Olen määrättynä kolmen päivän sairaslomalle johtuen lisääntyneestä vuodosta sekä kohdunkaulasta, joka on auennut hieman. Alavatsa arkana, mutta ei kovia kipuja ainakaan vielä. Vuoto ruskeaa, ei vielä veristä. Sydänäänet kuuluu. Torstaiaamuna neuvolalääkäri.
Ei oikein jaksa enää edes miettiä. Se siitä optimistisuudesta. Kunpa nyt joku selvännäkijä kertois, että miten tässä oikein käy. Nyt minun pitäis vain maata ja ajatella kukkasia. Ei onnistu, ei.
Cazze 14+2
maanantaina, maaliskuuta 31, 2008
sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008
Optimistisuutta opiskelemassa
perjantain käynnillä keskussairaalan naistentautien poliklinikalla ei selvinnyt juurikaan mitään. Niin se vain taitaa olla, että minun kohdalle osuu kaikki alalle opettelevat, tällä kertaa oli kyseessä erikoistuva lääkäri. Mutta ehkäpä tämä vuoto onkin sellaista, ettei siitä juuri mitään kummempaa saa selville.
Sillä hetkellä ei vuotoa näkynyt yhtään, ja ultralla katsottaessa kaikki näytti olevan oikein hyvin. Näki myös kohdussani toisen pienen ontelon, eli kai minulla ainakin osittainen väliseinä on. Lääkäri sanoi kuitenkin, että näyttäisi siltä, että istukka on kiinnittynyt kuitenkin vastakkaiselle puolelle kuin missä väliseinä on, mutta ilmeisesti sitä istukan sijaintia ei oikein voi vielä arvioida.
Käiverö on kai jo hermostunut jatkuvista urkkijoista, nytkin tuntui, että se oikein sohi nyrkeillään sitä ultralaitetta kohti. Ja touhuahan se oli täynnä jälleen. Lääkäri sai pää-perämitaksi 13+1, vaikka piti olla menossa 13+6, mutta sanoikin, että oli sen verran kippurassa, ettei tulos ole oikein luotettava. Eli päätin olla panikoimatta siitä sen enempää.
Vuodoista lääkäri sanoi ettei kannata huolestua. Sitä voi tulla kuulemma niin istukasta kuin kohdunsuulta, mutta näinkin pieninä määrinä on vaaratonta. Ymmärsi kyllä pelkoni, kun kerroin että edellistä keskenmenoa edelsi myös tuhruttelua. Nyt olen sitten yrittänyt opetella optimistisuutta. Vaikka nyt parina päivänä on pientä tuhrua ollutkin, niin en ole niistä nyt sen enempää pillastunut, sillä dopplerilla kuuluu terhakkaat sydänäänet. Tuo laite on kyllä meille korvaamaton, olisin varmaan rampannut muutoin päivystyksessä koko ajan. Mutta mikäli vuodot vielä jatkuvat pitkään, niin tilaan sen ajan yksityiselle.
Eilen oli taas tasaviikkojen juhlaa, 14 viikkoa olisi nyt kasassa. Juuri tuossa miehen kanssa tutkimme Kelan sivuja, ja laskimme, että minulla olisi äitiyslomalle jäänti viimeistään 23. elokuuta. Kun siihen eteen lisäisi vielä kesäloman, niin voisin jäädä töistä pois jo heinäkuun puolessa välissä. Töitä olisi siis jäljellä enää 3,5 kuukautta. Aika hurjan ihanalta ajatus ainakin tuntuu!
Töissä olen kertonut pomolleni, hänen lisäkseen tietää kaksi työkaveria. Kaikki ovat luvanneet olla asiaa kuuluttamatta, mutta enpä tuota taida enää pystyä kovin kauaa peittelemään. Jotenkin tuo 16 viikon raja kummittelee kuitenkin koko ajan taka-alalla, vaikka yritänkin opetella sitä optimistisuutta. Tämä raskaus on nyt täysin eri kuin aikaisempi, se minun pitäisi muistaa. Kiitos muuten kommenteista, olikohan se Elina joka totesi, että "tämän lapsen on tarkoitus tulla maailmaan". Se tuntui todella hyvältä, ja siihen minäkin haluan nyt uskoa.
Cazze 14+1
Sillä hetkellä ei vuotoa näkynyt yhtään, ja ultralla katsottaessa kaikki näytti olevan oikein hyvin. Näki myös kohdussani toisen pienen ontelon, eli kai minulla ainakin osittainen väliseinä on. Lääkäri sanoi kuitenkin, että näyttäisi siltä, että istukka on kiinnittynyt kuitenkin vastakkaiselle puolelle kuin missä väliseinä on, mutta ilmeisesti sitä istukan sijaintia ei oikein voi vielä arvioida.
Käiverö on kai jo hermostunut jatkuvista urkkijoista, nytkin tuntui, että se oikein sohi nyrkeillään sitä ultralaitetta kohti. Ja touhuahan se oli täynnä jälleen. Lääkäri sai pää-perämitaksi 13+1, vaikka piti olla menossa 13+6, mutta sanoikin, että oli sen verran kippurassa, ettei tulos ole oikein luotettava. Eli päätin olla panikoimatta siitä sen enempää.
Vuodoista lääkäri sanoi ettei kannata huolestua. Sitä voi tulla kuulemma niin istukasta kuin kohdunsuulta, mutta näinkin pieninä määrinä on vaaratonta. Ymmärsi kyllä pelkoni, kun kerroin että edellistä keskenmenoa edelsi myös tuhruttelua. Nyt olen sitten yrittänyt opetella optimistisuutta. Vaikka nyt parina päivänä on pientä tuhrua ollutkin, niin en ole niistä nyt sen enempää pillastunut, sillä dopplerilla kuuluu terhakkaat sydänäänet. Tuo laite on kyllä meille korvaamaton, olisin varmaan rampannut muutoin päivystyksessä koko ajan. Mutta mikäli vuodot vielä jatkuvat pitkään, niin tilaan sen ajan yksityiselle.
Eilen oli taas tasaviikkojen juhlaa, 14 viikkoa olisi nyt kasassa. Juuri tuossa miehen kanssa tutkimme Kelan sivuja, ja laskimme, että minulla olisi äitiyslomalle jäänti viimeistään 23. elokuuta. Kun siihen eteen lisäisi vielä kesäloman, niin voisin jäädä töistä pois jo heinäkuun puolessa välissä. Töitä olisi siis jäljellä enää 3,5 kuukautta. Aika hurjan ihanalta ajatus ainakin tuntuu!
Töissä olen kertonut pomolleni, hänen lisäkseen tietää kaksi työkaveria. Kaikki ovat luvanneet olla asiaa kuuluttamatta, mutta enpä tuota taida enää pystyä kovin kauaa peittelemään. Jotenkin tuo 16 viikon raja kummittelee kuitenkin koko ajan taka-alalla, vaikka yritänkin opetella sitä optimistisuutta. Tämä raskaus on nyt täysin eri kuin aikaisempi, se minun pitäisi muistaa. Kiitos muuten kommenteista, olikohan se Elina joka totesi, että "tämän lapsen on tarkoitus tulla maailmaan". Se tuntui todella hyvältä, ja siihen minäkin haluan nyt uskoa.
Cazze 14+1
keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008
Kun ei mistään tiedä mitään...
Pääsiäisenä vuotoa alkoi tulla runsaammin, sunnuntaina jouduin vaihtamaan pikkuhousunsuojaa oikein urakalla. Vuoto oli nyt tummanruskeaa, joten pelästyin aika lailla. Olimme mökillä ja valvoin lähes koko yön, ja jos nukahdin niin näin painajaisia. Tuntui siltä, kuin minut olisi laitettu elämään viime raskaus hetki hetkeltä uudelleen. Yön pimeimpinä tunteina olin jo tosi pessimistinen ja itkin jo etukäteen kaikkea mitä minulla olisi edessä. Onneksi kotidoppler oli mukana, niin tiesin että käiveröllä oli ainakin vielä kaikki hyvin.
Sen jälkeen vuoto on taas harventunut, mutta jokaisena päivänä on jotakin lorahdellut. Oma terveydenhoitajani on lomalla, mutta hänen kollegansa otti minut neuvolassa vastaan ja kurkkasi ultralla sen verran, että näimme että pikkuisella oli kova meno päällä kohdussa, potki ja heilutteli käsiään. Hän hommasi minulle myös terveyskeskuslääkärille ajan, lääkäri on sama joka on omalääkärikseni merkitty muutenkin neuvolassa. Terveydenhoitaja yritti lohduttaa, että joskus kohdunsuu on vain niin verevä, että yhden verisuonen katkeaminenkin voi aiheuttaa nuo oireet.
En vain halua kuulla enää kenenkään sanovan, että jos menee kesken, niin sille ei voi mitään, vasta yli 21-viikkoisia tutkitaan tarkemmin. Tämä sisälläni kasvava pikku olento on minulle jo niin totisinta totta, että en halua kuulla yhtään kylmää kliinistä luokittelua siitä, milloin asiaa kannattaa tutkia ja milloin ei. Haluaisin, että minut ja pelkoni otettaisiin tosissaan, ja joku asiantunteva lääkäri tutkisi minut perin pohjin, ja esim. näyttäisi ultrassa, että katso, tuossa on pieni verenpurkauma, josta ei ole mitään vaaraa. Ja että katso, tuossa on pikku sikiö, jolla on kaikki hyvin, eikä tarvitse huolestua enää yhdestäkään tuhrusta, vaan saatte valmistautua tulemaan vanhemmiksi... Mutta mahdollistahan se ei ole.
Kaksi viikkoa vielä siihen, kun menetimme ensimmäisemme.
Cazze 13+4
Sen jälkeen vuoto on taas harventunut, mutta jokaisena päivänä on jotakin lorahdellut. Oma terveydenhoitajani on lomalla, mutta hänen kollegansa otti minut neuvolassa vastaan ja kurkkasi ultralla sen verran, että näimme että pikkuisella oli kova meno päällä kohdussa, potki ja heilutteli käsiään. Hän hommasi minulle myös terveyskeskuslääkärille ajan, lääkäri on sama joka on omalääkärikseni merkitty muutenkin neuvolassa. Terveydenhoitaja yritti lohduttaa, että joskus kohdunsuu on vain niin verevä, että yhden verisuonen katkeaminenkin voi aiheuttaa nuo oireet.
En vain halua kuulla enää kenenkään sanovan, että jos menee kesken, niin sille ei voi mitään, vasta yli 21-viikkoisia tutkitaan tarkemmin. Tämä sisälläni kasvava pikku olento on minulle jo niin totisinta totta, että en halua kuulla yhtään kylmää kliinistä luokittelua siitä, milloin asiaa kannattaa tutkia ja milloin ei. Haluaisin, että minut ja pelkoni otettaisiin tosissaan, ja joku asiantunteva lääkäri tutkisi minut perin pohjin, ja esim. näyttäisi ultrassa, että katso, tuossa on pieni verenpurkauma, josta ei ole mitään vaaraa. Ja että katso, tuossa on pikku sikiö, jolla on kaikki hyvin, eikä tarvitse huolestua enää yhdestäkään tuhrusta, vaan saatte valmistautua tulemaan vanhemmiksi... Mutta mahdollistahan se ei ole.
Kaksi viikkoa vielä siihen, kun menetimme ensimmäisemme.
Cazze 13+4
tiistaina, maaliskuuta 18, 2008
Terkut touhuajalta!
Pikaista raporttia, ennen kuin koirat kutsuu ulos...
Eli ultrassa kaikki näytti olevan ok, pikkuinen siellä heilui ja touhusi niin, ettei ultraaja meinannut perässä pysyä. Käiverö sai hikankin kesken kaiken ja sammutti sen työntämällä peukalon suuhun. Pää-perämitta oli 59,8 milliä ja laskettu aika pysyi samana, 27.9. niskaturvoketta oli 1,6, mikä oli kuulemma normaalilukema.
Muuten en kyllä sitten viisastunutkaan, vuodosta ei hoitaja osannut sanoa mitään. Kai olisi pitänyt olla lääkäri jos olisi sitä halunnut tutkia. Uskoi sen johtuvan kohdunkaulan normaalista pikku tihkuttelusta. Ei myöskään kommentoinut istukan paikasta mitään, sanoi että on pienessä kohdussa vielä niin laajalle levittäytynyt, että sen paikkaa ei pysty arvioimaan. Kumma juttu sinänsä, sillä jo alkuraskauden ultrassa lääkäri sen paikkaa minulla jo arvioi... Oli kylläkin joku aloitteleva ultraaja, että ehkä ei senkään vuoksi halunnut alkaa analysoimaan tarkemmin. Muuten oli kyllä tosi symppis, saimme kuviakin mukaan kymmenkunta ja toivotteli meille vielä oikein sydämellisesti parempaa onnea tähän odotukseen. Pissanäytteen kävin kuitenkin antamassa, ja tulehduskokeita otetaan vielä neuvolan kautta.
Eli nyt siis kaikki on ainakin toistaiseksi hyvin, mutta minulla tuo pelko taitaa pysyä sydänalassa tuonne 16 viikolle saakka, ja varmaan siitä eteenkin päin. Nyt kun vuoto vielä jatkuu, niin ei osaa olla ihan huoleton. Nyt vain täytyy tyytyä siihen, että mie en pysty sitä rääpälettä auttamaan tahdonvoimalla vaikka niin kuinka yrittäisin tehdä. Yritän nyt vain ottaa mahdollisimman rennosti ja pysyä luottavaisena että kaikki menee painollaan.
Samalla tavalla kuin silloin viimeksikin, me kuitenkin rakastuimme taas ihan täysillä siihen pikku huitojaan. Minä tietenkin pillahdin onnen itkuun, ja kyllähän mieskin aika totisena oli. Oli jotenkin paljon touhukkaampi tapaus kuin aikaisempi, jota piti herätellä touhuamaan, tällä oli kova meno pällä koko ajan. Otti kohdun seinämästä vauhtia ja oikein ponnisti vauhtia, käänteli kylkeä, heilutteli käsiä ja päätä. Toukokuun lopussa meillä sitten seuraavat treffit olisi rakenneultran merkeissä, toivottavasti silloin tavataan....
Eli ultrassa kaikki näytti olevan ok, pikkuinen siellä heilui ja touhusi niin, ettei ultraaja meinannut perässä pysyä. Käiverö sai hikankin kesken kaiken ja sammutti sen työntämällä peukalon suuhun. Pää-perämitta oli 59,8 milliä ja laskettu aika pysyi samana, 27.9. niskaturvoketta oli 1,6, mikä oli kuulemma normaalilukema.
Muuten en kyllä sitten viisastunutkaan, vuodosta ei hoitaja osannut sanoa mitään. Kai olisi pitänyt olla lääkäri jos olisi sitä halunnut tutkia. Uskoi sen johtuvan kohdunkaulan normaalista pikku tihkuttelusta. Ei myöskään kommentoinut istukan paikasta mitään, sanoi että on pienessä kohdussa vielä niin laajalle levittäytynyt, että sen paikkaa ei pysty arvioimaan. Kumma juttu sinänsä, sillä jo alkuraskauden ultrassa lääkäri sen paikkaa minulla jo arvioi... Oli kylläkin joku aloitteleva ultraaja, että ehkä ei senkään vuoksi halunnut alkaa analysoimaan tarkemmin. Muuten oli kyllä tosi symppis, saimme kuviakin mukaan kymmenkunta ja toivotteli meille vielä oikein sydämellisesti parempaa onnea tähän odotukseen. Pissanäytteen kävin kuitenkin antamassa, ja tulehduskokeita otetaan vielä neuvolan kautta.
Eli nyt siis kaikki on ainakin toistaiseksi hyvin, mutta minulla tuo pelko taitaa pysyä sydänalassa tuonne 16 viikolle saakka, ja varmaan siitä eteenkin päin. Nyt kun vuoto vielä jatkuu, niin ei osaa olla ihan huoleton. Nyt vain täytyy tyytyä siihen, että mie en pysty sitä rääpälettä auttamaan tahdonvoimalla vaikka niin kuinka yrittäisin tehdä. Yritän nyt vain ottaa mahdollisimman rennosti ja pysyä luottavaisena että kaikki menee painollaan.
Samalla tavalla kuin silloin viimeksikin, me kuitenkin rakastuimme taas ihan täysillä siihen pikku huitojaan. Minä tietenkin pillahdin onnen itkuun, ja kyllähän mieskin aika totisena oli. Oli jotenkin paljon touhukkaampi tapaus kuin aikaisempi, jota piti herätellä touhuamaan, tällä oli kova meno pällä koko ajan. Otti kohdun seinämästä vauhtia ja oikein ponnisti vauhtia, käänteli kylkeä, heilutteli käsiä ja päätä. Toukokuun lopussa meillä sitten seuraavat treffit olisi rakenneultran merkeissä, toivottavasti silloin tavataan....
maanantaina, maaliskuuta 17, 2008
Huomenna viisaampi...
Huomenna olisi heti yhdeksältä aamulla np-ultra, eli sinne asti pitäisi nyt vain malttaa odottaa. Soitin asiasta neuvolaankin, mutta eivätpä osanneet oikein muuta sanoa kuin että odottaa nyt sitä ultraa. Terveydenhoitaja kyllä lohdutteli, että voi olla ihan harmitonta vuotoa.
Se vuotoa on jatkunut tänäänkin, ja lisäksi kohtu tuntuu hyvin aralta. En varmaan olisikaan niin hädissäni, mutta tuo kohdun aristaminen saa kyllä pelkäämään. Äsken kuuntelin jälleen sydänäänet, ja kyllä siellä ainakin vielä on elämää.
Olo on ollut aika lannistunut, viime raskauden aikaiset pelot ovat palautuneet oikein kunnolla mieleen. No, yhden päivän taisinkin ehtiä "turvallisten viikkojen" täyttymisestä iloita. Rukoilen koko ajan mielessäni, että tämän lapsen annettaisiin meille jäädä... Sinnittele nyt pikkuinen, huomenna selviää mikä ihme siellä meidän oloamme kiusaa...
Se vuotoa on jatkunut tänäänkin, ja lisäksi kohtu tuntuu hyvin aralta. En varmaan olisikaan niin hädissäni, mutta tuo kohdun aristaminen saa kyllä pelkäämään. Äsken kuuntelin jälleen sydänäänet, ja kyllä siellä ainakin vielä on elämää.
Olo on ollut aika lannistunut, viime raskauden aikaiset pelot ovat palautuneet oikein kunnolla mieleen. No, yhden päivän taisinkin ehtiä "turvallisten viikkojen" täyttymisestä iloita. Rukoilen koko ajan mielessäni, että tämän lapsen annettaisiin meille jäädä... Sinnittele nyt pikkuinen, huomenna selviää mikä ihme siellä meidän oloamme kiusaa...
sunnuntaina, maaliskuuta 16, 2008
Pelkoa!
Minulla on tullut vaaleanruskeaa vuotoa.... Sydänäänet kuuluivat kuitenkin dopplerilla... Mutta jotenkin kuuluivat paljon heikommin. Syke oli kuitenkin noin 170 luokkaa... Nyt pelottaa. Lisäksi on aivan kauhea päänsärky, tuntuu vain pahenevan... Luoja, anna kaiken olla kunnossa!
lauantaina, maaliskuuta 15, 2008
Merkkipaalulla seisoskellaan!
Eli 12+0 tänään! Ensimmäinen tavoite on siis ainakin saavutettu. Sitten katse vaan kohti 16 viikon rajapyykkiä...
Olo on ollut ihan hyvä, tänään on vain vatsanseutu tuntunut aika aralta, kenties siellä kohtu taas kasvaa... Pieni huilaaminen tekisi kuitenkin terää, töissä on ollut kiireitä ja tänäänkin olin ennen iltavuoroon menoa kielikurssilla. Kun pääsen kotiin, lupaan olla tekemättä yhtään mitään.
Nyt pelko keskenmenosta alkaa olla aika voimakas. Mietin koko ajan, että miten kestän, jos tämäkin otetaan pois. Tutkin aikaisempia kirjoituksiani, viime raskaudessa ensimmäinen verinen vuoto alkoi viikoilla 12+4. Kolme viikkoa silloin vielä sinniteltiin ennen kuin raskaus sitten päättyi. Nyt tietysti toivon, ettei mitään säikyttäviä vuotoja tulisi ainuttakaan, ja pääsisin kokemaan myös keski- ja loppuraskauden.
Vanhempani tietävät nyt raskaudesta. Tarkoitus oli kertoa vasta pääsiäisenä, mutta niinhän se vatsan kumpu sitten paljasti meidät. Äiti kysyi asiasta hyvin varovaisesti, kertoi ajatelleensa, ettei halua loukata jos olenkin vain lihonut... =) Mies ei ole kertonut kenellekään, minulla sen sijaan tietää jo yksi työkaveri, vanhemmat, kolme ystävää ja isosisko.
Raskaushormonit ovat saaneet kipinöitä myös parisuhteeseen. Kovin iso asia ei tarvitse olla, josta hiillyn. Toisaalta kaipaisin nyt extrahuomiota, mutta mies on tuiskahtelujeni vuoksi varpaillaan ja pysyttelee kaukana. Ja minä sitten ärsyynnyn ja oravanpyörä on valmis.
Huomaan myös haluavani vetäytyä hiljaisuuteen, oman rauhaan. Saatan vain makoilla sängyllä ja antaa ajatuksen lentää. Mietin tulevaisuutta, minkälainen se voisi olla jos kaikki menee hyvin. Kuinka erilaista on sitten, kun pieni käärö tulee laittamaan elämänrytmimme uuteen uskoon. Etusijalla ei ole enää minä eikä me kaksi, vaan se pieni käärö ja sen tarpeet. Sen jälkeen on vasta aikuisten vuoro.
Jos vain niin käy. Jos ja jos ja jos. Inhottava sana.
Olo on ollut ihan hyvä, tänään on vain vatsanseutu tuntunut aika aralta, kenties siellä kohtu taas kasvaa... Pieni huilaaminen tekisi kuitenkin terää, töissä on ollut kiireitä ja tänäänkin olin ennen iltavuoroon menoa kielikurssilla. Kun pääsen kotiin, lupaan olla tekemättä yhtään mitään.
Nyt pelko keskenmenosta alkaa olla aika voimakas. Mietin koko ajan, että miten kestän, jos tämäkin otetaan pois. Tutkin aikaisempia kirjoituksiani, viime raskaudessa ensimmäinen verinen vuoto alkoi viikoilla 12+4. Kolme viikkoa silloin vielä sinniteltiin ennen kuin raskaus sitten päättyi. Nyt tietysti toivon, ettei mitään säikyttäviä vuotoja tulisi ainuttakaan, ja pääsisin kokemaan myös keski- ja loppuraskauden.
Vanhempani tietävät nyt raskaudesta. Tarkoitus oli kertoa vasta pääsiäisenä, mutta niinhän se vatsan kumpu sitten paljasti meidät. Äiti kysyi asiasta hyvin varovaisesti, kertoi ajatelleensa, ettei halua loukata jos olenkin vain lihonut... =) Mies ei ole kertonut kenellekään, minulla sen sijaan tietää jo yksi työkaveri, vanhemmat, kolme ystävää ja isosisko.
Raskaushormonit ovat saaneet kipinöitä myös parisuhteeseen. Kovin iso asia ei tarvitse olla, josta hiillyn. Toisaalta kaipaisin nyt extrahuomiota, mutta mies on tuiskahtelujeni vuoksi varpaillaan ja pysyttelee kaukana. Ja minä sitten ärsyynnyn ja oravanpyörä on valmis.
Huomaan myös haluavani vetäytyä hiljaisuuteen, oman rauhaan. Saatan vain makoilla sängyllä ja antaa ajatuksen lentää. Mietin tulevaisuutta, minkälainen se voisi olla jos kaikki menee hyvin. Kuinka erilaista on sitten, kun pieni käärö tulee laittamaan elämänrytmimme uuteen uskoon. Etusijalla ei ole enää minä eikä me kaksi, vaan se pieni käärö ja sen tarpeet. Sen jälkeen on vasta aikuisten vuoro.
Jos vain niin käy. Jos ja jos ja jos. Inhottava sana.
tiistaina, maaliskuuta 04, 2008
Päiviä kulutellen
Laskuri sivun päällä ilmoittaa, että enää reilu 200 päivää olisi odotettavana. Ja mehän odotetaan... Tuntuu hullulta ajatella elämää kauemmas, kun ei osaa yhtään olla varma, onko meitä syyskuun lopussa kolme vai edelleenkin kaksi. Niin, en minä tästä pessimismistä pääse näköjään mihinkään... Seuraava merkkipaalu olisi np-ultra 18.3. Mikäli kaikki näyttää olevan hyvin, lupaan edes hieman hengähtää. Sen jälkeen varmaankin odotan kauhunsekaisin tuntein viikkojen 15+5 ohittamista.
Vauskilla on ainakin vielä kaikki hyvin, sydänäänet kuuluvat kotidopplerilla. Olen kyllä yrittänyt rajoittaa sen käyttöä, joku tuolla keskustelupalstoilla kun jo epäili, että onko se laite turvallinen. Parin tunnin nettitutkimuksen jälkeen kyllä uskon, että on, mutta parempi ettei ota riskejä senkään kanssa. Olenkohan kolme kertaa nyt kuunnellut, ja aina silloin kun on ollut outoja vihlontoja ja alkanut huolestuttamaan.
Kiitos kaikille kommentoineille liittyen tuohon kohdun väliseinään! Kaikki onnistumistarinat ovat huojentaneet mieltäni. Nyt oikeasti jännään enää sitä, että mihin se istukka nyt on päätynyt. Se selvinnee siellä np-ultrassa.
Suunnitelmissamme olisi kertoa pääsiäisenä vanhemmillemme, silloin kun on ultrakin jo takana. Ensi viikonloppuna olemme menossa käymään kotonani, joten pitänee etsiä väljää vaatetta ja ostaa alkoholiton siideri... =) Maha kun alkaa jo näkyä, etenkin iltaisin on jo aikamoinen pömppö. Haluan pitää asian salassa vielä työpaikallani, joten aikamoista vatsan sisäänvetoa tässä saa kyllä tehdä.
Armoton nälkä on kai hankalinta. Etenkin omenia ja muita hedelmiä menee vaikka kuinka, mutta himo on myös normaaliin kotiruokaan, näkkileipään sekä suolakurkkuihin. Mikäli syöminen jää väliin, niin tosi nopeasti iskee heikotus ja etova olo. Taidan muistuttaa vielä rahtilaivaa ennenkuin nyytti omiin käsiin saadaan. (ja heti kun kirjoitin tuon, niin piti soimata itseään siitä, että antaa itsensä toivoa liikaa. Hitto tämä jatkuva jossittelu on raastaavaa....!)
Nyt pitää mennä tutkimaan jääkaappia, siellä on varmasti jotakin huippuhyvää jäänyt huomaamatta...
Vauskilla on ainakin vielä kaikki hyvin, sydänäänet kuuluvat kotidopplerilla. Olen kyllä yrittänyt rajoittaa sen käyttöä, joku tuolla keskustelupalstoilla kun jo epäili, että onko se laite turvallinen. Parin tunnin nettitutkimuksen jälkeen kyllä uskon, että on, mutta parempi ettei ota riskejä senkään kanssa. Olenkohan kolme kertaa nyt kuunnellut, ja aina silloin kun on ollut outoja vihlontoja ja alkanut huolestuttamaan.
Kiitos kaikille kommentoineille liittyen tuohon kohdun väliseinään! Kaikki onnistumistarinat ovat huojentaneet mieltäni. Nyt oikeasti jännään enää sitä, että mihin se istukka nyt on päätynyt. Se selvinnee siellä np-ultrassa.
Suunnitelmissamme olisi kertoa pääsiäisenä vanhemmillemme, silloin kun on ultrakin jo takana. Ensi viikonloppuna olemme menossa käymään kotonani, joten pitänee etsiä väljää vaatetta ja ostaa alkoholiton siideri... =) Maha kun alkaa jo näkyä, etenkin iltaisin on jo aikamoinen pömppö. Haluan pitää asian salassa vielä työpaikallani, joten aikamoista vatsan sisäänvetoa tässä saa kyllä tehdä.
Armoton nälkä on kai hankalinta. Etenkin omenia ja muita hedelmiä menee vaikka kuinka, mutta himo on myös normaaliin kotiruokaan, näkkileipään sekä suolakurkkuihin. Mikäli syöminen jää väliin, niin tosi nopeasti iskee heikotus ja etova olo. Taidan muistuttaa vielä rahtilaivaa ennenkuin nyytti omiin käsiin saadaan. (ja heti kun kirjoitin tuon, niin piti soimata itseään siitä, että antaa itsensä toivoa liikaa. Hitto tämä jatkuva jossittelu on raastaavaa....!)
Nyt pitää mennä tutkimaan jääkaappia, siellä on varmasti jotakin huippuhyvää jäänyt huomaamatta...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
