No niin, rakenneultrassa on käyty, ja hyviä uutisiahan sieltä on kerrottavana. Kaikki oli vauvan rakenteissa kuulemma kohdallaan. Vauski potki ja huitoi niin, että ultraajan anturit vaan tärähteli… Kovin ahtaan näköisesti raukkanen siellä on, mutta täytyy vain luottaa siihen, että kohtu kasvaa mukana. Painoa oli 490 grammaa, eli "margariinipaketin verran", kuten avokki totesi.
Muuten itse ultratapahtuma oli sellainen, että emme kyllä oikein pysyneet aina perässä, että mikä osa siellä ruudulla milloinkin vilahteli, mutta onneksi ultraaja näytti meille välillä myös laajempaa kuvaa. Istukka, josta aikaisemmin ainakin reuna oli kohdunsuulla, oli nyt noussut ja sijaitsi kohdun takaseinämässä. Eli vuotoja ei pitäisi ainakaan sen puolesta olla enää luvassa.
Ja se sukupuoli… Emme halunneet tietää sitä vielä. Ultraava kätilö oli kyllä hieman outo, sillä kun siinä avokin kanssa ääneen puhuimme, että emme taida haluta tietää, niin kätilö zoomasi heti anturin kohti vauvan jalkoväliä. Onneksi sitten itsekin totesi, että kuva ei ollut niin selvä että lähtisi edes veikkailemaan…. Onneksi niin, oltaisiin vahingossa vielä saatu kuulla se mitä ei haluttu kuulla.
Nyt meillä polttelisi kovasti se 4d-ultra, ja varasinkin ajan kesäkuun 11. päivälle. Niin monet ovat asiaa suositelleet, että pitäähän se käydä kurkkaamassa käiveröä sitten hieman luonnollisemmassa lookissa.
Pari päivää on nyt jonkin verran taas supistellut. Supistukset ovat olleet kivuttomia, joten kyselen asiasta tarkemmin perjantain neuvolassa. Vaikka nyt potkut voimistuvat koko ajan, ja viikot kuluvat, niin huomaan kuitenkin huolestuvani todella herkästi kaikista mahdollisista oirehdinnoista. Nytkin tuntuu vähän menkkamaista kipua, mutta lieneekö sitten kohdun kasvua. Yksi pikkukaveri ainakin jyllää siellä parhaillaan kovasti.
Muuten on vähän huolta, isoisäni on menossa heikompaan kuntoon. Syksyllä hän täyttäisi täydet 100 vuotta, ja toivon kovasti, että hän ehtisi nähdä pikkuisemme. Vaarini on fyyisesti suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta nyt viime viikkojen ajan on alkanut muisti pätkiä, ja tuntuu kovasti pelkäävän kuolemaa. Kävin häntä viikonloppuna katsomassa sairaalassa, nyt on jo päässyt kotiin.
Tuntui jotenkin niin oudolta katsoa vaariani, pientä kuihtuvaa miestä sairaalasängyssä makaamassa apea ilme kasvoillaan, kun samalla hetkellä uusi pikku ihminen potki sisälläni. Toisaalta siinä oli myös jotakin lohduttavaa. Tuo sisälläni kasvava ihminen kantaisi myös vaarini geenejä. Elämä kulkee eteenpäin.
Cazze 22+3
tiistaina, toukokuuta 27, 2008
keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008
Muksetta mahassa
Hip hei, viikot kertyvät, ihanaa! Kova elämä käy jo navanseudulla. Kaveri tuntuu olevan vilkkaana etenkin iltaisin, kun menen nukkumaan. Viikko sitten keskiviikkona mies huomasi ensimmäisen kerran liikkeet ulospäin, kun tuijotteli minun mahaa. Leveä hymy syntyi miehen kasvoille, nyt hänkin alkaa olla entistä konkreettisemmin tietoisempi käiverön olemassa olosta. "Hyvää yötä teille molemmille", onkin sitten hänen toivotuksena illalla kun laitetaan nukkumaan =)
Muutoin ei mies kovin hoivaaja-viettinen ole, eli mitään odottajan paapomista ei ainakaan vielä ole meillä huomattu. Kieltelee vain nostelemasta raskaita ja liikkumasta liikaa. Ehkäpä se sopiikin minulle, sillä en yleensä välitä turhasta hössöttämisestä. Mies oli myös innoissaan kun kerroin, että nyt kun vauva alkaa jo kuulla, kuulee se yleensä ensin paremmin isänsä matalamman äänen kuin äitinsä vähän korkeamman. Sentään vielä huomenet ja muut asiat osoitetaan minulle, eikä mahalle, mutta kenties siihenkin on tulossa muutos....
Tuntuu hullulta kuvitella, että vatsan asukki kuulee jo meidän eloamme. Aloin heti miettimään, että kuinka paljon päivän aikana oikeastaan puhunkaan. Töissä tulee puhuttua aika paljon, mutta iltaisin viihdyn aikalailla hiljaa, tietenkin tavallisista asioista miehen kanssa jutellen. Muuten äänimaailmaan sekoittuukin sitten koirien ääniä, kovia pamauksia (ammuntaa koiraharrastuksessa), musiikki on aikalailla päivittäisen radion varassa, kotona ei musiikkia juurikaan kuunnella. Laulavaa äitiä minusta tuskin tulee, ääneni on oikeasti aika kammottava... Toisaalta moni samoin ajatteleva tuttavani on kyllä lapsen myötä rohkaistunut laulamaankin, joten vannomatta paras.
Meidän käiverö kuuntelee nyt ainakin jo Bola-riipusta. Pitihän minunkin sellainen verkkokaupasta tilata kun riipuksesta kuulin. Eli se on siis meksikolainen riipus, joka helähtelee miedosti. Riipuksia oli vaikka minkälaisia, minä tilasin hopeisen maapallon. Juju on kai siinä, että kun vauski tottuu jo mahassa tuohon helähtelyyn, voi ääni rauhoittaa vauvaa syntymän jälkeenkin. Saispas nähdä pitääkö paikkansa, riipus käy kyllä ihan tavallisesta korustakin, joten testaaminen ei kysy paljon vaivaa. Minun riipukseni on tällainen.
Ensi maanantaina olisi viimeinkin rakenneultra. Me emme osaa päättää, että kysymmekö sukupuolta vai ei. Mies on sitä mieltä, että jos ei ruudulla jotakin selvästi itse näe, niin erikseen ei kysytä. Minä olen se malttamattomampi, joka haluaisi tietää. Mutta olisihan se toisaalta mukava säilyttää yllätys loppuun saakka.... Mutta tärkeintähän onkin nähdä, että käiveröllä on kaikki hyvin ja rekenteet niin kuin pitääkin. Olemme myös miettineet erilliseen 4D-ultraan menoa, siihen pitäisi mennä myös lähiviikkojen aikana, kun kohdussa vielä jonkin verran tilaa olisi. Pari sataahan sinne kuitenkin uppoaisi, joten pitää vielä miettiä. Paljon olisi kuitenkin vielä hankittavaa.
En ole muuten ottanut ainutta kuvaakaan omasta raskausmahastani. Pitäisi varmaan, sillä nyt alkaa kumpu kasvaa sellaista vauhtia, että hirvittää. Ruokaa ei enää pysty syömään yhtä paljon kuin ennen, nopeasti tulee ähkymäinen olo. Moni on todennut, etteivät kadehdi asemaani: olla kesähelteillä viimeisillään. Minä en valita, pääasia että olen.
Cazze 21+4
Muutoin ei mies kovin hoivaaja-viettinen ole, eli mitään odottajan paapomista ei ainakaan vielä ole meillä huomattu. Kieltelee vain nostelemasta raskaita ja liikkumasta liikaa. Ehkäpä se sopiikin minulle, sillä en yleensä välitä turhasta hössöttämisestä. Mies oli myös innoissaan kun kerroin, että nyt kun vauva alkaa jo kuulla, kuulee se yleensä ensin paremmin isänsä matalamman äänen kuin äitinsä vähän korkeamman. Sentään vielä huomenet ja muut asiat osoitetaan minulle, eikä mahalle, mutta kenties siihenkin on tulossa muutos....
Tuntuu hullulta kuvitella, että vatsan asukki kuulee jo meidän eloamme. Aloin heti miettimään, että kuinka paljon päivän aikana oikeastaan puhunkaan. Töissä tulee puhuttua aika paljon, mutta iltaisin viihdyn aikalailla hiljaa, tietenkin tavallisista asioista miehen kanssa jutellen. Muuten äänimaailmaan sekoittuukin sitten koirien ääniä, kovia pamauksia (ammuntaa koiraharrastuksessa), musiikki on aikalailla päivittäisen radion varassa, kotona ei musiikkia juurikaan kuunnella. Laulavaa äitiä minusta tuskin tulee, ääneni on oikeasti aika kammottava... Toisaalta moni samoin ajatteleva tuttavani on kyllä lapsen myötä rohkaistunut laulamaankin, joten vannomatta paras.
Meidän käiverö kuuntelee nyt ainakin jo Bola-riipusta. Pitihän minunkin sellainen verkkokaupasta tilata kun riipuksesta kuulin. Eli se on siis meksikolainen riipus, joka helähtelee miedosti. Riipuksia oli vaikka minkälaisia, minä tilasin hopeisen maapallon. Juju on kai siinä, että kun vauski tottuu jo mahassa tuohon helähtelyyn, voi ääni rauhoittaa vauvaa syntymän jälkeenkin. Saispas nähdä pitääkö paikkansa, riipus käy kyllä ihan tavallisesta korustakin, joten testaaminen ei kysy paljon vaivaa. Minun riipukseni on tällainen.
Ensi maanantaina olisi viimeinkin rakenneultra. Me emme osaa päättää, että kysymmekö sukupuolta vai ei. Mies on sitä mieltä, että jos ei ruudulla jotakin selvästi itse näe, niin erikseen ei kysytä. Minä olen se malttamattomampi, joka haluaisi tietää. Mutta olisihan se toisaalta mukava säilyttää yllätys loppuun saakka.... Mutta tärkeintähän onkin nähdä, että käiveröllä on kaikki hyvin ja rekenteet niin kuin pitääkin. Olemme myös miettineet erilliseen 4D-ultraan menoa, siihen pitäisi mennä myös lähiviikkojen aikana, kun kohdussa vielä jonkin verran tilaa olisi. Pari sataahan sinne kuitenkin uppoaisi, joten pitää vielä miettiä. Paljon olisi kuitenkin vielä hankittavaa.
En ole muuten ottanut ainutta kuvaakaan omasta raskausmahastani. Pitäisi varmaan, sillä nyt alkaa kumpu kasvaa sellaista vauhtia, että hirvittää. Ruokaa ei enää pysty syömään yhtä paljon kuin ennen, nopeasti tulee ähkymäinen olo. Moni on todennut, etteivät kadehdi asemaani: olla kesähelteillä viimeisillään. Minä en valita, pääasia että olen.
Cazze 21+4
maanantaina, toukokuuta 05, 2008
Mammavaatteita ja mahan silittelyä
Täällä ollaan sormet ja varpaat ristissä.... Ihan kohta pääsee juhlimaan puolivälin saavuttamista!
Kun sitten alkuraskaudessa oli pelkoja enemmänkin, niin nyt kaikki on mennyt oikein hyvin. Ei ole vuotoja, supistelut rauhoittuivat, pienen pieniä jumpsahduksia tuntuu aina iltaisin kun niitä asettuu kuuntelemaan. Sen verran heiveröiset siellä potkut kuitenkin ovat, etten liikkeitä kesken arjen aherruksia tunnista.
Olo on kyllä optimistinen, nyt uskallamme jo hieman haaveillakin kaikesta mitä meillä saattaisi olla edessä. Nyt kun miettii aikaa taaksepäin keskenmenoon ja uuteen yritykseen, tuntuu kuin niistä olisi jo valovuosia. Vastahan se oli, kun minä petyin aina uudelleen menkkojen tullessa ja pelkäsin, että meidän viimeinen mahdollisuus oli ollutta ja mennyttä. Ja ihan vastahan se oli sekin, kun sitten työpaikalle soitettiin lääkäriasemalta, että raskaushormoni oli koholla verikokeessa. Ja kyseessä piti olla juuri se kierto, missä ei tärppäystä pitänyt tapahtua! Nyt sitten hätyytellään 20 viikkoa... Jäitä tarvitaan kuitenkin vielä hattuun, puolet taipaleesta olisi vielä taitettavana...
Minulla on vauvakuumeolo vain pahentunut, olen ollut vauvojen ympäröimänä. Mieheni serkku kävi viikonloppuna piipahtamassa helmikuussa syntyneen vaavelinsa kanssa (terkut vaan J:lle!), ja sermin toisella puolella istuva työkaverini on juuri palannut töihin vauvalomaltaan, ja hänen miehensä käy vauvan kanssa silloin tällöin häntä tervehtimässä. Lisäksi olen menossa lapsenlikaksi ystäväni lapselle, joten taitaa olla jonkinlainen siedätyshoito jo meneillään =)
Olen nyt sitten virallisesti liittynyt mammavaatteilijoiden joukkoonkin. Ostin yhdet rennot kesähousut sekä yhdet farkut, joissa se ylistetty joustoresori on vyötäröllä. Ja olivathan ne kuin unelmat jalassa! Nyt pitäisi vain saada konetta sen verran lainaksi, että niistä vielä lahkeet lyhentäisin. Eli vielä siis sinnitellään perusfarkuilla. Kumpu alkaa olla jo sen verran näkyvä, että farkkujen ylin nappi pitää jo aukaista ainakin istuutuessa. Työkavereilta on jo tullut hyvää vinkkiä, että hiusrenksulla tai kuminauhalla viritetty farkun sepalus on kätevä...
Ja niin, onhan nyt tullut jo ensimmäinen "saanko koettaa sinun vatsaa" -kyselijä. Vähän kyllä hämmennyin, koska ei se pikku kumpu nyt vielä niin selvä vauvamaha ole. Mahan silittelijä vielä totesi, että todennäköisesti minulle ei isoa vatsaa edes tule. Itselläni kyllä on ihan päinvastainen olo. Antakaa minulle pyrstö, niin olen ilmiselvä valas. Mutta taatusti yksi maailman onnellisimmista valaista.
Cazze 19+2
Kun sitten alkuraskaudessa oli pelkoja enemmänkin, niin nyt kaikki on mennyt oikein hyvin. Ei ole vuotoja, supistelut rauhoittuivat, pienen pieniä jumpsahduksia tuntuu aina iltaisin kun niitä asettuu kuuntelemaan. Sen verran heiveröiset siellä potkut kuitenkin ovat, etten liikkeitä kesken arjen aherruksia tunnista.
Olo on kyllä optimistinen, nyt uskallamme jo hieman haaveillakin kaikesta mitä meillä saattaisi olla edessä. Nyt kun miettii aikaa taaksepäin keskenmenoon ja uuteen yritykseen, tuntuu kuin niistä olisi jo valovuosia. Vastahan se oli, kun minä petyin aina uudelleen menkkojen tullessa ja pelkäsin, että meidän viimeinen mahdollisuus oli ollutta ja mennyttä. Ja ihan vastahan se oli sekin, kun sitten työpaikalle soitettiin lääkäriasemalta, että raskaushormoni oli koholla verikokeessa. Ja kyseessä piti olla juuri se kierto, missä ei tärppäystä pitänyt tapahtua! Nyt sitten hätyytellään 20 viikkoa... Jäitä tarvitaan kuitenkin vielä hattuun, puolet taipaleesta olisi vielä taitettavana...
Minulla on vauvakuumeolo vain pahentunut, olen ollut vauvojen ympäröimänä. Mieheni serkku kävi viikonloppuna piipahtamassa helmikuussa syntyneen vaavelinsa kanssa (terkut vaan J:lle!), ja sermin toisella puolella istuva työkaverini on juuri palannut töihin vauvalomaltaan, ja hänen miehensä käy vauvan kanssa silloin tällöin häntä tervehtimässä. Lisäksi olen menossa lapsenlikaksi ystäväni lapselle, joten taitaa olla jonkinlainen siedätyshoito jo meneillään =)
Olen nyt sitten virallisesti liittynyt mammavaatteilijoiden joukkoonkin. Ostin yhdet rennot kesähousut sekä yhdet farkut, joissa se ylistetty joustoresori on vyötäröllä. Ja olivathan ne kuin unelmat jalassa! Nyt pitäisi vain saada konetta sen verran lainaksi, että niistä vielä lahkeet lyhentäisin. Eli vielä siis sinnitellään perusfarkuilla. Kumpu alkaa olla jo sen verran näkyvä, että farkkujen ylin nappi pitää jo aukaista ainakin istuutuessa. Työkavereilta on jo tullut hyvää vinkkiä, että hiusrenksulla tai kuminauhalla viritetty farkun sepalus on kätevä...
Ja niin, onhan nyt tullut jo ensimmäinen "saanko koettaa sinun vatsaa" -kyselijä. Vähän kyllä hämmennyin, koska ei se pikku kumpu nyt vielä niin selvä vauvamaha ole. Mahan silittelijä vielä totesi, että todennäköisesti minulle ei isoa vatsaa edes tule. Itselläni kyllä on ihan päinvastainen olo. Antakaa minulle pyrstö, niin olen ilmiselvä valas. Mutta taatusti yksi maailman onnellisimmista valaista.
Cazze 19+2
torstaina, huhtikuuta 24, 2008
Syyllinen löytyi....
Pikaista raporttia töiden ääreltä. Lääkäristä tultu, ja kerrankin oli asiantunteva ja perusteellinen lääkäri! Eli oletettu syyllinen supisteluihin löydettiin. Ilmeisesti kohdussa oleva väliseinä aiheuttaa ennenaikaisia supisteluja, koska kohtu joutuu venymään tavallista enemmän. Kohdunsuu oli oikein napakasti kiinni, kohdunkaulalla oli pituutta yli 5 senttimetriä. Mikäli supistelut alkavat häiritä elämää enemmänkin, niin on mahdollista aloittaa supistusta estävä lääke. Sen ikävänä sivuvaikutuksena on vain sydämen tykytys ja vapisevat kädet, joten en halunnut vielä aloittaa. Eli nyt vain tarkkaillaan, miten supistukset jatkuvat. Kohdunsuulta otettiin myös bakteerinäyte tulehdusten varalta ja annoin myös pissanäytteen. Mikäli olo jatkuu ihan hyvänä, niin seuraava tilannetsekkaus on sitten toukokuun lopussa rakenneultrassa.
Samalla löytyi myös syyllinen minua piinanneille verenvuodoille, istukan reuna on ihan kohdunsuulla, muuten istukka näytti olevan takaseinämässä kiinni. Sitäkin katsotaan sitten tarkemmin rakenneultrassa.
Ja käiveröllä näytti olevan kaikki hyvin, pää pyöri ja voltteja otettiin. On myös kasvanut ihan oikeaoppisesti, lääkäri sai iäksi 17+6.
Eli nyt sitten ei taas murehdita, vaan suunnataan katse sinne toukokuun loppuun. Kyllä me tästä käiverön kanssa selvitään!
Cazze 17+5
Samalla löytyi myös syyllinen minua piinanneille verenvuodoille, istukan reuna on ihan kohdunsuulla, muuten istukka näytti olevan takaseinämässä kiinni. Sitäkin katsotaan sitten tarkemmin rakenneultrassa.
Ja käiveröllä näytti olevan kaikki hyvin, pää pyöri ja voltteja otettiin. On myös kasvanut ihan oikeaoppisesti, lääkäri sai iäksi 17+6.
Eli nyt sitten ei taas murehdita, vaan suunnataan katse sinne toukokuun loppuun. Kyllä me tästä käiverön kanssa selvitään!
Cazze 17+5
keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008
Supistellen...
Parin viime päivän aikana on supistellut kovasti. Ovat kivuttomia, eli kai vaarattomia, mutta huomenna menen varmuuden vuoksi lääkärille, joka tsekkaa että paikat ovat kunnossa eikä kohdunsuu ole avautunut. Supisteluita oli etenkin eilen, varmaankin reilu kymmenen tuli iltapäivän ja illan aikana. Se kyllä sai taas huolestumaan... Onneksi sydänäänien kuuluminen dopplerilla sitten rauhoittaa heti perään, ettei isompia paniikkeja pääse syntymään.
Kiitos kaikille liikkeiden tuntemisista kertoneille. Minulla liikkeet ovat vieläkin hyvin vaimeita, etten niitä varmuudella uskalla edes sikiön liikkeiksi sanoa. Mutta eivätköhän muutaman viikon päästä ala jo tuntumaan paremmin. Sitten varmaan tuo dopplerkin saisi jäädä rauhaan, kun elonmerkkejä saisi jo muutenkin.
Jotenkin tuo huomenna odottava ultra pelottaa, vaikka tietääkin käiverön sydämen sykkivän. Kai pelkään kuulevani muita huonoja uutisia, kuten että sikiö ei ole viikkoja vastaavassa koossa tai että kohdunsuu on pehmentynyt. Taitaa se sama kylmä tunne mennä lävitseni joka ikinen kerta kun asetun makaamaan hoitopöydälle ja odotan ultraajan ensikommentteja. Suru viime keskenmenossa tuntui niin musertavalta, kun lääkäri sanoi, että "sikiössä ei valitettavasti ole elonmerkkejä". Ja siellä se kellui, elottomana mustavalkoisella ruudulla, pienet nyrkit kasvojen edessä. Silloin tuntui siltä, että edessä avautui vain pohjaton pimeys. Sinne oli vain heittäydyttävä, vaikka olisi halunnut kääntyä takaisin.
Eipäs synkistellä kuitenkaan. Vaikka kirjoitus kyllä kuvaa sitä, kuinka paljon tässä raskaudessa käyn vielä läpi noita menneitä tapahtumia. Joka päivä ne ovat jollakin tavalla läsnä, mutta etenkin aina huolestuessani raskauden etenemisestä. Mutta kaikki tämä huoli lienee sitten hyvää treeniä tulevaisuutta varten, sitä loppueleämän kestävää huolta silmälläpitäen... Ja olenhan minä jo senkin murehtimisen aloittanut, mietin tässä yksi ilta ääneen miehelleni, että miten ihmeessä sitä osaa sitten kasvattaa lapsensa niin, ettei se eksyisi aikanaan väärille poluille, houkuttimia kun on niin paljon enemmän kuin meidän ollessamme teinejä. Eli pitkälle on asiat murehdittu, juu. =)
Cazze 17+4
Kiitos kaikille liikkeiden tuntemisista kertoneille. Minulla liikkeet ovat vieläkin hyvin vaimeita, etten niitä varmuudella uskalla edes sikiön liikkeiksi sanoa. Mutta eivätköhän muutaman viikon päästä ala jo tuntumaan paremmin. Sitten varmaan tuo dopplerkin saisi jäädä rauhaan, kun elonmerkkejä saisi jo muutenkin.
Jotenkin tuo huomenna odottava ultra pelottaa, vaikka tietääkin käiverön sydämen sykkivän. Kai pelkään kuulevani muita huonoja uutisia, kuten että sikiö ei ole viikkoja vastaavassa koossa tai että kohdunsuu on pehmentynyt. Taitaa se sama kylmä tunne mennä lävitseni joka ikinen kerta kun asetun makaamaan hoitopöydälle ja odotan ultraajan ensikommentteja. Suru viime keskenmenossa tuntui niin musertavalta, kun lääkäri sanoi, että "sikiössä ei valitettavasti ole elonmerkkejä". Ja siellä se kellui, elottomana mustavalkoisella ruudulla, pienet nyrkit kasvojen edessä. Silloin tuntui siltä, että edessä avautui vain pohjaton pimeys. Sinne oli vain heittäydyttävä, vaikka olisi halunnut kääntyä takaisin.
Eipäs synkistellä kuitenkaan. Vaikka kirjoitus kyllä kuvaa sitä, kuinka paljon tässä raskaudessa käyn vielä läpi noita menneitä tapahtumia. Joka päivä ne ovat jollakin tavalla läsnä, mutta etenkin aina huolestuessani raskauden etenemisestä. Mutta kaikki tämä huoli lienee sitten hyvää treeniä tulevaisuutta varten, sitä loppueleämän kestävää huolta silmälläpitäen... Ja olenhan minä jo senkin murehtimisen aloittanut, mietin tässä yksi ilta ääneen miehelleni, että miten ihmeessä sitä osaa sitten kasvattaa lapsensa niin, ettei se eksyisi aikanaan väärille poluille, houkuttimia kun on niin paljon enemmän kuin meidän ollessamme teinejä. Eli pitkälle on asiat murehdittu, juu. =)
Cazze 17+4
maanantaina, huhtikuuta 14, 2008
Piinaviikko selätetty!
Parina viime päivänä olen sallinut itselleni uuden tunteen. Ajatuksen siitä, että kenties saankin tulla äidiksi. Olen maannut aamuisin heti herättyäni ja iltaisin ennen unta käsi vatsalla hymyillen: kenties tämä raskaus voisikin kestää loppuun saakka!
Totuus on kuitenkin se, että pääsin kriittisen viikon yli, nyt raskauteni on kestänyt pitemmälle kuin koskaan aikaisemmin!!! Tuhruvuodot ovat olleet kokonaan pois kohta viikon päivät, ja maha tuntuu kasvavan silmissä. Tuon 15+5 päivän ylittäminen oli kai minulle jokin henkinen rajapyykki, sillä positiivisuuteni on selvästi lisääntynyt. Tottahan on, että vielä voi mennä paljonkin pieleen, mutta nyt uskallan jo hivenen suunnitellakin tulevaa. Nyt olen kiitollinen jokaikisestä päivästä, joka on saatu kuljettua ohi. Pitäisi kai hankkia aamukampa, jotta saisin konkreettisesti seurata päivien kulkua.
Olen tuntenut jo jonkin aikaa pienen pieniä hipaisuja vatsassani etenkin iltaisin nukkumaan mennessä, päivisin liikkeellä ollessani en niitä vielä tunnista. Nyt liikkeet ovat vielä todella hentoja, hädintuskin niitä muusta suolitoiminnan kuplimisesta erottaa.... Nyt odotankin malttamattomana, että käiverön lihaksisto kehittyisi niin, että nuo liikkeet tuntuisivat pitkin päivää. Ja etenkin sitä, että mieskin tuntisi liikkeet vatsan läpi. Miten teillä muilla odottaneilla on ollut, millä viikoilla mies on päässyt seuraamaan muksahduksia?
Kumpuni alkaa olla jo selvästi vauvamaha, pelkän syömisen piikkiin sitä ei voisi enää laittaa. Kun tänään kahden viikon poissaolon jälkeen menin töihin, sain osakseni paljon pitkiä silmäyksiä. Yksi työtoverini asiasta jo kysyikin, joten varmaankin kaikki pian tietävät. Muutama kohdalleni suunniteltu projekti kyllä menee nyt totaalisesti myttyyn äitiysloman vuoksi, mutta so what. Tämä sisälläni kasvava pikkuinen on nyt ykkössijalla ihan kaikessa.
Cazze 16+2
Totuus on kuitenkin se, että pääsin kriittisen viikon yli, nyt raskauteni on kestänyt pitemmälle kuin koskaan aikaisemmin!!! Tuhruvuodot ovat olleet kokonaan pois kohta viikon päivät, ja maha tuntuu kasvavan silmissä. Tuon 15+5 päivän ylittäminen oli kai minulle jokin henkinen rajapyykki, sillä positiivisuuteni on selvästi lisääntynyt. Tottahan on, että vielä voi mennä paljonkin pieleen, mutta nyt uskallan jo hivenen suunnitellakin tulevaa. Nyt olen kiitollinen jokaikisestä päivästä, joka on saatu kuljettua ohi. Pitäisi kai hankkia aamukampa, jotta saisin konkreettisesti seurata päivien kulkua.
Olen tuntenut jo jonkin aikaa pienen pieniä hipaisuja vatsassani etenkin iltaisin nukkumaan mennessä, päivisin liikkeellä ollessani en niitä vielä tunnista. Nyt liikkeet ovat vielä todella hentoja, hädintuskin niitä muusta suolitoiminnan kuplimisesta erottaa.... Nyt odotankin malttamattomana, että käiverön lihaksisto kehittyisi niin, että nuo liikkeet tuntuisivat pitkin päivää. Ja etenkin sitä, että mieskin tuntisi liikkeet vatsan läpi. Miten teillä muilla odottaneilla on ollut, millä viikoilla mies on päässyt seuraamaan muksahduksia?
Kumpuni alkaa olla jo selvästi vauvamaha, pelkän syömisen piikkiin sitä ei voisi enää laittaa. Kun tänään kahden viikon poissaolon jälkeen menin töihin, sain osakseni paljon pitkiä silmäyksiä. Yksi työtoverini asiasta jo kysyikin, joten varmaankin kaikki pian tietävät. Muutama kohdalleni suunniteltu projekti kyllä menee nyt totaalisesti myttyyn äitiysloman vuoksi, mutta so what. Tämä sisälläni kasvava pikkuinen on nyt ykkössijalla ihan kaikessa.
Cazze 16+2
torstaina, huhtikuuta 03, 2008
Viikkoja keräilemään
Lääkärissä käyty. Tärkein uutinen oli se, että kohdunsuu oli erittäin napakasti kiinni! Vuotoa oli nyt tutkimushetkelläkin, lääkäri katsoi vauskin vointia ultrallakin. Mitään syytä vuodolle ei kuitenkaan löytynyt, hematoomaa ei kohdussa tai istukan läheisyydessä näkynyt. Lääkäri arveli, että minun vuotoni olisi muualta limakalvoilta.
Eli mysteeriksi tuo vuoto nyt sitten näyttää jäävän, mutta nyt on tärkeintä se, että ainakin nyt kaikki näytti olevan kunnossa. Määrättiin kuitenkin vielä kaksi päivää sairaslomaa, jotta ottaisin vielä rennosti, sitten minulla alkaakin viikon hiihtoloma, niin voin jatkaa samalla linjalla. Olen jo miettinyt, että olenko turhankin pelokas, mutta ehkäpä pelko on sallittua. Nyt minun on kuitenkin tuo tuhruttelu kestettävä ja uskottava, että on normaalia. Ensi viikon torstain haluan etenkin ohittaa hyvillä mielin murehtimatta.
Kävin ystäväni kanssa lounaalla, tuntui hyvältä purkaa ulos kaikkia pelkoja kuten toiveitakin. Hänellä on 1-vuotias suloinen poika, ja hän on ollut tukipylvääni raskauden alkumetreiltä saakka. Vaikka lapsettomana olen kokenut monesti tippuneeni lapsiperheiden jutusteluiden ulkopuolelle, niin nyt oikein imen kaikkea tietoa nukkumisista ja ruokailuista vauvan kehitykseen. Tuntuu että olen ihan untamo kaikkien niiden asioiden keskellä. Ehkäpä nyt on pikku hiljaa alettava valmistautumaan mahdollisesti 25 viikon päässä odottavaan muutokseen....
Cazze 14+5
Eli mysteeriksi tuo vuoto nyt sitten näyttää jäävän, mutta nyt on tärkeintä se, että ainakin nyt kaikki näytti olevan kunnossa. Määrättiin kuitenkin vielä kaksi päivää sairaslomaa, jotta ottaisin vielä rennosti, sitten minulla alkaakin viikon hiihtoloma, niin voin jatkaa samalla linjalla. Olen jo miettinyt, että olenko turhankin pelokas, mutta ehkäpä pelko on sallittua. Nyt minun on kuitenkin tuo tuhruttelu kestettävä ja uskottava, että on normaalia. Ensi viikon torstain haluan etenkin ohittaa hyvillä mielin murehtimatta.
Kävin ystäväni kanssa lounaalla, tuntui hyvältä purkaa ulos kaikkia pelkoja kuten toiveitakin. Hänellä on 1-vuotias suloinen poika, ja hän on ollut tukipylvääni raskauden alkumetreiltä saakka. Vaikka lapsettomana olen kokenut monesti tippuneeni lapsiperheiden jutusteluiden ulkopuolelle, niin nyt oikein imen kaikkea tietoa nukkumisista ja ruokailuista vauvan kehitykseen. Tuntuu että olen ihan untamo kaikkien niiden asioiden keskellä. Ehkäpä nyt on pikku hiljaa alettava valmistautumaan mahdollisesti 25 viikon päässä odottavaan muutokseen....
Cazze 14+5
maanantaina, maaliskuuta 31, 2008
Vuodelevossa
Olen määrättynä kolmen päivän sairaslomalle johtuen lisääntyneestä vuodosta sekä kohdunkaulasta, joka on auennut hieman. Alavatsa arkana, mutta ei kovia kipuja ainakaan vielä. Vuoto ruskeaa, ei vielä veristä. Sydänäänet kuuluu. Torstaiaamuna neuvolalääkäri.
Ei oikein jaksa enää edes miettiä. Se siitä optimistisuudesta. Kunpa nyt joku selvännäkijä kertois, että miten tässä oikein käy. Nyt minun pitäis vain maata ja ajatella kukkasia. Ei onnistu, ei.
Cazze 14+2
Ei oikein jaksa enää edes miettiä. Se siitä optimistisuudesta. Kunpa nyt joku selvännäkijä kertois, että miten tässä oikein käy. Nyt minun pitäis vain maata ja ajatella kukkasia. Ei onnistu, ei.
Cazze 14+2
sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008
Optimistisuutta opiskelemassa
perjantain käynnillä keskussairaalan naistentautien poliklinikalla ei selvinnyt juurikaan mitään. Niin se vain taitaa olla, että minun kohdalle osuu kaikki alalle opettelevat, tällä kertaa oli kyseessä erikoistuva lääkäri. Mutta ehkäpä tämä vuoto onkin sellaista, ettei siitä juuri mitään kummempaa saa selville.
Sillä hetkellä ei vuotoa näkynyt yhtään, ja ultralla katsottaessa kaikki näytti olevan oikein hyvin. Näki myös kohdussani toisen pienen ontelon, eli kai minulla ainakin osittainen väliseinä on. Lääkäri sanoi kuitenkin, että näyttäisi siltä, että istukka on kiinnittynyt kuitenkin vastakkaiselle puolelle kuin missä väliseinä on, mutta ilmeisesti sitä istukan sijaintia ei oikein voi vielä arvioida.
Käiverö on kai jo hermostunut jatkuvista urkkijoista, nytkin tuntui, että se oikein sohi nyrkeillään sitä ultralaitetta kohti. Ja touhuahan se oli täynnä jälleen. Lääkäri sai pää-perämitaksi 13+1, vaikka piti olla menossa 13+6, mutta sanoikin, että oli sen verran kippurassa, ettei tulos ole oikein luotettava. Eli päätin olla panikoimatta siitä sen enempää.
Vuodoista lääkäri sanoi ettei kannata huolestua. Sitä voi tulla kuulemma niin istukasta kuin kohdunsuulta, mutta näinkin pieninä määrinä on vaaratonta. Ymmärsi kyllä pelkoni, kun kerroin että edellistä keskenmenoa edelsi myös tuhruttelua. Nyt olen sitten yrittänyt opetella optimistisuutta. Vaikka nyt parina päivänä on pientä tuhrua ollutkin, niin en ole niistä nyt sen enempää pillastunut, sillä dopplerilla kuuluu terhakkaat sydänäänet. Tuo laite on kyllä meille korvaamaton, olisin varmaan rampannut muutoin päivystyksessä koko ajan. Mutta mikäli vuodot vielä jatkuvat pitkään, niin tilaan sen ajan yksityiselle.
Eilen oli taas tasaviikkojen juhlaa, 14 viikkoa olisi nyt kasassa. Juuri tuossa miehen kanssa tutkimme Kelan sivuja, ja laskimme, että minulla olisi äitiyslomalle jäänti viimeistään 23. elokuuta. Kun siihen eteen lisäisi vielä kesäloman, niin voisin jäädä töistä pois jo heinäkuun puolessa välissä. Töitä olisi siis jäljellä enää 3,5 kuukautta. Aika hurjan ihanalta ajatus ainakin tuntuu!
Töissä olen kertonut pomolleni, hänen lisäkseen tietää kaksi työkaveria. Kaikki ovat luvanneet olla asiaa kuuluttamatta, mutta enpä tuota taida enää pystyä kovin kauaa peittelemään. Jotenkin tuo 16 viikon raja kummittelee kuitenkin koko ajan taka-alalla, vaikka yritänkin opetella sitä optimistisuutta. Tämä raskaus on nyt täysin eri kuin aikaisempi, se minun pitäisi muistaa. Kiitos muuten kommenteista, olikohan se Elina joka totesi, että "tämän lapsen on tarkoitus tulla maailmaan". Se tuntui todella hyvältä, ja siihen minäkin haluan nyt uskoa.
Cazze 14+1
Sillä hetkellä ei vuotoa näkynyt yhtään, ja ultralla katsottaessa kaikki näytti olevan oikein hyvin. Näki myös kohdussani toisen pienen ontelon, eli kai minulla ainakin osittainen väliseinä on. Lääkäri sanoi kuitenkin, että näyttäisi siltä, että istukka on kiinnittynyt kuitenkin vastakkaiselle puolelle kuin missä väliseinä on, mutta ilmeisesti sitä istukan sijaintia ei oikein voi vielä arvioida.
Käiverö on kai jo hermostunut jatkuvista urkkijoista, nytkin tuntui, että se oikein sohi nyrkeillään sitä ultralaitetta kohti. Ja touhuahan se oli täynnä jälleen. Lääkäri sai pää-perämitaksi 13+1, vaikka piti olla menossa 13+6, mutta sanoikin, että oli sen verran kippurassa, ettei tulos ole oikein luotettava. Eli päätin olla panikoimatta siitä sen enempää.
Vuodoista lääkäri sanoi ettei kannata huolestua. Sitä voi tulla kuulemma niin istukasta kuin kohdunsuulta, mutta näinkin pieninä määrinä on vaaratonta. Ymmärsi kyllä pelkoni, kun kerroin että edellistä keskenmenoa edelsi myös tuhruttelua. Nyt olen sitten yrittänyt opetella optimistisuutta. Vaikka nyt parina päivänä on pientä tuhrua ollutkin, niin en ole niistä nyt sen enempää pillastunut, sillä dopplerilla kuuluu terhakkaat sydänäänet. Tuo laite on kyllä meille korvaamaton, olisin varmaan rampannut muutoin päivystyksessä koko ajan. Mutta mikäli vuodot vielä jatkuvat pitkään, niin tilaan sen ajan yksityiselle.
Eilen oli taas tasaviikkojen juhlaa, 14 viikkoa olisi nyt kasassa. Juuri tuossa miehen kanssa tutkimme Kelan sivuja, ja laskimme, että minulla olisi äitiyslomalle jäänti viimeistään 23. elokuuta. Kun siihen eteen lisäisi vielä kesäloman, niin voisin jäädä töistä pois jo heinäkuun puolessa välissä. Töitä olisi siis jäljellä enää 3,5 kuukautta. Aika hurjan ihanalta ajatus ainakin tuntuu!
Töissä olen kertonut pomolleni, hänen lisäkseen tietää kaksi työkaveria. Kaikki ovat luvanneet olla asiaa kuuluttamatta, mutta enpä tuota taida enää pystyä kovin kauaa peittelemään. Jotenkin tuo 16 viikon raja kummittelee kuitenkin koko ajan taka-alalla, vaikka yritänkin opetella sitä optimistisuutta. Tämä raskaus on nyt täysin eri kuin aikaisempi, se minun pitäisi muistaa. Kiitos muuten kommenteista, olikohan se Elina joka totesi, että "tämän lapsen on tarkoitus tulla maailmaan". Se tuntui todella hyvältä, ja siihen minäkin haluan nyt uskoa.
Cazze 14+1
keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008
Kun ei mistään tiedä mitään...
Pääsiäisenä vuotoa alkoi tulla runsaammin, sunnuntaina jouduin vaihtamaan pikkuhousunsuojaa oikein urakalla. Vuoto oli nyt tummanruskeaa, joten pelästyin aika lailla. Olimme mökillä ja valvoin lähes koko yön, ja jos nukahdin niin näin painajaisia. Tuntui siltä, kuin minut olisi laitettu elämään viime raskaus hetki hetkeltä uudelleen. Yön pimeimpinä tunteina olin jo tosi pessimistinen ja itkin jo etukäteen kaikkea mitä minulla olisi edessä. Onneksi kotidoppler oli mukana, niin tiesin että käiveröllä oli ainakin vielä kaikki hyvin.
Sen jälkeen vuoto on taas harventunut, mutta jokaisena päivänä on jotakin lorahdellut. Oma terveydenhoitajani on lomalla, mutta hänen kollegansa otti minut neuvolassa vastaan ja kurkkasi ultralla sen verran, että näimme että pikkuisella oli kova meno päällä kohdussa, potki ja heilutteli käsiään. Hän hommasi minulle myös terveyskeskuslääkärille ajan, lääkäri on sama joka on omalääkärikseni merkitty muutenkin neuvolassa. Terveydenhoitaja yritti lohduttaa, että joskus kohdunsuu on vain niin verevä, että yhden verisuonen katkeaminenkin voi aiheuttaa nuo oireet.
En vain halua kuulla enää kenenkään sanovan, että jos menee kesken, niin sille ei voi mitään, vasta yli 21-viikkoisia tutkitaan tarkemmin. Tämä sisälläni kasvava pikku olento on minulle jo niin totisinta totta, että en halua kuulla yhtään kylmää kliinistä luokittelua siitä, milloin asiaa kannattaa tutkia ja milloin ei. Haluaisin, että minut ja pelkoni otettaisiin tosissaan, ja joku asiantunteva lääkäri tutkisi minut perin pohjin, ja esim. näyttäisi ultrassa, että katso, tuossa on pieni verenpurkauma, josta ei ole mitään vaaraa. Ja että katso, tuossa on pikku sikiö, jolla on kaikki hyvin, eikä tarvitse huolestua enää yhdestäkään tuhrusta, vaan saatte valmistautua tulemaan vanhemmiksi... Mutta mahdollistahan se ei ole.
Kaksi viikkoa vielä siihen, kun menetimme ensimmäisemme.
Cazze 13+4
Sen jälkeen vuoto on taas harventunut, mutta jokaisena päivänä on jotakin lorahdellut. Oma terveydenhoitajani on lomalla, mutta hänen kollegansa otti minut neuvolassa vastaan ja kurkkasi ultralla sen verran, että näimme että pikkuisella oli kova meno päällä kohdussa, potki ja heilutteli käsiään. Hän hommasi minulle myös terveyskeskuslääkärille ajan, lääkäri on sama joka on omalääkärikseni merkitty muutenkin neuvolassa. Terveydenhoitaja yritti lohduttaa, että joskus kohdunsuu on vain niin verevä, että yhden verisuonen katkeaminenkin voi aiheuttaa nuo oireet.
En vain halua kuulla enää kenenkään sanovan, että jos menee kesken, niin sille ei voi mitään, vasta yli 21-viikkoisia tutkitaan tarkemmin. Tämä sisälläni kasvava pikku olento on minulle jo niin totisinta totta, että en halua kuulla yhtään kylmää kliinistä luokittelua siitä, milloin asiaa kannattaa tutkia ja milloin ei. Haluaisin, että minut ja pelkoni otettaisiin tosissaan, ja joku asiantunteva lääkäri tutkisi minut perin pohjin, ja esim. näyttäisi ultrassa, että katso, tuossa on pieni verenpurkauma, josta ei ole mitään vaaraa. Ja että katso, tuossa on pikku sikiö, jolla on kaikki hyvin, eikä tarvitse huolestua enää yhdestäkään tuhrusta, vaan saatte valmistautua tulemaan vanhemmiksi... Mutta mahdollistahan se ei ole.
Kaksi viikkoa vielä siihen, kun menetimme ensimmäisemme.
Cazze 13+4
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
