Mennyttä ja tulevaa

Tämä meemi on napattu Minttumaarialta. Hauska idea, napatkaapas koppi muutkin blogittajat!

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1998
1. Päätin muuttaa kotikylästäni kaupunkiin.
2. Menin kännykkäliikkeeseen myyjäksi. Siksi kunnes löytäisin oman alani töitä.
3. Aloin seurustelemaan tulevan exän kanssa.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2003
1. Työpaikkani vakinaistettiin.
2. Ostin elämäni ensimmäisen asunnon, rivarikolmion.
3. Elelin sinkkuna ja hankin koiran.

Kolme vuotta sitten, vuonna 2005
1. Harrastin aktiivisesti koirani kanssa.
2. Raavin yliopisto-opintoja kasaan työnteon ohessa. Hitaasti.
3. Aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa.

Vuosi sitten, vuonna 2007
1. Tein kesällä positiivisen raskaustestin.
2. Ostimme mieheni kanssa yhteisen kodin.
3. Syksyllä synnytin kohtuun kuolleen pienen pojan.

Tähän asti, vuonna 2008
1. Alkuvuoden kasvatin masua.
2. Synnytin pienen, ihanan tytön syyskuussa.
3. Opettelemme elämää kolmisin.

Eilen
1. Keksin hassun ilmeen, joka saa tyttöni nauramaan.
2. Viikkasin pesemiäni lukemattomia harsoja.
3. Nukahdin kesken imetyksen.

Tänään
1. Kävimme vaunulenkillä pehmeässä vastasataneessa lumessa. Rankkaa oli, joten päätimme seurata lumiauraa.
2. Olen kahden vaiheilla, lähdenkö jumppaan vai en...
3. Olin tyytyväinen, kun tytöllä ei ollut mahanpuruja.

Huomenna
1. Lähdemme typyn kanssa kahdestaan seuraamaan jouluvalmisteluita kaupungille.
2. Toivon, että saisimme katsottua miehen kanssa videon.
3. Sykkeet ylös, tavalla tai toisella.

Ensi vuonna 2009
1. Pääsemme seuraamaan tytön kasvua.
2. Palaan töihin syksyllä.
3. Olen jo hitusen varmempi äitinä.

HAASTAN: 1. Ne, joiden blogit ovat seurattujen listallani (hih, sisältää myös blogilistan blogit)
2. Kaikki, joiden mielestä tämän tekeminen voi olla hauskaa!
3. Ne, joilla ei ole parempaakaan tekemistä.

Ootko fiksumpi kuin koululainen...

"Ootko fiksumpi kuin koululainen,
ei oo välii ootko mies vai nainen.
Ope, ope täällä ollaan taas
kohta nähdään kuka kympin saa..."

Kyllä, tuo on aika ärsyttäväkin renkutus, mutta meidän neiti pitää siitä. Minulla kun ei tuo lastenlauluosasto ole kovinkaan vahva, niin hyräilin tuota laulua ajatuksissani tytölle. Siitäpä tulikin palkaksi oikein ihastunut hymy. Niinpä sitten opettelin loputkin sanat, ja nyt tämä on meillä "Se Biisi". Sitä hoilataan usemman kerran päivässä, ja aina laulu saa yhtä ihastuneen vastaanoton. Pitänee kai jossakin vaiheessa käydä lainaamassa lastenlaulukirja kirjastosta, että muistuisi lapsuuden laulut paremmin mieleen. (Ja saisi ennen kaikkea unohdettua tuon karmeuden...)

Nyt typy nukkuu vaunuissa - sisällä. Ulos ei menty, kun on niin kova lumimyräkkä. Nuo vaunut ovat olleet meillä aika ehdottomat etenkin viime viikkoina. Niissä on nukuttu sisällä niin päivä- kuin yöunia. Jos tyttö nukahtaa syliin, ja hänet yrittää laskea varovasti kehtoon, pinnasänkyyn tai sohvalle, niin muutaman minuutin päästä tyttö on täysin hereillä. Vaunuissa sen sijaan nukkuu sikeästi. Ja öisin nukahtaa syötön jälkeen viereen. Olemme kokeilleet myös laskea tytön puolihereillä pinnasänkyyn ja rauhoitella tytön sinne, mutta turhaan. Ei auta, vaikka sänky olisi kuinka vuorattu peitteillä ja tyynyillä pesämäisemmäksi. Pinnasänky olkoon siis edelleenkin meillä turha kapine... Ehkäpä tässä lähikuukausina saisimme sitä hieman tutummaksi. Vinkkejä asiassa otetaan kiitollisena vastaan!

Viime viikolla jo säikähdimme, että koliikki on tullut meillekin. Yhtenä iltana tyttö huusi suoraa huutoa monta tuntia putkeen, ja myös pari aikaisempaa iltaa olivat olleet itkuisia. Ei voi olla mitään niin raastavaa, kuin pikkuisen huuto johon ei löydä mitään keinoa auttaa! Yhdessä välissä minusta tuntui niin pahalta, että annoin tytön miehen syliin ja menin itse makuuhuoneeseen itkemään. Siinä me itkimme sitten suoraa huutoa molemmat perheen naiset, ja mies kanniskeli tyttöä avuttomana... Itku kuitenkin auttoi äitiä, ja hetken päästä jaksoin taas lohduttaa.

Kyseessä olivat aika tujut ilmavaivat, joihin on apua haettu nyt lähinnä minun ruokavalion muutoksilla. Rela-tipoilla ei tuntunut olevan vaikutusta, ja Cuplatonitkin hain apteekista, mutta en vielä ole kokeillut. Jätin ruokavaliostani kuitenkin pois kahvin, teen, suklaan, viljat ja maitotuotteet, ja nyt on ilmavaivat selvästi helpottuneet. Maitotuotteiden sijaan olen popsinut soijavalmisteita (hyviä, muuten!), ja viljat olet korvannut gluteenittomalla leivällä. Nyt olisi pikkuhiljaa tarkoitus palautella ruokavaliota takaisin. Kokeilen ensin palauttaa maitotuotteet, ja sitten viljat ruista lukuunottamatta.

Muuten arki rullailee meillä melko tasaisesti. Tyttö rauhoittuu nukkumaan yleensä klo 22-24 välillä. Ensimmäinen syöttö on tästä yleensä noin 3-4 tunnin päästä, ja siitä seuraava noin 3 tunnin päästä. Usein tyttö nukkua posottaa aamukymmeneen saakka, ja seuraavat päikkärit ovatkin sitten päivällä 13-14 aikaan. Pisin valveillaolo jakso onkin sitten yleensä illalla kun mieskin on kotona. Silloin voi tyttö olla valveilla 5-6 tuntiakin yhteen menoon. Eli ihan mukavasti tuo vuorokausirytmikin on alkanut löytämään uomansa.

Toki on niitä päiviä, kun tyttö heräilee yöllä tunninkin välein tai ei rauhoitu kunnon päikkäreille. Silloin on äidilläkin univelkaa ja pientä kärtyämistäkin on ilmassa. Silloin sitä saattaa nurista omaa osaansa ja valitella sitä kuinka muut elää ja itse on neljän seinän sisällä jumissa. Mutta kummasti ne ajatukset taas kirkastuvat kun saa nukuttua kunnon yöunet. Sillä enhän mie toki jumissa ole, pihalla on auto ja autossa matkarattaat. Ja iltaisin olen jo pääsyt jumppaan. Mutta pientä marttyyri-asennetta tarvitaan silloin tällöin. Jos ei muuten, niin mieheltä lisähuomion saamiseksi... =)

Noista väsyneemmistä päivistä kirjoittaminen on yllättävän vaikeaa. Seuraan tiiviisti lapsettomuuden kanssa kamppailevien blogeja, ja tuollaisina väsyneempinä hetkinä minulla oikeasti kolkuttaa omaatuntoa. Sillä en halua nurista, en kuulostaa siltä kuin olisin tyytymätön. Sitä en suinkaan ole. Tuo pieni nyytti on jotakin niin ihmeellistä, että olisin joskus nuoruusvuosina (niinä vuosina kun vielä luulin, että en koskaan lapsia edes halua) vain hymähtänyt, jos joku minulle olisi asiaa yrittänyt selittää.

Mutta niin se vain on, että esimerkiksi niinä hetkinä, kun tyttö vaikkapa hymyilee, nukahtaa rinnalle, hihkuu ääneen, tyyntyy itkeskelevänä syliin, pulauttaa juuri vaihtamallesi paidalle, tuhisee sylissäsi juuri heränneenä, kujertelee vaippaa vaihtaessasi voidetuubille tai vaikkapa vain katselee totisena silmiisi, niinä hetkinä sitä on täynnä jotakin niin suurta tunnetta, ettei sitä pysty edes kuvailemaan. Siinä on iloa, huolta, onnea, pelkoa, kiintymystä, ylpeyttä... Kai se on sitten sitä äidinrakkautta?

Äiti - kätevä vempele

Tätä kirjoittaessani tyttö touhuaa sitterissä, yläpuolelle virittelemämme mobile hymyilyttää, ja nyrkit heiluvat innoissaan. Onhan hänellä jo nimikin, mutta jätettäköön se kuitenkin salaisuudeksi. Olkoon hän täällä tyttö, käiverö, nyytti tai vaikkapa pikku-tirpuli.

Puheen ensimetreille on lähdetty. Tytteli aloitti kuukauden iässä kuplakielellä, eli pärisyttelemällä sylkikuplia hoitopöydän vieressä olevalle keraamiselle nallelle. Aluksi nauroimme pärskintää, kunnes luimme Desmond Morrisin uudesta Vauva-kirjasta, että kyseessä tosiaankin on puheen ensiaskeleet, kuplakieltä puhuvat muutkin samanikäiset vauvat. Tätä "Tirppa-kieltä" meillä puhutaan siis useasti päivässä, mutta vain vaipanvaihdon yhteydessä tälle tietylle nallelle. On aika hellyttäävää seurata, kuinka tytön kasvoille leviää tuolloin aina sellainen "hei nalle, pitkästä aikaa" -haltioitunut hymy ja sitten alkaa kova pärskintä, ties mitä kuulumisia siinä tirppa-kielellä sitten kerrotaankaan...

Muussa toiminnassa mukaan on alkanut tulla pieniä huudahduksia ja äännähdyksiä, eli kohti jokeltelua ollaan menossa. Aika malttamattomana sitä odottaa kaikkia näitä kehitysaskeleita, siitä pienestä avuttomasta nyytistä tulee päivä päivältä esille enemmän persoonaa. Tuntuu niin hullulta ajatella, että jo pian meillä jo ryömitään, kontataan, seisotaan, kävellään, juostaan...

Monet isomman vauvan omistavat sanovat, että nauti nyt, kun se vielä pysyy aloillaan. Minusta taas tuntuu, että en malta odottaa sitä vaihetta, kun me voimme käveleskellä tuossa pihalla käsi kädessä tutkimassa lunta tai kesän kasveja. Nyt esittelemme näitä ihmeitä nyytille lähinnä ikkunasta osoitellen, samalla kun nyytti itse tuijottaa haltioissaan lähinnä ikkunanraameja...

Ruoka maistuu tytölle todellakin hyvin. Posket ovat pyöristyneet valtavasti, ja osa 56-senttisistä vaatteista tuntuu jo aika pieniltä, 50-senttiset on jo siirretty syrjään. Ensi viikon neuvolaa odotetaan siis mielenkiinnolla, mutta kyllä tyttö jo yli 5-kiloinen selvästi on. Ja nyt viimeinkin uskon kaikkia minua odotusaikana neuvoneita: Niitä pieniä vaatteita ei tosiaankaan kannata hamstrata liikaa! Äkkiä kone ne pesee ja vielä jos kuivurin omistaa, niin vielä nopeammin on taas vaatteet käyttökelpoisia.

Imettämistä jatkan uutterasti, vaikka vieläkin tulee tilanteita, että joudumme antamaan korviketta lisäksi tytön jäädessä nälkäiseksi. Maidon tuloa selvästikin helpotti luopuminen vuoroöin valvomisesta mieheni kanssa. Kun aloin saada paremmin unta alkuyöstä ja syöttöjen välillä, ei univelkoja enää kertynyt, joten vuorovalvomisia ei enää tarvittu. Mieskin nukkuu yöt meidän kanssa. Me ollaan tytön kanssa kuulemma öisin niin hiljaisia, ettei ole herännyt vielä.

Olen oppinut jo vanhempien tärkeimpiä taitoja: Osaan syödä hotkimalla, ja tarvittaessa vain toisella kädellä. Toinen tärkeä taito onkin tuo yhdellä kädellä tekeminen: pyykit tulee pestyä, pöydät siivottua ja muut kotiaskareet tehtyä varsin hyvin vain toisen käden varassa. Vasen hauis alkaakin kehittyä aikamoiseksi, onhan tuo typy jo kuuden kilon painoinen puntti =) Pitänee keksiä jotakin touhua tuolle oikeallekin kädelle, ettei raukka surkastu olemattomiin.

On muuten aika jännä juttu, että naiset kantavat lähes poikkeuksetta lasta vasemmalla käsivarrellaan, vaikka olisivat oikea- tai vasenkätisiä. Tuosta samaisesta Morrisin Vauva-kirjasta luin, että tuokin tapahtuisi ihan vaistojen sanelemana, sillä äiti laittaa lapsen automaattisesti sydämen puolelle, koska äidin syke rauhoittaa lasta. Kai siinä jotain perää onkin, sillä miehellä tuota viettiä ei ole, hän kantaa tyttöä oikealla käsivarrella. Ollaan me äidit sitten aika käteviä vempeleitä!