tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Tahtoo mammalomalle!

Jii-haa, uusi raskausviikko käynnissä! Ja enää kolme viikkoa ensimmäiseen neuvolaan...Samaan aikaan alkaa myös kesäloma, joten enpä muista odottaneeni mitään näin paljon, ellei nyt lapsuuden joulujen odotusta lasketa.

Muuten onkin ollut hankalaa, töiden jälkeen etova olo vyöryi päälle hyökyaallon lailla. Makaan nyt sohvalla kannettava sylissä ja yritän olla turhia stressaamatta.

Työkaveri puhui koulutuksesta, joka alkaisi työpaikallamme ensi vuonna. Sopisi kuulemma minulle, minä kun olen laukannut kaikissa mahdollisissa koulutuksissa jo muutenkin. Nyökkäilin vain, mutta samalla mietin, että tämä tyttö on kyllä silloin jo vauvalomalla, mikäli kaikki menee hyvin.

Muutenkin töissä on ollut sellainen vaihe, että kaipaan sieltä kipeästi taukoa. Jotenkin kaikki polkee paikallaan, mkkään ei muutu vaikka uudistuksia yritetään tehdä. Kaikki odottaa kuin kuuta nousevaa, että johtoporras jäisi eläkkeelle. Itsekin olen kai ehdolla jonkinlaiseen rooliin sinne tulevaan johtoportaaseen, mutta jotenkin minusta tuntuu, että taidan tipahtaa siitä uraputkesta pois kun saan vauvan. Sillä tottahan se on, että vaikka sitä töihin palaakin, niin ylitöitä ei voi tehdä yhtä helposti kuin ennen ja poissolopäiviä voi tulla enemmän lapsen sairastumisien tms. vuoksi. Ei vain ole enää sitä tyttöä, joka ei koskaan sano ylimääräisille töille ei. Hmm, ei oikeastaan hullumpi juttu. =D

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt ion sitten aikaa ravistautua irti siitä kiltin tytön roolista...