pienen pistoksenkin, vaikka tiedänkin ettei heidän onnensa ole minulta pois. Se, että on voinut sanoa ajatuksiaan suoraan, on otse asiassa auttanut, eikä asia ole enää mieltä vaivannut. Mikäli joskus sen oman käärön saan, niin lupaan ja vannon, etten sitten mummoiässä kiusaa työpaikan nuoria lapsenlapsi-höpötyksilläni... Ne on parhainta jakaa toisen samaa kuumetta kokevan kanssa.