torstaina, kesäkuuta 26, 2008

Lepoa ja murinaa

Vaikka jo henkisesti valmistauduinkin siihen, että ensi viikolla voisin palailla töihin, niin toisin kävi. Neuvolan lääkäri arveli, että parasta on jatkaa sairaslomaa vielä toiset kolme viikkoa. Ja sittenpä alkaakin kesäloma, ja siitä suoraan äitiysloma... Eli ei töitä ennen vuoden 2009 syksyä, mikäli kaikki menee niin kuin pitää! Aika oudolta tuntuu totta puhuen...

Supistelut ovat kyllä nyt suht. hallinnassa, mutta heti kun touhuilen jotakin enemmän, niin maha menee kivikovaksi, ja supisteluita voi tulla tunnin sisään useampiakin. Onneksi kuitenkin kohdunsuu on pysynyt napakasti kiinni, eli ei ole pehmenemistä siellä havaittavissa.

Kohta ei ole kuin 13 viikkoa jäljellä laskettuun, tuntuu olevan nyt jo todella lähellä. Tiedän, viikot venyvät vielä todella pitkiksi h-hetkeä odotellessa, mutta nyt onkin vielä paljon tehtävää ennen vaavelin tuloa: lastenhuoneen remppaus ja vauvanvaateiden pesua. Juhannuksena toin kotiin useita laatikollisia siskolta perittyjä vauvanvaatteita. Olipas sellainen aarreaitta, että oikein hykerrytti! Oli kestoja, ruskovillan housuja, pikkuisia bodeja, toppavaatteita, harsoja, itsekudottuja villapukuja.... ja todella hyvässä kunnossa kaikki, vaikka ovatkin jo kuuden vuoden takaa... Oli vieläpä pinnasänky, matkasänky sekä sitteri. Kiitos ihana isosisko, kun olet noita säästellyt, vaikka varmaan ottajia niille olisi ollut hänen miehensä suvun puolellakin. Ja mistäpä sitä tietää, jos ne vielä joku päivä sinne käyttöön palaavatkin...

Tähän tavarapaljouteen saapui sitten maanantaina vielä kaiken kruunuksi äitiyspakkaus. Sen paketin avaaminen olikin sitten ihan oma souvinsa... Olin nimittäin hakenut paketin jo päivällä, mutta jättänyt avaamatta, kun halusin miehenkin olevan silloin paikalla. No mies ei tätä tapausta mitenkään erityisenä pitänyt, sillä samaan aikaan kun minä levittelin paketin sisältöä olohuoneessa, niin hän luki keittiön pöydän ääressä pystykorvalehteä (nii-in....!). Totesi vaan, että kyllä hän näkee sieltä asti ihan hyvin mitä minä sieltä nostelen... Siihenhän se sitten meni, että minä nostelin viimeisiä tavaroita laatikosta itkua nieleskellen, eihän näissä raskaushormoneissa isompaa syytä itkulle tarvita.

Mykkäkouluksi meni se loppuilta sitten, asiasta puhuttiin vasta seuraavana iltana. Mies sanoi suoraan, että ei ajatellut asian olleen minulle niin tärkeä, että kyllähän hän ehtii niitä vaatteita hypistellä sitten jatkossa kyllästymiseenkin asti, sitten kun niitä vauvalle pukee. No, siitä päästiinkin seuraavaan kiistan aiheeeseen, eli siihen, että mies ei ole juurikaan ollut panostamaan vielä hankintoihin, vaan kaikki ostokset olen minä tehnyt. Siihen mies totesi, että onhan meillä vielä kolme kuukautta aikaa. Hän ei ymmärtänyt minun näkökantaani, että asiat pitäisi laittaa hyvissä ajoin valmiiksi, vaan sanoi kaiken olevan kyllä sitten valmiina kun lapsi syntyy. -No on varmasti valmiina, kun minä olen ne asiat valmiiksi laittanut! Mur.

Niin, erilaisia me miehet ja naiset ollaan, pakko kai se on vain hyväksyä. Onhan tilanne erilainen miehelle, eikä raskaus ole niin konkreettinen asia kuin minulle. Minullahan ne hormonit heittelee, ja minun mahassanihan se käiverö melskettä pitää. Kai se vain on niin, että mies sisäistää minun olevan raskaana siinä vaiheessa, kun kätilö jo kertoo, että kumpi tuli.

Äitiyspakkaukseen liittyen pahoitin mieleni vielä toisenkin kerran. Kun hehkutin puhelimessa pakkauksesta äidilleni, niin hänen ensimmäinen kommenttinsa oli, että "saako sen pitää kuitenkin itsellä, jos jokin menee pieleen?" Varmastikkaan hän ei tarkoittanut loukata, vaan sanoi ennen kuin ajatteli, mutta paha mielihän siitäkin tuli. Keskenmenon pelko on kuitenkin edelleen niin voimakkaasti läsnä, että toisen sanomana se vain voimistaa pelkoani. "Jos jokin menee pieleen". Noita sanoja minä pyörittelen edelleenkin mielessäni, ja pelkään jokaikinen hetki kun liikkeitä ei ole tuntunut vähään aikaan tai kun vatsassa vihlaisee ikävästi. Minä haluan kuitenkin pitää yllä optimistisen perusvireen, sillä muuten nämä viimeiset kuukaudet voivat olla yhtä piinaa. Siihen tarvitsen ympärilleni ihmisiä, jotka uskovat (tai ainakin osaavat näytellä uskovansa), että kaikki todellakin menee hyvin loppuun saakka, ja me oikeasti saamme sen parkuvan nyytin syksyllä syliimme.

Cazze 26+5

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen seuraillut koskettavaa blogiasi jo edellisen raskautesi ajalta (olin itse myös silloin raskaana). Todella hienoa lukea, että kaikki menee nyt hyvin. Varmaan kyllä jo tiesitkin, mutta jos vauvasi syntyisi nyt (raskausviikon 26 jälkeen) hänellä olisi jo todella hyvät mahdollisuudet selvitä! Tuttuni sai vauvan rv 25 ja nyt hän on terve, hyvin kehittynyt vauva ( 5kk).
Aurinkoista kesää, nauti vielä omista hiljaisista&rauhallisista hetkistä, kohta ne ovat muisto vaan :)
P.s. Minunkaan mies ei ollut mitenkään erityisen innostunut äitiyspakkauksesta, mutta nyt hän on mahtavasti vauva-arjessa mukana.

Elina kirjoitti...

Itsekin seurailin blogiasi jo viime raskautesi aikana. Olin myös itse raskaana silloin ja itkin töissä kun luin keskenmenostasi.
Nyt olet todellakin jo voiton puolella. Jatka vaan pysymistä posittivisella mielellä, mikään ei mene pieleen!! Voit jo hengähtää.Hengessä on mukana tsemppailemassa moni lukijasi.

Ja vielä noista naisten ja miesten eroista. Monet itkut itkin minäkin raskausaikana, kun mies ei muka ollut yhtä kiinnostunut vatsassa olevasta lapsestamme kuin minä, ei ehkä silittänytkään vatsaani joka päivä tai ei innostunut äitiyspakkauksesta yhtä paljon kuin minä. Niin se vaan on, että miehet eivät osaa hössöttää samalla tavalla kuin me (hyvä niin, mitä siitä tulisi jos olisi kaksi hössöttäjää...hih). Ja kun he eivät tunne potkuja mahassaan, niin vauvakaan ei ihan niin hyvin heile konkretisoidu. Siitä huolimatta näistä miehistä kuoriutuu upeita, välittäviä isiä. Sitähän he ovat jo raskausaikanakin, mutta kun ne hormoonit aiheuttavat kaikenlaista meidän äitien päässä.

Sinullahan nyt sitten oikeastaan alkoi äitiysloma! Oikein ihanaa äitiyslomaa. Muista myös levätä kaiken touhuamisen keskellä ja nauttikaa kahdenkeskisestä ajastanne. Ihan pian teitä on jo kolme!

Weetuksen mama kirjoitti...

Miehellesi voisi ehkä kertoa esimerkin siitä kuinka esim. mulle tuli loppuaikana yllättäen sairaalakeikka synnytykseen saakka. Mikäli asioita olisi siinä vaiheessa hoideltavana ja osteltavana, osaisiko hän yksin ostaa tarvittavat asiat?

Mulla jäi muuten kommentoimatta tota 4D-kuvaa ja minustakin hän heti näytti pojalta piirteistä päätellen. Eikö ollutkin upea kokemus?

Nonna kirjoitti...

Olen myös seuraillut blogiasi jo ensimmäisestä odotuksestasi lähtien, sillä odotimme samaan aikaan. Meille syntyi pieni tyttö 4 vuoden yrityksen, kahden keskenmenon ja lapsettomuushoitojen jälkeen helmikuun lopussa ja nyt jännitän sinun puolestasi ja pidän peukkuja, että kaikki menee hyvin.

Sinun odotuksesi on ollut aika samankaltainen kuin munkin. Vuotoa viikot 5-12...Jouduin itsekin samoilla viikoilla, myös supistusten vuoksi. Aika meni kuitenkin ihmeen nopeasti blogia päivitellessä, kamaa hamstratessa ja henkisesti valmistautuessa...ja se kannatti. Kun oli sisäisesti hyvä olla (kaikki vauvaa varten valmiina niin, ettei tarttenut synnytyksen käynnistyessä enää panikoida), kaikki meni nappiin. Ja olen ihan varma, että niin käy myös teilläkin. Nyt vaan nautit kesäkeleistä aina kun niitä kohdalle sattuu! Voimia!

Cazze kirjoitti...

Kiitoksia kaikille tsempityksistä! Olenkin sitä jo mielessäni huokaillut, että onneksi vauva voisi jo selvitä, jos synnytys nyt käynnistyisi. Eniten ehkä kuitenkin pelkään, että vauva kuolee kohtuun ilman mitään ennakkovaroituksia, niin kuin ensimmäisessä keskenmenossa kävi. Riski tähän taisi kuitenkin olla vaina noin 0,3 prosentin luokkaa, joten kai tässä saisi jo rauhoittua.

Minä uskon myös, että eiköhän se mies sitten innostu, kun itse arki alkaa. Eilen hän yllätti minut jo miettimällä, että pidetäänkö ristiäiset kotona vai kappelissa. Olinhan minäkin asiaa jo pohtinut, mutta en viitsinyt puhua miehelle mitään, ettei tule hössötettyä taas liikaa...Tottahan se on, että on hyvä että edes toisella on pää kylmänä =D

PISAKKO kirjoitti...

Voi noi sun miehen kommentit ja suhtautuminen on ihan just ku meillä!! TUntui että toisen lapsen myötä tilanne vaan paheni ja olin koko viime syksyn tosi masentunut johtuen mm just miehen suhtautumisesta raskauteeni.
Koitahan jaksaa hormoonimyrskyissä! Hienoa että voit purkaa mieltäsi blogiin vaikka, jos ei aina jaksa miestä kuormittaa huolilla.
t:Pisakko

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kaikki menee hyvin! Ja tosiaan vaikka vauva päätäisi jo nyt tänne putkahtaa, niin kyllä se varmasti jo selviäisi. Nautit vaan lomailusta ja touhuat pesää voinnin mukaan! Niin teen minäkin. Kymmenisen viikkoa niin voidaan jo synnärillä olla:)
-Cora, jolla edelleen sama LA

Terhi kirjoitti...

Pakko jättää kommentia...meillä tuo äitiyspakkauksen tutkiminen meni juuri niinkuin teilläkin. Minä innoissani odotin että yhdessä katsotaan mitä laatikko sisältää, mutta miestä ei vaan yhtään kiinnostanut. Miehille taitaa tuo vauva konkretisoitua vasta kun se mahasta saadaan ulos.
Mukavaa loppuodotusta :)