Ohi on - Mammaloma

Tänään on äitiyslomani viimeinen päivä. Miten ihmeessä aika menee noin nopeaa? Ihan oikeasti, kaikki te äitiyslomalla olevat, kaikki sanoo, että nauttikaa, niin NAUTTIKAA!!! Kaipaan tätä aikaa jo nyt. Pitäisiköhän sitä pikkukakkosta alkaa toivomaan?

Huomisesta alkaen olen siis jälleen työelämässä (joskin kesälomalla), ja pian pomo haluaa kuulla ratkaisuni siitä, jäänkö kotiin vai en.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että olen palaamassa töihin. Innoittajana oli pomoni, joka kysyi, kiinnostaisiko minulla uusi työtehtävä. Kyseessä olisi päivätyyö aikaisemman vuorotyön sijaan, ja lisäksi voisin tehdä lyhennettyä työpäivää. Tarpeen vaatiessa voisin tehdä töitä myös kotoa. Kuulosti niin hyvältä, että olen alkanut nyt sulatella ajatusta siitä, että aloitamme tutustumisen päiväkotiin elokuun lopussa, ja syyskuun puolessa välissä aloittaisin työt.

Typy vaikuttaa ainakin nyt niin reippaalta, että uskon hänen sopeutuvan päiväkotiin. Haluan ainakin kovasti uskoa niin.

Tyttö nousee nyt kovasti seisomaan, ja uhkarohkeasti myös irroittaa otettaan tuesta. Pystyssä pysytään yleensä pari sekuntia, minkä jälkeen sitten tullaan onneksi yleensä pylly edellä maahan. Uskon, että ensiaskeleet ovat tuossa vuoden tietämissä, selaisella vimmalla tyttö tuntuu nyt harjoittelevan. Eli pientä toivoa olisi siitä, että askeleet olisi jo otettu ennen päiväkotia. Pahimpia pelkojani on, että en olisi tuota huippuhetkeä omin silmin todistamassa.

Toivon että te, joiden mielestä päätökseni on väärä, ette moralisoisi minua. Uskokaa pois, kamppailen asian kanssa joka ikinen päivä. Plkään kuitenkin, että mikäli en nyt ota minulle tarjottua uutta työtä vastaan, paikan saa joku muu. Pelkään myös toiveidemme päiväkotipaikan menettämistä. Ylitse kaiken pelkään kuitenkin, että tyttöni ei sopeudu vaan tuntee tulleensa hylätyksi joka ikinen aamu.

Nyt niitä rohkaisevia tarinoita, kiitos. :)