Lepoa ja murinaa

Vaikka jo henkisesti valmistauduinkin siihen, että ensi viikolla voisin palailla töihin, niin toisin kävi. Neuvolan lääkäri arveli, että parasta on jatkaa sairaslomaa vielä toiset kolme viikkoa. Ja sittenpä alkaakin kesäloma, ja siitä suoraan äitiysloma... Eli ei töitä ennen vuoden 2009 syksyä, mikäli kaikki menee niin kuin pitää! Aika oudolta tuntuu totta puhuen...

Supistelut ovat kyllä nyt suht. hallinnassa, mutta heti kun touhuilen jotakin enemmän, niin maha menee kivikovaksi, ja supisteluita voi tulla tunnin sisään useampiakin. Onneksi kuitenkin kohdunsuu on pysynyt napakasti kiinni, eli ei ole pehmenemistä siellä havaittavissa.

Kohta ei ole kuin 13 viikkoa jäljellä laskettuun, tuntuu olevan nyt jo todella lähellä. Tiedän, viikot venyvät vielä todella pitkiksi h-hetkeä odotellessa, mutta nyt onkin vielä paljon tehtävää ennen vaavelin tuloa: lastenhuoneen remppaus ja vauvanvaateiden pesua. Juhannuksena toin kotiin useita laatikollisia siskolta perittyjä vauvanvaatteita. Olipas sellainen aarreaitta, että oikein hykerrytti! Oli kestoja, ruskovillan housuja, pikkuisia bodeja, toppavaatteita, harsoja, itsekudottuja villapukuja.... ja todella hyvässä kunnossa kaikki, vaikka ovatkin jo kuuden vuoden takaa... Oli vieläpä pinnasänky, matkasänky sekä sitteri. Kiitos ihana isosisko, kun olet noita säästellyt, vaikka varmaan ottajia niille olisi ollut hänen miehensä suvun puolellakin. Ja mistäpä sitä tietää, jos ne vielä joku päivä sinne käyttöön palaavatkin...

Tähän tavarapaljouteen saapui sitten maanantaina vielä kaiken kruunuksi äitiyspakkaus. Sen paketin avaaminen olikin sitten ihan oma souvinsa... Olin nimittäin hakenut paketin jo päivällä, mutta jättänyt avaamatta, kun halusin miehenkin olevan silloin paikalla. No mies ei tätä tapausta mitenkään erityisenä pitänyt, sillä samaan aikaan kun minä levittelin paketin sisältöä olohuoneessa, niin hän luki keittiön pöydän ääressä pystykorvalehteä (nii-in....!). Totesi vaan, että kyllä hän näkee sieltä asti ihan hyvin mitä minä sieltä nostelen... Siihenhän se sitten meni, että minä nostelin viimeisiä tavaroita laatikosta itkua nieleskellen, eihän näissä raskaushormoneissa isompaa syytä itkulle tarvita.

Mykkäkouluksi meni se loppuilta sitten, asiasta puhuttiin vasta seuraavana iltana. Mies sanoi suoraan, että ei ajatellut asian olleen minulle niin tärkeä, että kyllähän hän ehtii niitä vaatteita hypistellä sitten jatkossa kyllästymiseenkin asti, sitten kun niitä vauvalle pukee. No, siitä päästiinkin seuraavaan kiistan aiheeeseen, eli siihen, että mies ei ole juurikaan ollut panostamaan vielä hankintoihin, vaan kaikki ostokset olen minä tehnyt. Siihen mies totesi, että onhan meillä vielä kolme kuukautta aikaa. Hän ei ymmärtänyt minun näkökantaani, että asiat pitäisi laittaa hyvissä ajoin valmiiksi, vaan sanoi kaiken olevan kyllä sitten valmiina kun lapsi syntyy. -No on varmasti valmiina, kun minä olen ne asiat valmiiksi laittanut! Mur.

Niin, erilaisia me miehet ja naiset ollaan, pakko kai se on vain hyväksyä. Onhan tilanne erilainen miehelle, eikä raskaus ole niin konkreettinen asia kuin minulle. Minullahan ne hormonit heittelee, ja minun mahassanihan se käiverö melskettä pitää. Kai se vain on niin, että mies sisäistää minun olevan raskaana siinä vaiheessa, kun kätilö jo kertoo, että kumpi tuli.

Äitiyspakkaukseen liittyen pahoitin mieleni vielä toisenkin kerran. Kun hehkutin puhelimessa pakkauksesta äidilleni, niin hänen ensimmäinen kommenttinsa oli, että "saako sen pitää kuitenkin itsellä, jos jokin menee pieleen?" Varmastikkaan hän ei tarkoittanut loukata, vaan sanoi ennen kuin ajatteli, mutta paha mielihän siitäkin tuli. Keskenmenon pelko on kuitenkin edelleen niin voimakkaasti läsnä, että toisen sanomana se vain voimistaa pelkoani. "Jos jokin menee pieleen". Noita sanoja minä pyörittelen edelleenkin mielessäni, ja pelkään jokaikinen hetki kun liikkeitä ei ole tuntunut vähään aikaan tai kun vatsassa vihlaisee ikävästi. Minä haluan kuitenkin pitää yllä optimistisen perusvireen, sillä muuten nämä viimeiset kuukaudet voivat olla yhtä piinaa. Siihen tarvitsen ympärilleni ihmisiä, jotka uskovat (tai ainakin osaavat näytellä uskovansa), että kaikki todellakin menee hyvin loppuun saakka, ja me oikeasti saamme sen parkuvan nyytin syksyllä syliimme.

Cazze 26+5

Käiverö esittäytyy

Tässä minä nyt sitten olen.

768 gramman edestä toiveita ja unelmia.

Haukottelin, näytinpä kieltäkin,

kieriskelin ja ojentelin jalkojani.

Eikä äiti ja isä vieläkään tiedä,

olenko se pieni hirvimies,

vai tulisieluinen pikkuneiti.

Muutama viikko vielä, sitten nähdään!

Käiverö 24+4

Eli ultra takana, ja oheinen pikkuihminen siellä meille esittäytyi. Itkuhan siinä alussa tietenkin minulla pääsi. Oli se niin pieni ja hurmaava. Katselimme, ihmettelimme, tuntui todella ihmeeltä nähdä käiverö tavallisten ultrakuvien jälkeen niin pienen ihmisen näköisenä.

Kauaa ei tuota seesteistä kuvaa kuitenkaan näkynyt, sillä käiverö päätti, että on päivän jumppatuokion aika, eikä oikein malttanut olla paikallaan. Kun ultraaja oli vielä aika kokematon, niin sen loppuajan tuijottelimme epäselviä kuvia. Sen verran kuitenkin näimme, että jotakin se siellä yhdessä välissä maiskutteli, työnsi kielensä välillä ulos ja haukotteli. Ja sitten taas mentiin.

Sukupuolta emme kysyneet vieläkään, mutta pakko on kyllä myöntää, että kasvot näyttävät kyllä pienen pojan kasvoilta, ihan isänsä näköinen pikkuinen oli. Itseäni en kasvoista juurikaan löytänyt. Mutta kukapa sitä vielä tietää, miten piirteet muuttuvat kun käiverö alkaa kerätä enemmän rasvaa ja piirteet pehmenevät. Eli jännityksessä mennään loppuun asti, joskin itseltäni on kyllä muutaman kerran jo lipsahtanut sanat "pikku miehestä" ja "pikkujätkästä". Pieni tyttö yllättäisi täysin ainakin äitinsä.

Reilu 14 viikkoa enää laskettuun. Aika tuntuu menevän nyt todella vauhdilla, ja vatsa on ottanut oikein kunnon kasvurynnistyksen. Supisteluita oli viikonloppuna jälleen aika lailla, joten taitaa tämä sairasloma tulla todellakin tarpeeseen. Nyt kun vain kaikki menisi hyvin loppuun saakka.

Cazze 25+2

Sairaslomalla

Tänään minut määrättiin kolmen viikon sairaslomalle supistuksien vuoksi. Alkoivat jo viime viikolla, ja perjantaina kävin lääkärissä niiden takia. Kohdunsuulla tilanne oli onneksi hyvä, ja käiverölläkin oli kova meno kohdussa päällä =)

Lääkäri ehdotti jo silloin sairaslomaa, mutta sanoin vielä kokeilevani töissä. Tänään tulin sitten kuitenkin toisiin aatoksiin, kun supistelut tuntuivat oikein ärhäköityvän, ilmeisesti istumatyö niitä oikein lisää. Kun yksi supistelu loppui, niin toinen jo melkein alkoi. Ovat onneksi kivuttomia, mutta aika ikävän tuntoisia. Lääkärin mukaan tuo minulla oleva kohdun väliseinä lisää supistusalttiutta nyt kun kohtu joutuu venymään. Toivoa kuitenkin on, että loppuraskaus voi sujua sitten taas ihan ongelmitta.

Kyllähän tuo kolmen viikon sairasloma minua kauhistutti. Koska muuten koen itseni terveeksi, niin olo on sellainen kuin pinnaisi töistä, melkein häpeillen piti sairaslomasta pomollekin kertoa. Ymmärrän kyllä, että nyt on ajateltava vauvan parasta. Onneksi pomo oli ymmärtäväinen ja patisteli kotiin. Tilannetta katsotaan uudelleen sitten kesä-heinäkuun vaihteessa. Kolme viikkoahan minulla vielä heinäkuussa olisi töitä ennen kesä- ja mammalomaa, jospa tilanne on rauhoittunut silloin sen verran että pääsisin vielä töissä piipahtamaan.

Supisteluita lukuunottamatta raskaus tuntuu etenevän hyvin, nyt maha on alkanut kasvaa oikein vauhdilla. Nyt kun viikkoja kertyy, niin pikkuhiljaa sitä on alkanut myös henkisesti valmistautua siihen, että tämä raskaus kaikkien todennäköisyyksien mukaan olisi menossa loppuun saakka. Mutta vieläkin ramppaan tsekkaamassa mm. keskenmenoriskejä, ja niiden mukaan 98-prosenttisesti nyt oltaisiin loppuun asti menossa. Mutta perus-pessimistisenä minä tietenkin tuijotan sitä kahta prosenttia...

Ylihuomenna olisi sitten se 4D-ultra. Ihanaa päästä katsomaan, miltä meidän pikkuinen näyttää kasvoistaan. Toivottavasti on yhteistyökykyisellä päällä ja hyvät näkymät saadaan =)

Cazze 24+2