No niin, rakenneultrassa on käyty, ja hyviä uutisiahan sieltä on kerrottavana. Kaikki oli vauvan rakenteissa kuulemma kohdallaan. Vauski potki ja huitoi niin, että ultraajan anturit vaan tärähteli… Kovin ahtaan näköisesti raukkanen siellä on, mutta täytyy vain luottaa siihen, että kohtu kasvaa mukana. Painoa oli 490 grammaa, eli "margariinipaketin verran", kuten avokki totesi.
Muuten itse ultratapahtuma oli sellainen, että emme kyllä oikein pysyneet aina perässä, että mikä osa siellä ruudulla milloinkin vilahteli, mutta onneksi ultraaja näytti meille välillä myös laajempaa kuvaa. Istukka, josta aikaisemmin ainakin reuna oli kohdunsuulla, oli nyt noussut ja sijaitsi kohdun takaseinämässä. Eli vuotoja ei pitäisi ainakaan sen puolesta olla enää luvassa.
Ja se sukupuoli… Emme halunneet tietää sitä vielä. Ultraava kätilö oli kyllä hieman outo, sillä kun siinä avokin kanssa ääneen puhuimme, että emme taida haluta tietää, niin kätilö zoomasi heti anturin kohti vauvan jalkoväliä. Onneksi sitten itsekin totesi, että kuva ei ollut niin selvä että lähtisi edes veikkailemaan…. Onneksi niin, oltaisiin vahingossa vielä saatu kuulla se mitä ei haluttu kuulla.
Nyt meillä polttelisi kovasti se 4d-ultra, ja varasinkin ajan kesäkuun 11. päivälle. Niin monet ovat asiaa suositelleet, että pitäähän se käydä kurkkaamassa käiveröä sitten hieman luonnollisemmassa lookissa.
Pari päivää on nyt jonkin verran taas supistellut. Supistukset ovat olleet kivuttomia, joten kyselen asiasta tarkemmin perjantain neuvolassa. Vaikka nyt potkut voimistuvat koko ajan, ja viikot kuluvat, niin huomaan kuitenkin huolestuvani todella herkästi kaikista mahdollisista oirehdinnoista. Nytkin tuntuu vähän menkkamaista kipua, mutta lieneekö sitten kohdun kasvua. Yksi pikkukaveri ainakin jyllää siellä parhaillaan kovasti.
Muuten on vähän huolta, isoisäni on menossa heikompaan kuntoon. Syksyllä hän täyttäisi täydet 100 vuotta, ja toivon kovasti, että hän ehtisi nähdä pikkuisemme. Vaarini on fyyisesti suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta nyt viime viikkojen ajan on alkanut muisti pätkiä, ja tuntuu kovasti pelkäävän kuolemaa. Kävin häntä viikonloppuna katsomassa sairaalassa, nyt on jo päässyt kotiin.
Tuntui jotenkin niin oudolta katsoa vaariani, pientä kuihtuvaa miestä sairaalasängyssä makaamassa apea ilme kasvoillaan, kun samalla hetkellä uusi pikku ihminen potki sisälläni. Toisaalta siinä oli myös jotakin lohduttavaa. Tuo sisälläni kasvava ihminen kantaisi myös vaarini geenejä. Elämä kulkee eteenpäin.
Cazze 22+3
tiistaina, toukokuuta 27, 2008
keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008
Muksetta mahassa
Hip hei, viikot kertyvät, ihanaa! Kova elämä käy jo navanseudulla. Kaveri tuntuu olevan vilkkaana etenkin iltaisin, kun menen nukkumaan. Viikko sitten keskiviikkona mies huomasi ensimmäisen kerran liikkeet ulospäin, kun tuijotteli minun mahaa. Leveä hymy syntyi miehen kasvoille, nyt hänkin alkaa olla entistä konkreettisemmin tietoisempi käiverön olemassa olosta. "Hyvää yötä teille molemmille", onkin sitten hänen toivotuksena illalla kun laitetaan nukkumaan =)
Muutoin ei mies kovin hoivaaja-viettinen ole, eli mitään odottajan paapomista ei ainakaan vielä ole meillä huomattu. Kieltelee vain nostelemasta raskaita ja liikkumasta liikaa. Ehkäpä se sopiikin minulle, sillä en yleensä välitä turhasta hössöttämisestä. Mies oli myös innoissaan kun kerroin, että nyt kun vauva alkaa jo kuulla, kuulee se yleensä ensin paremmin isänsä matalamman äänen kuin äitinsä vähän korkeamman. Sentään vielä huomenet ja muut asiat osoitetaan minulle, eikä mahalle, mutta kenties siihenkin on tulossa muutos....
Tuntuu hullulta kuvitella, että vatsan asukki kuulee jo meidän eloamme. Aloin heti miettimään, että kuinka paljon päivän aikana oikeastaan puhunkaan. Töissä tulee puhuttua aika paljon, mutta iltaisin viihdyn aikalailla hiljaa, tietenkin tavallisista asioista miehen kanssa jutellen. Muuten äänimaailmaan sekoittuukin sitten koirien ääniä, kovia pamauksia (ammuntaa koiraharrastuksessa), musiikki on aikalailla päivittäisen radion varassa, kotona ei musiikkia juurikaan kuunnella. Laulavaa äitiä minusta tuskin tulee, ääneni on oikeasti aika kammottava... Toisaalta moni samoin ajatteleva tuttavani on kyllä lapsen myötä rohkaistunut laulamaankin, joten vannomatta paras.
Meidän käiverö kuuntelee nyt ainakin jo Bola-riipusta. Pitihän minunkin sellainen verkkokaupasta tilata kun riipuksesta kuulin. Eli se on siis meksikolainen riipus, joka helähtelee miedosti. Riipuksia oli vaikka minkälaisia, minä tilasin hopeisen maapallon. Juju on kai siinä, että kun vauski tottuu jo mahassa tuohon helähtelyyn, voi ääni rauhoittaa vauvaa syntymän jälkeenkin. Saispas nähdä pitääkö paikkansa, riipus käy kyllä ihan tavallisesta korustakin, joten testaaminen ei kysy paljon vaivaa. Minun riipukseni on tällainen.
Ensi maanantaina olisi viimeinkin rakenneultra. Me emme osaa päättää, että kysymmekö sukupuolta vai ei. Mies on sitä mieltä, että jos ei ruudulla jotakin selvästi itse näe, niin erikseen ei kysytä. Minä olen se malttamattomampi, joka haluaisi tietää. Mutta olisihan se toisaalta mukava säilyttää yllätys loppuun saakka.... Mutta tärkeintähän onkin nähdä, että käiveröllä on kaikki hyvin ja rekenteet niin kuin pitääkin. Olemme myös miettineet erilliseen 4D-ultraan menoa, siihen pitäisi mennä myös lähiviikkojen aikana, kun kohdussa vielä jonkin verran tilaa olisi. Pari sataahan sinne kuitenkin uppoaisi, joten pitää vielä miettiä. Paljon olisi kuitenkin vielä hankittavaa.
En ole muuten ottanut ainutta kuvaakaan omasta raskausmahastani. Pitäisi varmaan, sillä nyt alkaa kumpu kasvaa sellaista vauhtia, että hirvittää. Ruokaa ei enää pysty syömään yhtä paljon kuin ennen, nopeasti tulee ähkymäinen olo. Moni on todennut, etteivät kadehdi asemaani: olla kesähelteillä viimeisillään. Minä en valita, pääasia että olen.
Cazze 21+4
Muutoin ei mies kovin hoivaaja-viettinen ole, eli mitään odottajan paapomista ei ainakaan vielä ole meillä huomattu. Kieltelee vain nostelemasta raskaita ja liikkumasta liikaa. Ehkäpä se sopiikin minulle, sillä en yleensä välitä turhasta hössöttämisestä. Mies oli myös innoissaan kun kerroin, että nyt kun vauva alkaa jo kuulla, kuulee se yleensä ensin paremmin isänsä matalamman äänen kuin äitinsä vähän korkeamman. Sentään vielä huomenet ja muut asiat osoitetaan minulle, eikä mahalle, mutta kenties siihenkin on tulossa muutos....
Tuntuu hullulta kuvitella, että vatsan asukki kuulee jo meidän eloamme. Aloin heti miettimään, että kuinka paljon päivän aikana oikeastaan puhunkaan. Töissä tulee puhuttua aika paljon, mutta iltaisin viihdyn aikalailla hiljaa, tietenkin tavallisista asioista miehen kanssa jutellen. Muuten äänimaailmaan sekoittuukin sitten koirien ääniä, kovia pamauksia (ammuntaa koiraharrastuksessa), musiikki on aikalailla päivittäisen radion varassa, kotona ei musiikkia juurikaan kuunnella. Laulavaa äitiä minusta tuskin tulee, ääneni on oikeasti aika kammottava... Toisaalta moni samoin ajatteleva tuttavani on kyllä lapsen myötä rohkaistunut laulamaankin, joten vannomatta paras.
Meidän käiverö kuuntelee nyt ainakin jo Bola-riipusta. Pitihän minunkin sellainen verkkokaupasta tilata kun riipuksesta kuulin. Eli se on siis meksikolainen riipus, joka helähtelee miedosti. Riipuksia oli vaikka minkälaisia, minä tilasin hopeisen maapallon. Juju on kai siinä, että kun vauski tottuu jo mahassa tuohon helähtelyyn, voi ääni rauhoittaa vauvaa syntymän jälkeenkin. Saispas nähdä pitääkö paikkansa, riipus käy kyllä ihan tavallisesta korustakin, joten testaaminen ei kysy paljon vaivaa. Minun riipukseni on tällainen.
Ensi maanantaina olisi viimeinkin rakenneultra. Me emme osaa päättää, että kysymmekö sukupuolta vai ei. Mies on sitä mieltä, että jos ei ruudulla jotakin selvästi itse näe, niin erikseen ei kysytä. Minä olen se malttamattomampi, joka haluaisi tietää. Mutta olisihan se toisaalta mukava säilyttää yllätys loppuun saakka.... Mutta tärkeintähän onkin nähdä, että käiveröllä on kaikki hyvin ja rekenteet niin kuin pitääkin. Olemme myös miettineet erilliseen 4D-ultraan menoa, siihen pitäisi mennä myös lähiviikkojen aikana, kun kohdussa vielä jonkin verran tilaa olisi. Pari sataahan sinne kuitenkin uppoaisi, joten pitää vielä miettiä. Paljon olisi kuitenkin vielä hankittavaa.
En ole muuten ottanut ainutta kuvaakaan omasta raskausmahastani. Pitäisi varmaan, sillä nyt alkaa kumpu kasvaa sellaista vauhtia, että hirvittää. Ruokaa ei enää pysty syömään yhtä paljon kuin ennen, nopeasti tulee ähkymäinen olo. Moni on todennut, etteivät kadehdi asemaani: olla kesähelteillä viimeisillään. Minä en valita, pääasia että olen.
Cazze 21+4
maanantaina, toukokuuta 05, 2008
Mammavaatteita ja mahan silittelyä
Täällä ollaan sormet ja varpaat ristissä.... Ihan kohta pääsee juhlimaan puolivälin saavuttamista!
Kun sitten alkuraskaudessa oli pelkoja enemmänkin, niin nyt kaikki on mennyt oikein hyvin. Ei ole vuotoja, supistelut rauhoittuivat, pienen pieniä jumpsahduksia tuntuu aina iltaisin kun niitä asettuu kuuntelemaan. Sen verran heiveröiset siellä potkut kuitenkin ovat, etten liikkeitä kesken arjen aherruksia tunnista.
Olo on kyllä optimistinen, nyt uskallamme jo hieman haaveillakin kaikesta mitä meillä saattaisi olla edessä. Nyt kun miettii aikaa taaksepäin keskenmenoon ja uuteen yritykseen, tuntuu kuin niistä olisi jo valovuosia. Vastahan se oli, kun minä petyin aina uudelleen menkkojen tullessa ja pelkäsin, että meidän viimeinen mahdollisuus oli ollutta ja mennyttä. Ja ihan vastahan se oli sekin, kun sitten työpaikalle soitettiin lääkäriasemalta, että raskaushormoni oli koholla verikokeessa. Ja kyseessä piti olla juuri se kierto, missä ei tärppäystä pitänyt tapahtua! Nyt sitten hätyytellään 20 viikkoa... Jäitä tarvitaan kuitenkin vielä hattuun, puolet taipaleesta olisi vielä taitettavana...
Minulla on vauvakuumeolo vain pahentunut, olen ollut vauvojen ympäröimänä. Mieheni serkku kävi viikonloppuna piipahtamassa helmikuussa syntyneen vaavelinsa kanssa (terkut vaan J:lle!), ja sermin toisella puolella istuva työkaverini on juuri palannut töihin vauvalomaltaan, ja hänen miehensä käy vauvan kanssa silloin tällöin häntä tervehtimässä. Lisäksi olen menossa lapsenlikaksi ystäväni lapselle, joten taitaa olla jonkinlainen siedätyshoito jo meneillään =)
Olen nyt sitten virallisesti liittynyt mammavaatteilijoiden joukkoonkin. Ostin yhdet rennot kesähousut sekä yhdet farkut, joissa se ylistetty joustoresori on vyötäröllä. Ja olivathan ne kuin unelmat jalassa! Nyt pitäisi vain saada konetta sen verran lainaksi, että niistä vielä lahkeet lyhentäisin. Eli vielä siis sinnitellään perusfarkuilla. Kumpu alkaa olla jo sen verran näkyvä, että farkkujen ylin nappi pitää jo aukaista ainakin istuutuessa. Työkavereilta on jo tullut hyvää vinkkiä, että hiusrenksulla tai kuminauhalla viritetty farkun sepalus on kätevä...
Ja niin, onhan nyt tullut jo ensimmäinen "saanko koettaa sinun vatsaa" -kyselijä. Vähän kyllä hämmennyin, koska ei se pikku kumpu nyt vielä niin selvä vauvamaha ole. Mahan silittelijä vielä totesi, että todennäköisesti minulle ei isoa vatsaa edes tule. Itselläni kyllä on ihan päinvastainen olo. Antakaa minulle pyrstö, niin olen ilmiselvä valas. Mutta taatusti yksi maailman onnellisimmista valaista.
Cazze 19+2
Kun sitten alkuraskaudessa oli pelkoja enemmänkin, niin nyt kaikki on mennyt oikein hyvin. Ei ole vuotoja, supistelut rauhoittuivat, pienen pieniä jumpsahduksia tuntuu aina iltaisin kun niitä asettuu kuuntelemaan. Sen verran heiveröiset siellä potkut kuitenkin ovat, etten liikkeitä kesken arjen aherruksia tunnista.
Olo on kyllä optimistinen, nyt uskallamme jo hieman haaveillakin kaikesta mitä meillä saattaisi olla edessä. Nyt kun miettii aikaa taaksepäin keskenmenoon ja uuteen yritykseen, tuntuu kuin niistä olisi jo valovuosia. Vastahan se oli, kun minä petyin aina uudelleen menkkojen tullessa ja pelkäsin, että meidän viimeinen mahdollisuus oli ollutta ja mennyttä. Ja ihan vastahan se oli sekin, kun sitten työpaikalle soitettiin lääkäriasemalta, että raskaushormoni oli koholla verikokeessa. Ja kyseessä piti olla juuri se kierto, missä ei tärppäystä pitänyt tapahtua! Nyt sitten hätyytellään 20 viikkoa... Jäitä tarvitaan kuitenkin vielä hattuun, puolet taipaleesta olisi vielä taitettavana...
Minulla on vauvakuumeolo vain pahentunut, olen ollut vauvojen ympäröimänä. Mieheni serkku kävi viikonloppuna piipahtamassa helmikuussa syntyneen vaavelinsa kanssa (terkut vaan J:lle!), ja sermin toisella puolella istuva työkaverini on juuri palannut töihin vauvalomaltaan, ja hänen miehensä käy vauvan kanssa silloin tällöin häntä tervehtimässä. Lisäksi olen menossa lapsenlikaksi ystäväni lapselle, joten taitaa olla jonkinlainen siedätyshoito jo meneillään =)
Olen nyt sitten virallisesti liittynyt mammavaatteilijoiden joukkoonkin. Ostin yhdet rennot kesähousut sekä yhdet farkut, joissa se ylistetty joustoresori on vyötäröllä. Ja olivathan ne kuin unelmat jalassa! Nyt pitäisi vain saada konetta sen verran lainaksi, että niistä vielä lahkeet lyhentäisin. Eli vielä siis sinnitellään perusfarkuilla. Kumpu alkaa olla jo sen verran näkyvä, että farkkujen ylin nappi pitää jo aukaista ainakin istuutuessa. Työkavereilta on jo tullut hyvää vinkkiä, että hiusrenksulla tai kuminauhalla viritetty farkun sepalus on kätevä...
Ja niin, onhan nyt tullut jo ensimmäinen "saanko koettaa sinun vatsaa" -kyselijä. Vähän kyllä hämmennyin, koska ei se pikku kumpu nyt vielä niin selvä vauvamaha ole. Mahan silittelijä vielä totesi, että todennäköisesti minulle ei isoa vatsaa edes tule. Itselläni kyllä on ihan päinvastainen olo. Antakaa minulle pyrstö, niin olen ilmiselvä valas. Mutta taatusti yksi maailman onnellisimmista valaista.
Cazze 19+2
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
